Kategoriat
Uncategorized

Uuden juuren 3 päivä ja pitkästä aikaa treenit

Kolmas päivä juuren kanssa menossa ja edelleen peukut pystyyn että nyt onnistaa ja pääsen tekemään niitä leipiä. Juurella oli tänään aika heleppoa kun se sai vaan 50g ruisjauhoja ja 80g vettä ja taas nukkumaan uuniin missä on vain valo.
Ja taas ootellaan. Huomenna sitten tapahtuu jotain muutakin kun oleilua uunissa.
Jotkut tekee ylimääräsestä juuresta lettuja- näkkäriä-pullaa jne…..

Tänään myös pitkästä aikaa menin illan treeneihin naisten kanssa ja aika mukavaa se oli. Tein ohjelman edellisen pelin perusteella mitä kuulin. Paljon puolustusta pitää tehä ja hihaa muutenkin huomattavasti enemmän.  No sitä saatiin ja ainakin näytti siltä, että naiset tykkäs paljon kun laitoin heidät oikeesti töihin 😀

Hiki näytti tippuvan ja vesi kelepas sillon kun siihen oli mahdollisuus 😀

Silti tuntui aika oudolta olla harkoissa pitkästä aikaa. Menihän siinä reipas kuukausi kun edellisen kerran olin salissa naisten kanssa. Ukkojen treeneissä oon käyny perjantaisin.

En tosiaankaan tiijä miten jatkuu tästä mutta mennään päivä kerrallaan ja kuunnellaan mikä fiilis on 😀

Aamu ei oikeen lähteny putkeen kun selkä oli sen verran kipee aamulla, että jäi aamulenkkikin tekemättä. Pääsin koirien kanssa kävelemään vasta joskus yhen maissa.  Onneksi iltaa kohden selekä muuttui sietävämmäksi.
Toivon kovasti ettei nyt alkas taas sellanen kipujakso.

Huomenna paistaa taas aurinko kirkkaasti 😀

Uuteen juureen jauhoja lissää
Kategoriat
Uncategorized

Uusi juuri ja menossa jo päivä 2. Sunnuntaina lentopallo.

50g luomu ruisjauhoja
80g haaleeta vettä, no 81g 🙂

Niin siinä sitten kävi, että ei auttanu kun laittaa juuri uudestaan alusta. En edelleenkään tiedä mikä siinä meni pieleen mutta lannistumaan en alla vaan ei muuta kun uutta juurta kehiin.

Toki ottaa kupoliin kun en päässy vielä tekemään leipää mutta eiköhän senkin aika vielä tule. Tarkotus on tehdä kaksi eri juurta. Yksi pelkkä ruis ja toinen vaalee/kauraleipä.

Huomenna taas laitetaan tuo 50g ja 80g  sekaan ja annetaan huilata.  Vaalee leipä o kuulemma pikkusen helpompi tehä kuin tämä ruisleipä mutta senhän minä koen kun saan tehtyä. Mutta se on sanottava, että aikamoinen kiire olis päästä tekemään hiivatonta leipää. Mielenkiinnolla ootan miten vatsa reakoi näihin leipiin. Kaupan leipä tekee olon todella turvonneeksi ja olo ei todellakaan ole hyvä. Mutta leipää on vaan saatava 😀

Tänään sunnuntaina oltiin pelaamassa pikkusen lentopalloa Liperissä. Siellä Karpaasit kohtasi pudotuspeleissä toistamiseen paikallisvastustajan Livo Volleyn. Edellein kohtaaminen päättyi Karpaasien voittoon ja niin päättyi tämäkin samoin lukemin eli 3-1.
Kaikkiaan Livo kohdattiin kauden aikana neljä kertaa ja jokaisena kertana Karpaasit oli parempi.  Livolla pelaa myös Hurmoksen pelaajia koska heillä on farmisopimus mutta Hurmoksen avuistakaan ei ollu nyt apuja.
Karpaasit näin jatkaa sarjaa ja Livo voi alkaa pitämään kesälomaa!

