Kategoriat
Uncategorized

Valvottuja öitä

Taas ei ei pääse kehumaan ainakaan yö unilla millään lailla kun unet on jääny tosi pieneksi. Eilen koitin mennä nukkumaan ajoissa kun väsytti ihan mahottomasti ja olin nukahtaa istualteen.
Sohvalta sänkyyn ja toiveessa nukahtaa. No melekeen nukahdin kunnes oli käännyttävä kun pistely selässä oli todella kovat. Reipan 30 min kääntyilin kunnes oli lähettävä liikenteeseen. Se liikenne menikin sitten aina viiteen aamulla. Sen jälkeen sain loikoiltua jotenkin lähes seittemään.

Päivä on menny enimmäkseen huuhaillessa pitkin kämppää ja pikkusen lenkin sain tehtyä ulkona, mutta ei liikaa.
Dartsia koitin viskellä tovin, mutta sekin vaan loppuu jo muutaman minuutin jälkeen kun ei kärsi niin ei kärsi.

Ehtoolla on vielä kahdet treenit. Ensin on allotelevat aikuiset ja perään 3-sarjan pallottelut. Se tässä on erikoista, että meijän Sari lähtee kanssa tuonne alotteleviin palloilijoihin 😀
Nyt sitten on koko perhe mukana lentopallossa 😀

Syksyn värejä on nyt todella paljon ulkona ja väistämättä ollaan menossa talvea kohti. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä kameran kanssa kuvaamaan kaikkia mahollisia värejä luontoon. Minä lehteä hakiessa kuvasin puskia ja niiden lehtiä kun näyttivät niin hyvälle.

Vihreä muuttuu punaiseksi
Pihlajanmarjat alkaa olla parhaimmillaan. Erittäin hyvä flunssalääke.

Pihlajanmarjat on erinomainen flunssalääke. Jos se sinusta maistuu pahalle niin ei muuta kuin smoothien sekaan tai jonkun muun syötävän sekaan niin et edes huomaa syönneesi todella terveellist marjaa 😀

TOP 3 ehdottomasti tämä kahvi SAVANNAH!

Päivän pelasti ehdottomasti HAVANNAH kahvi. Aivan mahtava, pehmeä luomukahvi josta ei voi olla pitämättä. Kahvin maku säilyy pitkään suussa ja se maku on tosi miellyttävä.

Tästä herkusta  voi tehdä  espressoa sekä suodatinkahvia. 4:n paahto on tummaa mutta maku on jotain aivan mahtavaa. Vahva suositus menemään MokkaMaahan Joensuussa.

Nyt valmistatumaan illan treeneihin.

Kategoriat
Uncategorized

Lepoa ja pakotuksia

Tämähän menee jo ihan mahottomuuksiin kun jo toinen päivitys luhyeen aikaan 😀 Tämä päivä meni kyllä aivan totaalisen pieleen oikeestaan jo heti aamusta ja jos ihan tarkkoja ollaan niin jo yöllä. Nukkumisesta ei tullu oikeestaan muuta kuin pätkiä. Piti taas välillä käveleksiä pitkin kämppää vähän väliä.
Aamu oli sitten jo aika halavatun harmillinen. Sattu polviin ja selkään silleen ihan aikuisten oikeesti eikä auttanu kun aamupalaksi popsia kipulääkkeitä.

Tänän piti tehä talon hommia mutta eipä tarvinnu ees ajatella nyt. Oltiin sitten kotona tekemättä mittää. Noin kahen maissa pakotin itteni koirien kanssa ulos pienelle lenkille sattu tai ei.
Se olikin hyvä päätös kävellä tihkusateessa pitkin peltoja.
Samalla tein faceen taas kohtuu pitkä LIVEn nähtäväksi. Noita LIVEjuttuja oon miettiny taas, että onko niitä viisasta tehä? Mitä mieltä sinä oot , kannattaako?

Kävellessä metikön puolella napsin naamaani ainakin puolikiloa mustikoita, puolukoita, vattuja ja mikä hienoa. metsämansikoita oli vieläkin 😀
Sain ainakin hyvää ravintoa paljon.

