Kategoriat
Uncategorized

Lepoa, klapeja, kipuja

Hello !!!

Yö oli juuri sellanen kuin olin odotanutkin. Kun seisoo ja kävelee koko päivän kameran kanssa hiekalla, välillä huilaten muovisilla tuoleilla, ei voi odottaa, että kaikki olis hyvin sen jälkeen.
Heräilyä, asennon vaihtoa lähes koko yön ajan. Ennen viittä nousin jo ylös mutta vajaan kuuden maissa singahdin takas peiton alle toiseissa saada unta. Seittemältä nousin sitten kokonaa pois kahvia keittämään.
Kahvin jälkeen yllättäen netistä kaikki maholliset uutiset ja sitten pakollinen face.

Sari nousi ylös kanssa noin puoli yhdeksän aikaan ja popsittiin kunnollinen aamiainen jotta jaksetaan päivän askareet. Olin luvannu naapureille, että sunnuntaina haetaan klapit heidän pihamaalta pois ja kun oli luvattu olihan se nin tehtävä.
Ainut vaan kun traktorista on laturi rikki niin eipä heti lähettykään 🙁 Varastosta laturi kehiin ja kohta lähettäs.
Sisällä mennessä iski taas ylättääen totaalinen uupuminen ja hillitön hiki !
EI auttanu kun mennä sänkyyn pitkälleen. Vaatteet oli pakko vaihtaa kun ne kastu hikoilusta ?
Jonkun aikaa siinä makoillessa olo helpottu.

Sen verran siinä aikaa meni, että treaktori kerkes latautua ja hommat voi alkaa. Kolme kuormaa klapeja riitti ajettavaksi ja pinottavaksi.
Toisen kuorman aikana otti selekään niin kovaa, että meinas jalat lähtee alta. Sama toistui vielä kahdesti ja nyt sitten ollaan selästä kipeitä. 🙁
On se niin kipee, että saunaa lähtö teki kipeetä tosissaan. Kipeetä tekee istumasta nousukin 🙂

Siinä tais mennä suunnitelma fillaroida töihin. Nyt ootellaan kuinka kauan näin jatkuu enne kun helepottaa mutta kauaa en kuntele vaan menen hakemaan piikit.

Valokuviin en ole tänään juuri koskenu muuta kuin mitkä oli valmiiksi jo koneella. Muistikortilla kuvia piisaa muutama sata kappaletta eiliseltä. Melekonen työ on vielä niissä edessä.

Huomenna on vaan kaivettava kamera esille kun heti aamusta tullee passikuviin porukkaa, joten kauaa ei kamera laukussa lepää 🙂

Huomenna on taas jälleen viikon paras päivä eli maanantai ja se tarkottaa sitä, että pääsee töihin 🙂
Nyt kannattaa lähteä valmistautumaan tulevaan viikkoon omaan sänkyyn vaimon viereen, öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Piikkiä, töitä , valokuvia

Tervehdys !!!

Perjantai oli melkosen paha päivä ja kivut oli sellaset, että pakko oli mennä terveyskeskukseen hakemaan piikit jotta olo helpottuisi.
Menin ensin töihin normaalisti mutta väsyneempänä kuin pitkään aikaan. Nyt minusta ei ollu minkään tekijäksi toimistolla vaan ei auttanu kun lähteä pois ja piikeille.

Samalla reissulla yritin saada aikaa lääkärille joka antaisi lähetteen Joensuuhun polvien takia. Nyt on aika saada polviin tekonivelet.
Niin vain kävi ettei Okun terveyskeskuksesta saa aikaa läääkärille ja tämä on tosi. Aikoja ei voi saada kun ei ole lääkäreitä ? En ollu uskoa kuulemaani mutta näin se vaan on.
Sieltä kerrottiin, että ota yhteyttä uudestaan syyskuussa jos vaikka sillon olis aikoja ?

