Päivää
Alotetaan tämä kirjotus näin päivällä kun on sellanen olo, että pitää kirjottaa tuntemuksensa. Aamu oli jo ylös noustessa niin paska kuin se vain voi olla. Selässä poltto ja jomotus oli taas sellaista, että tietää mihin koskee.
Kaikesta huolimatta lähdin töihin aikaseen aamulla kun Sarilla oli aamuvuoro. Menin toimistolle ja koitin tehdä hommia aamusta mutta ei siitä oikein mittään tullu kun ei pystyny olemaan paikallaan. Puoli seittemän olin töissä ja yhdeksältä laitoin kamat kasaan ja lähdin kotiin. Tänään olis ollu perhekahvilan kuvaukset mutta ei minusta ollu kuvaajaksi kun hyvä, että pystyssä pysy.
Niin lähdin kotiin ja kotona kipulääke ja sohvalle oottelemaan mitä tapahtuu. Pienet tirsat sain otettua ja olo pikkusen on helepottunu mutta vieläkin koskee aika kovaa.
Ei siinä, että yhteen paikaan koskisi mutta nyt kun taas koskee kahteen paikaan samaan aikaan, niin se rassaa ja kovaa. Polvet ja varsinkin vasen polvi on kanssa kuin tulessa ja jokainen askel tuntuu inhottavalle.
Kyllä taas on sellanen fiilis, että onko tätä pakko olla koko ajan ja jatkuvasti ? Eikö voisi jo helpottaa pitemmäksi aikaa ? Miltähän tuntuisi olla viikko kivuttomana…… tai edes yksi päivä.
Miltä se tuntuu kun koskee?
Se tuntuu siltä, että selkä on tulessa ja samaan aikaan joku vääntelee naskalilla tai jollain muulla terävällä esineellä sisuksissa. Se on raastavaa ja kun tullee kipukouristus, niin sillon lamaantuu joka paikka hetkeksi ja hiki tulee samassa sekunnissa otsalle. Hampaat painuu yhteen ja koko kroppa jännittyy jokaista lihasta myöten. Jos joskus on koskenu hampaaseen tai korvaan niin kertokaa se sadalla ! Kipu mennee usein myös niin, että alkaa yököttämään muutaman kerran olen oksentanu.
On sanonta, että kaikkeen tottuu jopa selkäsaunaan kun sitä tarpeeksi saa mutta tähän helevettiin ei totu koskaan. Kipukynnys on varmasti kasvanu tämän aikana mutta hermokipu kun tullee kovaksi siihen ei totu, en ainakaan minä.
Liikkeelle lähtö on yhtä helvettiä ja jokainen askel tuntuu kuin pää repeäisi tai räjähtäs. Naama irvistyksessä väkisin jalkaa toisen eteen vaikka kuinka koskis. Pakko vaan on päästävä liikkeelle jotta vähänhelepottas. Paikallaa olo on pahinta mitä voi olla sillo kun koskee kovaa. Paikallaan ollessa vasen jalka on tulessa ja sekin on sellaisessa tilassa, että tuntuis räjähtävän.
Öisin tämä kaikki on yleensä läsnä parhaiten. Nyt olen viime aikoina sentään voinu olla sängyssä mutta aina ei ole ollu niinkään. On ollu pakko vaan olla ylhäällä vaikka kuinka väsyttäs. Ei ole muuta keinoa. Silloin on ollu monta asiaa mielessä eikä kaikki ajatukset ole ollu mitenkään kauniita ajatuksia. Se on yhtä helvettiä !
Muu perhe nukkuu ja on myös oltava hissukseen, että edes muuta saa nukkua. Aika yksinäisiä öitä ja erittäin pitkiä öitä on mahtunu eloon.
Ei missään tapauksessa ole muiden vika se, että minua toisinaan ottaa huolella kupoliin ihmiset jotka valittavat millon mistäkin naarmusta sormessa tai että ei nukkunu kuin 6 h tai 9 h ! Tietenkin jokainen naarmu ja uni on henkilökohtainen ja kipu on varsinkin hyvin henkilökohtainen. Toinen kestää enemmän kuin toinen mutta silti.
Kipu säätelee minun elämääni todella paljon mutta olen yrittäny taistella sitä vastaan ja välillä olen jopa onnistunu selättämään sen mutta niin vain se on periksiantamaton ja saa välillä aikamoisen yliotteen minusta, niin kuin nyt.
Nyt olis helppo antaa periksi ja jäädä vaan olemaan. Paljoa ei positiivisyyttä ole näkyvissä nyt mutta eiköhän se sieltä taas pilkahduksina tule esille.
Yksi aivan upea tapa hoitaa kipua on lentopallo. Siellä kipu unohtuu hetkeksi. Siitäkin kyllä saaan tuta sitten illemmalla kotona kun kipu iskee mutta ainakin hetken verran olen saanu olla innoissani 🙂
Toinen mikä on hyvä juttu niin työpaikka. Siellä on pystyny välillä olemaan ilman, että kipu on eniten esillä. Toki vaikeetakin on ollut ja varmasti tullee olemaan (niin kuin tänään) mutta se on yksi asia mikä on loistavaa 🙂
Se mikä on todella ikävää tässä koko paletissa niin, oma perhe joutuu myös kärsimään tästä 🙁 Tämä vaikuttaa niin lapsiin kuin rakkaaseen vaimoon tosi paljon ja hekin joutuvat kärsimään minun mukana. Asiat ei tapahdu niin kuin ollaan suunniteltu kun ei pysty niin ei pysty ja silloin taas perhe kärsii. Liian paljon joudutaan luopumaan asioista minun takia. Onneksi muuten meillä on asiat kotona hyvin 🙂 En kestäisikään jos näin ei olisi enkä usko, että muidenkaan kestävän.