Hyvä ravinto ei nyt kipuihin juuri auttanu vaan ei auttanu kun lähteä ryömimisvauhdilla kohti kotia ja lääkekaappia. Mielessä oli jo, että pääsenkö illan treeneihin ollenkaan 🙁
Siinä sitten taas lepoa koko rahan edestä. Ajan saatossa olo pikkusen helpottu ja pääsin kun pääsinkin lähtemään kylille ja treeneihin.
Samaan aikaa tuli viesti postista, että on saapunut paketti.Innolla myös sitä hakemaan ja se oli FOODIN paketti jossa oli odotettu kapryylihappopullo 😀 MCT-öljystä huomattavasti parempi versio. Samalla tuli Chorella tabletit ja luomusitruunamehua 😀
En jääny nauttimaan näistä vaan sipakoin illan ensimmäisiin treeneihin. Treenit oli D/C – likkojen treenit. Parasta oli se, että erään tytön äiti tuli mukaan valmennukseen ja hän lupasi vielä olla peleissä mukana likoille 🙂 Tätä minä olen odottanut Outokummussa jo vuosia 🙂

Treenit meni oikein hyvin, mutta minä en voinu hyvin. Särky oli kovaa, mutta yllätävän hyvin pystyin vetämään harkat ja siinä samalla kerroin tällä äitille omia ajatuksia tulevasta ja treenien kulusta.
Olin aika helpottunut kun kello oli sen verran, että verkon sai ottaa pois. Hiki valu otsalta ei niinkään, että olis tehny jotain sen eteen vaan ihan kivusta.

Kotiin päästyä heti lääkekaapille ja troppia naamaan. Samalla alkoi käydä selväksi ettei illan toisiin treeneihin ole mitään asiaa 🙁 Ei vaan pystyny niin ei pystyny. Treenit olis olu 3-sarjan ja muutamia alotteleivia aikuisia olis tullu sinne mukaan. Muutaman sinne menikin pallottelemaan, mutta minä pysyin kotona.

Iltaa kohden kipu on pikkusen rauhottunu mutta hihkumaan en vielä kuitenkaan ala. Mietityttää huominen kun pitäs olla kuvaamassa Ylämyllyllä EVL-liigan kisoja (jokkis)  ja sunnuntaina kaksikin eri paikkaa missä pitäs olla. Kuopiossa on Syysturnaus ja Myllyllä jatkuu jokkis.
Saa nähä pääsenkö kumpaankaan 🙁

Hiiliteräspannut on nyt tilattu ja niitä tulee kaksi kappaletta. Toinen on 28cm B PRO pannu jonka voi huoletta laittaa uuniin paistosten kanssa 🙂 ja toinen on sellanen omelettipannu jolla voi tehä hyvin myös lettuja 🙂 Nämä on kuulemma hyvä erotella toisistaan siis tuo norm pannu ja lettu/omelettipannut.
Saa nähä millon pääsen rasvanpolttoon. Rasvanpoltto on se tärkein tehtävä niille ennen käyttöön ottoa. Toivotaan, että onnistun siinä 😀

Posti toi odotetun mieluisan paketin 😀 Sitruunamehua (LUOMU) Kapryylihappoa ja Chlorella Tablettia.

 

Tässä on minun ölyt joita menee joka ikinen päivä ja varsinkin aamulla, että aivot lähtee edes jotekin käyntiin ja saa virtaa.

EN olis vielä vuosi sitten ikkään uskonu, että MINÄ juon noin paljon eri öljyjä päivittäin?!? Niin vain on käynyt ja tähän päälle vielä voita reilusti päivittäin. Paino putoo koko ajan hyvin mutta maltillisesti.
Paljon on muutenkin tullu laatua vuoden aikana ravintoon. Miten huonossa kunnossa olisinkin jos en olis pystyny muuttamaan vanhoja tottumuksiani. Olen hyvin kiitollinen Susanna Tannille ja Olli Postille tästä kaikesta. Toki matkaan kuuluu muitakin tärkeitä ihmisiä. Tärkein kaikista vaimoni Sari ja tietenkin Marjo joka kuljetti minut luennolle Joensuuhun mistä kaikki alkoi.
Sari on kuitenkin se suurin apu ollu tämän matkan aikana.

Kyllä näitä LUOMU herkkuja on mahtava syödä 😀

Olen aika monesti miettiny sitä missä kunnossa olisin ilman tätä muutosta? Olisinko yleensä ees hengissä ennää? Olisinko pyörätuolissa, pääsisinkö mihinkään likkumaankaan, montako leikkausta olis ollu/tulossa ja miten niistä olis selvinny?
Paljon on saanu miettiä noita kysymyksiä. Mietityttää, että jos painoa oli noin 25kg enemmän ja jalat on näinkin kipeet kuin nyt niin miten ihmeessä olisin selvinny? Tuskin olisin ennää selevinny.

