Kategoriat
Uncategorized

Vihdoin liikkeellä, suksia ja lentopalloa

Vihdoinkin voisi sanoa. Meni aika monta päivää ja yötä kun joutui makoilemaan vaan kotona. Edelleenkään ei ole kovin montaa kertaa käyny niin, että jäisin kotiin treenien ajaksi. Nyt vaan kävi niin etten pystynyt lähtemään en treeneihin enkä myöskään itse turnaukseen. Tämä oli toinen kerta kun en voinut lähteä koko turnaukseen mukaan ja voin sanoa, että ei tunnu hyvälle. Aika karseeta on odotella kotona tuloksia turnauksesta, oikeestaan ihan hirveetä!

Maanantaina pääsin kuitenkin treeneihin mukaan, mutta itte ohjausta en juuri antanu enkä puuttunu mitenkään oikeestaan koko touhuun vaan seurasin penkiltä likkojen pelaamista.
Oli aivan mahtavaa taas nähä se tekeminen ja vastuun kantaminen kun minä en pysty enkä kykene ohjaamaan. Tuo on todella upeeta kun porukka tekee hommia itsenäisesti ja kovaa 🙂

Tänään tiistaina sain tehtyä yhdet sukset putsaamisesta pohjustukseen sekä viimeistelyn asti. Luistoon kerroksia tuli  viisi ja pitoon kuusi. Näillä tropeilla takuulla hiihtäjä pääse kevyesti sen 400km Lapissa 🙂
Vein sukset omistajalleen ja sen jälkeen espresso Leppäsessä ja siitä Tarun entisen kämpän kautta M35 SM lentopallo palaveriin.
Miesten 35 ikästen SM tiunaus pelataan täällä Outokummussa 1-2.4.  Sinne on teijänkin hyvä tulla paikalle :)Itte toimin siellä kuvaajana sekä kuuluttajana sen minkä kerkiä. Nyt vaan peukut pystyyn, että pysyn kasassa ja kivut aisoissa turnauksen ajan.

Tuona kyseisenä aikana olis kyllä paljon muutamin tekemistä. Olis Lappiin lähtö ja olis samaan aikaan myös DARTSIN PM-kisat eli piirinmestaruuskilpailut Metsähovissa.  Ikävä, että nämä asiat pakkautuu samalla päivälle, mutta minkäs teet. Samaan aikaan meillä olis myös N3 sarjan turnaus mutta sen eteen tehään kovasti töitä, että se siirtyis. Kolme joukkuetta on jo kertonu, että siirto onnistuu mutta yksi joukkue Vieremältä sanoo ettei heille sovi kun eivät kuulemma saa joukkuetta enää kasaan kuin vain ainoastaan 1 tai 2.4 🙂
Se taastarkottaa sitten, että me jäädään pois koko turnauksesta ja luovutetaan.

Tänään kuitenkin suksien voitelun jälkeen palaverissa alkoi jo selässä tuntua ikävää oiretta istumisesta ja edessä oli vielä toinen palaveri joka sekin liitty lentopalloon. Palaveri oli  Partion lentopallojaoston normaali palaveri jossa sitten alkoi jo aika tosissaan sattua selekään.

Palaverit saatiin hyvin alta ja näiden päälle jäätiin vielä kahville uimahallin kahvioon Ellan ja  Mustosen Janin kanssa. Olipa mukava rupatella tovi Jann ja Ellan kanssa. Taru tuli siihen pikkusen myöhemmin.

Kahvit naamaan ja kohti kotia.  Autossa oli tosi paljon kamoja jotka kävin hakemassa päivällä Tarun entisestä kämpästä joka on nyt täysin tyhjä ja siivoomista vaille.
Sen verran selkä oli jo kipeä, että ei alettu sirtämään mitään autosta vaan saavat oottaa huomista.

Nyt ilta on menny taas näiden hiton kipujen parissa. Ei tehny kovin hyvää tuo suksien voitelu saatikka päälle kaksi palaveria jossa istuttiin paikallaan.
Nyt maksetaan hintaa siitä.

Tuonne faceen tuli pieni purkaus taas siitä mitä tämä touhu on kun sattuu ja mitä mietintöjä se aiheuttaa. Mieli saattaa muuttua hyvästä paskaan hetkessä tai ainakin sen saa käännettyä paskaksi yön pohdintojen aikana.

Piristys oli tänään melkonen kun Sari kävi postilaatikolla ja siellä oli minu nimellä varustettu kirjo ja sen osote olis e mikä pisti ihmettelemään eikä sitä ihmettelyä voinu tehä ilman, että suu oli virneessä 🙂

Siinä luki minun nimi ja Maljasalmi suluissa Myllyojan tila ja toinen sulku siinä risteyksessä  on puunainen 😀 😀 😀

Mutta kirjeen sisälllä se vasta ylläri olikin kun sieltä löytyi TUMMAA LUOMU SUKLAATA !!!!  Johan mieli virkisty hetkessä 😀
Lähettäjällä oli vielä viesti kirjoitettuna paperiin. Täytyy sanoa, että oli kyllä aivan mahtava ylläri <3 Kiitos paljon Marjo <3

Päivän mahtavin piristys tai koko vuoden ilahduttavin piristys <3

Mekoisella ilolla napostelin muutaman palan tuota mahtavaa suklaata 😀
Tosi perheen muutkin asukkaan sai palaset maisteltavaksi 🙂

On tämä elo aikamosita kun yksi sulkaa levy saa mielen niin mukavaksi 😀

Tuollanen muistaminen on niin hyvää kuin vain voi olla ja miten iso merkitys sillä onkaan.
Ja kun vielä ajoitus oli voisi sanoa 100%:nen.