Menin sen jälkeen työterveyshuollon puolelle ja kysyin sieltä apua tähän ongelmaan mutta sekään ei toiminu kun ei ole kuin pakolliset tutkimukset sopimuksessa 🙁
No. Ei auttanu kun jäädä ilman aikaa ja ilman lääkäriä 🙁 Tietenkin on olemasssa yksityiset lekurit mutta ne taas puolestaan maksaavat aika paljon 🙁

Onneksi sentään sain piikit kankkuihin ja mikä parasta, nyt ne piikit auttoi hyvin. On ollu niitä kertoja monta jolloin piikitkään ei oo auttanu yhtään.
Kotiin päästyäni menin ihan sänkyyn pitkälleen ja miten ollakkaan………. nukahdin ja sain nukutuksi ainakin pari tuntia 😀 Ai että se teki hyvää :)))))))))

Nukkuminen ja lepääminen paransi oloa todella paljon ja eläämä alkoi taas maistua hyvältä 🙂

Lauantaina aamulla oli lähtö Joensuuhun kuvaamaan piizziä ja mukaan lähti myös Turpeisen Jari. Jari ei ole ennen käyny kuvaamassa lentistä joten nyt sekin sitten tapahtui 🙂
Kisat alko klo 10.00 ja loppui vasta klo 18.00 !!! Eli aika pitkä päivä kuvattiin kahdella kameralla tapahtumia. Kuvia on satoja ja voin vaan kuvitella miten paljon mennee aikaa editissä niiden kanssa 🙂
Loppu ajasta alkoi selkään koskea ja olo oli kääntymässä ikävämpään suuntaan mutta lääke auttoi melko hyvin.

Kotona olin seittemän jälkeen josta Taru oli just lähössä mummon kanssa Rääkkylään ja sieltä Tallinnaan. Sari oli lämmittäny ulkosaunan ja miten se taas tekikään hyvää väsyneelle kropalle 🙂
Nyt on hyvä mennä ja heittäytyä omaan sänkyyn rakkaan vaimon viereen ja alkaa kuorssaamaan.
Onneksi huomenna on vapaapäivä 🙂

Öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Nythän vasta putkeen meneekin

Moi !!!

Niin menee juu ! Yö meni jälleen kerran pätkissä ja oli aikaa miettiä monia asioita. En tiijä miten pitkään tätä jaksaa mutta mennään niin kauan kun pystyy.
Työpäivä meni taas robottimaisesti tehden jotain mutta saamatta aikaan oikein mitään 🙁 Ilonen juttu olise kun Jari sai toimimaan minun sähköpostin silleen niin kuin sen pitää toimia. Ompa mukava laitella postia helposti 🙂
Macilla se vaan on nii heleppoa 🙂 Kiitos Jari 🙂

Eilenhän me saatiin salivuorot likoille treenaamista varten mutta tänään ne sitten peruttiin 😀 😀 D  Vuorot olikin jo annettu muille mutta niitä ei oltu merkitty vaan näkyville 🙂 On se mukavaa kun nämä kesäkauden vuorot on syyskuuhun asti 🙂 Näillä näkymin me päästään saliin vasta syyskuun alussa nekin ajat jotka saadaan päästään vain kerran viikossa kaikki paikalle 🙂 Hienoa 😀 Näin sitä mennään ja kehitetään nuoria lentopalloilijoita 😀

Sähly sai lähes kaikki illan ajat ja piste !

Outoa tässä on se, että lentis ei ollu edes hakenu isoa salia ollenkaan ? Yleensä meillä on ollu perjantaisin viimeinen vuoro jossa ollaan saatu kaikki 3 salia käyttöön eli isolla kentällä päästy reenaamaan mutta nyt sitäkään ei ole. Se vaan olis ollu ainoa ilta jolloin olis päässy kaikki paikalle 🙁 Ei voi mittää, näillä mennään  ja sillä siisti.  Mielessä jo kävi, että tämä on tässä mutta tiedä häntä.
Minusta on jo ihan sama vaikka lopettaa kokonaan kuin käydä kerran viikossa. Sitten pitäs vielä pelata SM-sarjaa joukkueena 😀 😀 😀  LOISTAVAA 😀

Illalla meillä oli vieä Välkkeen johtokunnan kokous joka loppui vasta kahdeksan jälkeen. Siitä hakemaan Taru kyytiin ja kotiin. Tänään ei ulkosauna lämmenny kun ei jaksanu eikä kyllä hyvittanukaan lämmittää vaan teki mieli makoilla sohvalla ja niin teinkin. Läppäri sylissä internetistä kaikki maholliset uutiset ja päälle naamakirjaa.

Näillä fiiliksillä tämä päivä meni ja urheilun kannalta tämä ei ollu mikään paras päivä mutta muuten normaali kipupäivä.

Öitä.