Parempi näin vai onko? Onko tämä sellaista ihmisen elämää? Kipuja, valvomista jne….. Välillä ajatuksissa on, että ei tämä voi olla ihmisen elämää.

Kailesta huolimatta tässä ollaan ja kirjotan tätäkin tässä nyt vaikka väsyttää, sattuu ja mieli tekis olla nukkumassa ja valmistautua huomisiin kuvauksiin. Nyt vaan mielessä, että pääsenkö mihinkään.
Voisi tämä olla vaikka pikkusen helepompaakin taivaltaa tätä polkua.
Onneksi tähän kuuluu paljon hyvääkin esim. valmennus ja lentopallo. Lisäksi vielä DARTS johon kipinä on syttymässä kunnolla uudestaan pitkän tauon jälkeen.
Siinäkin on kyllä sellaisia asioita mitkä vaikeuttavat menemistä, mutta ne vaikeudet aijon kyllä päihittää 🙂

Reenit jatkuu kunnes….

Näillä mennään täällä taas, mutta toivotaan, että tämä tästä paremmaksi muuttuu pian.
Onhan se mielessä käyny, että häviäis täältä lämpimään maahan syksyn ajaksi ainakin. EIkä se ole pois suljettu, että joskus hävittäs koko talveksi pois täältä.
Siihen on kuitenkin vielä matkaa.

Nyt ei muuta kun kiitos ihmisille joiden kanssa olen saanut tolskata ja pitäkää hauskaa niin paljon kuin se on mahdollista ja pitäkää toisistanne huolta <3

Kategoriat
Uncategorized

Syksyä pukkaa päälle

Niin vain kesä on kääntynyt syksyksi! Mutta oliko kesää missään vaiheessa? No, ei tainnu olla sellasta inkkarikesää ollenkaan 🙁
Tämä kesä on ollu ainakin minulle suhteellisen vaikea koska ilman on ollu mitä on. Vaihteleva ilmasti on aika huono juttu tämmöselle kipupotilaalle.
Toki muutamia lämpimiäkin päiviä mahtui, mutta ei niitä liikaa ollu.
Paljon on tullu mietityä, että lähtis talveksi pois lämpimään. Se, että onko se sitten mahdollista niin on toinen juttu. Mutta se on varmaa, että sitä kannattaa ainakin kokeilla. On se sitten kuukausi tai kolme. Monet lähtee pois Suomesta talveksi kokonaan ja palaavat huhtikuun lopulla takas.

Mutta paljon on hyvää syksyssäkin.  Värit on aivan mahtavat ja upeat. Marjat, sienet, vihannekset jne…. On mahtavaa kun saa nostella/poimia itse kasvattamia kasviksia ja mikäs sen parempaa kuin luonnon marjat 🙂
Elämä palautuu ikään kuin normaaliksi jo elokuussa mutta syyskuussa alkaa kaikki harrasteet olemaan omilla paikoillaan.
Elämä saa jälleen kesän jälkeen sellasen rutiiniin ja kellon ajat 😀

Ruskan upeista väreistä saatiin Sarin ja Sarin siskon sekä hänen miehensä kanssa kun käytiin pyörähtämässä Lapissa. Matkaan lähettiin torstaina ja takas kotona oltiin maanantaina  illalla ennen kymmentä.

Oli huippua käydä isän luona  Rajalassa (Sodankylässä) jossa kyllä nautittiin olemassa olosta täysin rinnoin. Uintia joessa sauna ohella ja frisbiigolffia oikeen kunnolla. Frisbiissä meinas kädä minulle huonosti kun piti ahnehtia peliä ihan liikaa. Yksi ilta meni toipuessa, mutta hengissä selevittiin.
Stimulaattorin kaukosäätimestä loppui patteritkin sopivasti enkä saanu lisättyä virtaa ja näin kipu tuntui huomattavasti kovemmalta.
Patterit kun sain, niin heti olo helpottui mutta lääkettä meni luvattoman paljon kahdessa päivässä.  Tästä huolimatta  oli mahottoman mukavaa, että päästiin käymään Lapissa.