Mieli on ollu maassa ja erittäin vaikeeta on ollu kokonaisuudessaan yli kaksi viikkoa.
Monenlaisia ajatuksia on virrannut pienessä pääkopassa.

Nyt koitan vaan yrittää parhaani mukaan saada kerättyä vain hyviä asioita ittelleni ja pysyn poissa sieltä missä minulla ei ole hyvä olla. Sillä on niin iso vaikutus kaikkeen. Koitan keskittyä tutkailemaan ketä pelaajia on tulossa tuonne M35 kisoihin ja kaivella pikkusen tietoja menneestä heidän kohallaan. On sitten mukavempi juontaa kun on taustatietoja tehny.

Lentopallosta puheen ollen 26.3 on Outokummussa myös aivan mahtava huippu ottelu Partion Karpaasit vs East Volley Savonlinnasta. Karpaasit voitti ensimäisen kohtaamisen Savonlinnassa 3-1 ja nyt voitolla Karpaasit olisi 2-sarjan FINAALISSA!!!! ELi nyt kannattaa olla paikalla kannustamassa Karpaasia VOITTOON ja sitä kautta Karpaasit pääsis karsimaan 1-sarja paikasta!!!!! Olsihan se jotain niin suurta Outokummulle. Okussa on nyt menossa ika pirun hyvä BUUMI lentopallossa.

Sinne sankoin joukoin paikalle kannustamaan Karpaasia ja sitten Huhtikuun eka päivä kannustamaan M35 kisoja.

Nyt vaan peukut pystyyn, että tämä kipukausi alkais olla tätä erää tässä ja pääsisin puuhaamaan sitä mitä tykkää ja rakastan tehä 🙂

Kaikkea hyvää

Kategoriat
Uncategorized

Samaa paskaa….

Tää on niin tätä. Ei auttanu avanto tällä kertaa, ei sitten yhtään vaan samoissa kurissa eletään edelleen.  Keskiviikkona sain sentään sen verran itteeni liikkeelle, että meni illan treeneihin. Se olikin hyvä käynti ja hetken sai miettiä muuta kuin kipua.

Illalla se taas kostautui kun olin ollu liikenteessä. Minun piti ottaa jo yhteyttä sairaalan kipuklinikalle, mutta se tietää sairaalaan lähtöä ja sitä en kyllä halua ihan heti.
Kokeillaan kärvistellä kotona nyt ja piste.

Viime yö oli taas sellane, että voi pahus sentään. Meinas mennä hermot totaalisesti kun väsyttää ihan hirveesti mutta kun minuutin on ollu liikkumatta , se alkaa tuntua niin pahalta, että pakko on kääntyillä tai nousta  kokonaan ylös olkkariin kävelemään. Näin on nyt ollu liian pitkään.

Tänään tulee taas yksinäinen kotipäivä kun Sari lähti töihin ja Taru lähti kouluun ja kylille. Tulleevat vasta illalla kotiin joskus kymmenen aikoihin. Eilisen olin myös aika yksin kun Sari oli Satun kanssa Joensuussa kattomassa kuuntelemassa stand up komiikkaa.
Minulla ittellä on ihan omat komiikat tämän halavatun kivun kanssa.

Aurinko paistaa ulkona ja olis niin mukava olla mökillä puuhaamassa paikkoja kuntoon ja olis todella mukava olla tekemässä polttopuita tulevia talvia varten. Olis myös mukava olla hiihtelemässä suolla varsinkin aamuisin kun alkaa olla hankiainen.
Jotenkin on sellanen tunne, että taitaa jäähä hiihot hiihtämättä tällä keväällä 🙁 mutta sitähän ei tiijä miten kauan nämä kivut vangitsee minut.

Komiaa päivää teille kaikesta huolimatta 🙂

Kategoriat
Uncategorized

Avannosta apua

Päivä meni jälleen aika ikävissä fiiliksissä kipujen suhteen 🙁 Jatkuva särky ei meinaa hellittää. Päätin kuitenkin lähteä ulos koirien kanssa vaikka siellä tuuli ja satoi lunta vaakana. EI haitannu yhtään vaan oikeestaan opi fiilikseen oikein hyvin.
Sai käveltyä lenkin ihan hyvin eikä kipu juuri kasvanu, mutta ei se ainakaan helepottanu oloa muuten kuin päässä.

Sen jälkeen lääkkeet naamariin ja sohvalle odottamaan millon helepotas. Ei sitä helepotusta tullu lääkeistä huolimatta.

Noin klo. 16 päätin lähteä avannolle uimaan jääkylmään veteen.  Vedessä ei ole vielä koskaan koskenu yhtenäkään kertana.  Eikä se tehny poikkeusta nytkään.
Kävin avannossa tällä kertaa kuusi kertaa ja se oli riittävä. En olis voinu enempää käydäkään kun se ei enää tuntunu hyvälle. 5-6 kertaa on sopiva määrä ihan normaalissakin tilanteessa.

Avannon jälkeen on aina sellanen raukea olotila ja niin se oli nytkin, mutta…… kivut palasi jo kotimatkalla takas 🙁
Kotona sitten taas lääkettä vaan naamaan ja taas odotellaan. Ei hvyältä näytä nyt Marko elo 🙁

Huomenna keskiviikkona on tehtävä jotain tämän suhteen. En jaksa  näin enää kovin kauaa. Apua on lähettävä ettimään kun ei omat eväät enää piisaa.  Se tarkottaa varmaan sitä, että lähetään Joensuuhun sairaalaan makoilemaan, näin ainakin ennen on ollut.

Peukut vaan pystyyn nyt, että helpottaa, niin ei tarviis lähtee hoitoon mihinkään muualle kuin kotihoitoa !