Karpaasien seuraava vaststaja selviää viikon päästä kun Sampo (Pielavesi) ja NaPa (Rovaniemi) mittelöivät kolmannen ja ratkaisevan kerran Rovaniemellä.  Nyt pelit on siis 1-1.

Leivän juurta ja lentopalloa. Siinä on ollut tämä viikonloppu tai paremminkin sunnuntai.

Huomenna alkaa uusi viikko ja takuulla myös uudet kujeet on meillä jokaisella varattuna 😀

HOS

Illan virkistykseki laitan tähän meidän ”mörön”kuvan 😀
Kategoriat
Uncategorized

Juuren 7 päivä…. illalla avantoa

On se vaan vaikeeta saada yksi juuri virkeeksi. Tuolla kerrottin, että juuren teko on niin heleppoa ja yksinkertaista ettei helepompaa ole olemassakaan. No. Sitten minä olen tyhmä enkä ossaa yhtää mitää. Lohtuna on, että kun lueskelin tuolla noita juttuja niin on paljon paljon muitakin tyhmiä olemassa.
Aika monella tuntuu mennee puihin ensimmäinen juuren tehtailu.

En aijo kuitenkaan lannistua vielä ja koitan saada eloa tuohon ja haluun tehä sen ensimmäisen leivän ihan ite omasta tekemästäni juuresta.

Tänään tein vielä 50- 80 seoksen ja laitoin uuniin. Nyt sammutin valnkin kun näytti, että uunissa on liian kuuma.  Aamulla taas katotaan miten on käyny.

Juuressa nestettä pinnassa ja ei muuta kun uutta jauhoa veden kanssa ja taas ootellaan

 

 

 

 

 

 

Päivä muuten meni aamulenkkiä lukuun ottamatta sisällä möllöttäessä. Selekään on sattunu taas ikävästi. Se nyt ei varmaankaan ole kovin suuri uutinen se.
Illan aikana reppuun avantovermeet ja kohti Kolmikantaa saunaa ja avantoa. Ennen sinne menoa pysähdyttiin keskustassa hakemassa uusi reppu minulle kun kirpparilta varasin sen erittäin edullisesti 🙂
10€ ihan uusi reppu jossa oli vielä laputkin paikallaan. Kyllä kelpas mulle 🙂 EIlen oli myös oikein hyvät kaupat kun sain todella halvalla kahdet kengät. Kengät oli turvakenkiä joissa kesäkengissä oli teräskärki ja toiset pitkävartiset oli norm työkengät.  Hyviä kaupoja siis tehty 🙂

Tämän päivän ravintoon kuului vihermuhua ja smootjieta ja lämpimänä eväänä oli kananmunia ja pakaste kasviksia kurkuman ja inkiväärin kera. Avocadoa unohtamatta.

Smoothie vielä ennen pyöräytystä.

Smoothiehen meni vaikka mitä 😀 MAcaa, inkivääriä, kurkumaa, lehtikaalia, selleriä, pinaattia, lucumaa, heraa, marjoja puolukkaa, mustikkaa, mustaherukkaa, kuivattuja pihlajanmarjoja, nokkosjauhoa….. Niin ja kauramaitoa.
Sen voin sanoa, että tuli kyllä erittäin hyvää 🙂

Lounaaksi kananmunia pakastevihanneksia, avocadoa, ja tähänkin viipaloin inkivääriä ja kurkumaan jotka pannun autta lautaselle.
Kruunaus muutama lusikallinen hapankaalia 🙂

 

 

 

 

 

 

Ainakin olen saanu todella ravitsevaa evästä tänään(kin).
Vielä kun saisin tuon juuren valmiiksi ja pääsisin tekemään hyvä leipää. Josjuuri ei oikeesti ala valmistua, on minun kaivettava pakastimesta juuri jonka sain jo aikoja sitten naapurista ja sillä sitten leipää.

Kiitoksia taas tästä päivästä ja paistakoon aurinko huomennakin <3