Pitkäki loma loppuu joskus ja niin se loppuin Sariltakin viidenviikon loma.  Tiistaina kun oltiin kotona noin klo 22 niin Sarilla oli heti tiistaina aamuvuoro 😀
Aika väsyneenä nainen tuli kotiin työpäivän jälkeen 😀

Sari isän kanssa nuotiolla tuumimassa 🙂

Nyt on jo suunnitelmissa uusi reissu joulukuussa samaan paikkaan eli isän luokse ja siellä pelataan fribiigolffia kesät talvet eli joulukisa olis tiedossa. Nyt on aikaa lkaa HETI treenaamaan lajia, että pärjäis ees pikkusen paremmin kuin mitä nyt pärjäsin. Taisin olla toiseksi viimeinen jokaisella kierroksella mitä heiteltiin. 😀

Matkalla Edessä Vas minä ja oik Jussi. Takana vas Sari oik Virpi.

Upeita hetkiä koettiin tämän reissun aikana vaikka kipujen vuoksi meinasi fiilis kärsiä mutta kun siihen osasi varautua niin hommasta selevettiin.

Kerran pääsin jokeen kahlaamaankin toiveissa saada siiman päähä jokunen harjus, mutta kun joki oli hiukan tulvassa, ei ollu mitään mahollisuuksia saaha ainakaa Sovasjoesta mittä. No, saipan heitellä perhoa puolisen tuntia 😀

Perhomies on erimies 😀

 

 

 

 

 

 

Frisbiigolfin tauolla.

 

Etelänvetelä koittaa pysyä kyydissä 😀

Paluumatkalla poikettiin Ranualla minun facebookkikaverin ja Bioviljeliä Markku Kuhan tilalla tutustumassa tietenkin ise Markkuun ja hänen viljelyksiin.  Täytyy sanoa, että oli tosi mielenkiintoinen käynti ja paljon sain vinkkejä omille tekosilleni kotona kun seuraavan kerran istuttelen kasviksia.

Bioviljelijä Markku Kuha ja minä

Kaksi tuntia kierreltiin viljelyksiä ja samalla keräiltiin pussiin tilan mahtavia vihanneksia mukaan kotiin. Melko kattava säkki saatiinkin mukaan ja näistä on hyvä tehä vaikka mitä herkkuja.

LUOMUHERKKUJA

Säkissä oli perunaa, porkkanoita keltaista ja perinteistä oranssia, valkosipulia, lanttua, nauriita, kurkkua, tomaattia herneitä ja sain vielä pullollisen oikein hyvää mustaherukkamehua. Kyllä näillä pärjää jo aika pitkälle 🙂

Olipa mukava reissu tosiaan, mutta nyt taas keskitytään olennaiseen eli arkeen. Lentopallot on alkanut ja ehkä suurin juttu sen puolesta on tämä ALOTTELEVIEN AIKUISTEN LENTOPALLO KOULU 🙂 Nyt jo kolme kertaa kokoontunut ryhmä on ollut todella upea juttua ja porukkaa on piisannut jokaisena kertana yli 12 henkeä. Eilen viimeksi oli 14 henkeä paikalla 😀

tekeminen on ollu mahtavaa ja mikä parasta riemua on ollu tekemisessä mukana tosi paljon. Suinkaan sinne ie olla tultu ihan vaan riemuitsemaan pelkaästään vaan hikiä on valunu ja posket on punaisena jokaisella alottelevalla. 😀
Mukavaa on myös se, että ikäjakautuma on 15-60 vuotta 😀 Kaikki hyvässä sovussa 😀
On tämä hienoa!
Eilen johtuen matkan rastuksesta ja väsymyksestäoli aika tiukkaa lähteä kylille salia kohti mutta kun pääsin sinne niin siellä odotti 14 todella hyvällä motivaatiolla varustettua ihmistä naamat hymyssä odottamassa treenin alkamista, oma olo sai sellasta virtaa, että paremmasta ei ennää väliä 😀
Niin se vaan meni sellasella vauhdilla treenit läpi ja mieli oli huippu.
Taas saan olla kiitollinen siitä, että olen mukana tämmösessä hommassa. On iloa ja kunnia tehä sellasta juttua missä ihmiset on onnellisessa tilassa 🙂

Oikein hyvää syksyä sinulle ja parhaita mahollisia hetkiä jokaiselle päivälle <3

#PositiivinenAsenneOnTeiParempaanPäivään