Kello tikittää jo neljää aamulla ja minä en ole saanu nukuttua vielä sekuntiakaan. Kaikenlaiset ajatukset pyörii mielessä ja päällimmäisenä, että nukuttaa pirun paljon mutta kun ei voi nukkua niin ei voi.
Miksi hitossa minun on elettävä näin?
En oo ennää ees laskuissa monesko yö tämä on taas putkeen näin. En jaksa enää ees miettiä mistä kaikesta joutuu ja on joutunut luopumaan. Tämä luopumisen tuska tuntuu jatkuvan niin kauan kun henki pihisee.
Nyt taas tuntuu tämä niin vaikeelta kuin vaan voi tuntua. Olisin niin mielelläni jo unten mailla, mutta tässä minä vaan sohvalla kökötän. Mieli murheellisena ja kateellisina niille jotka saavat nukkua yönsä ja pystyvät harrastamaan mitä haluavat.
Kipupotilaan elämä on aika rankkaa puuhaa ja toisinaan oon miettiny, että on parempi, että suurin osa ihmistä ei tiedä näistä kivuista mitään.
En haluis itekkään tietää.
Huomenna jos ei ole helpotusta tullu, niin pakko on lähtee lekuriin.
Enkä oikeen usko, että tämä tästä helpottaa niin nopeesti.
Päivä oli ”ihan” ok ja pystyin olemaan mutta tuo illan kävely laukasi taas olot kohilleen. Lääkettä on saanu ottaa kunnolla ilman apua.
Olisin jo lääkärissä, mutta kun pitäs mennä Joensuuhun saakka, niin koitan venyttää sen verran, että menen aamulla Okun terveyskeskukseen. Sieltä saan piikit jotka auttaa…. jos auttaa. Pahimmillaan niistäkään ei ole ollu mitään apua ja toisinaan taas on ollu noin puolisen tuntia ja kivut on palannu. On ollu myös niitä hetkiä jolloin piikit on auttanu tosi hyvin ja siitä on alkanu parempi kausi.
Mutta on tämä yksinäistä ja pitkäveteisiä nämä yöt. Täytyy olla hiljaa kun muut nukkuu, ei voi kun yrittää kävellä hiljaa ja täytyy olla kolistelematta mitään. Telkkari on niin hiljasella, että just just kuulee mitä siinä puhutaan.
Olis hienoa jos olis sellanen oma kämppä tuossa pihapiirissä mihin voisi mennä kolistelemaan ja huudattamaan poppivehkeitä niin paljon kun haluaa.
Nyt kuitenkin ollaan olohuoneessa sohvalla niin hiljaa kun pystyy ja kuunnellaan korvat höröllä telkkarista tulevaa ääntä.
Näihin valituksiin ja tuntemuksiin jään nyt odottamaan aamua tai sitä pientäkin unihetkeä.
