Tiistaina 25 päivä oli omistettu sairaalalle kokonaisuudessaan. Ekana oli kipupolin lääkäri jonka kanssa meni reipas tunti pohtiessa tätä tilannetta. Syvän huokauksen kera lääkäri totesi, että tähän ei ole olemassa mitään taikasauvaa jolla saisi kivut pois 🙁
Tulen edelleen kärsimään hermokivuista lopun elämää. Se mitä voidaan tehdä niin on, että lääkkeillä saatais helpotusta edes pikkusen.
Se, että olen syöny aika vahvoja kipulääkkeitä jo vuodesta -98 laittaa miettimään kehon sisälmyksiä. Missä kunnossa on esim maksa?
Minun onkin aika pian päästävä tutkimuksiin eli verikokeisiin josta nämä arvot saadaan selville.
Mitä muuta kipupolilla. No se uusi lääke mikä tulee, on sen verran hurja, että en voi alottaa sitä vielä koska menen Vääksyyn viikonloppuna. Miksi näin? No siksi, että se pistää koko ukon mahollisesti sekaseksi alkuun.
Ja ennen kuin voin alottaan tämän käytön, on minun käytävä paikallisessa terveyskeskuksessa sydänfilmissä. TK;n on tiedettävä, että minulla on tälläinen lääkitys!
Huh huh… mitä tuleman pitääkään.

Seuraavaksi pienen tauon jälkeen oli aika toiselle lääkärille ja kipupsykologille.
Tämä oli kontrolli siitä kun viimeksi kun kävin niin sain uusia lääkkeitä ja nyt oli puhuttelu miten ne toimii. No sen verran toimii, että olen viettäny sängyssä ehkä noin tunnin kauemmin mutta itse nukkumiseen ne on vähän auttanu.
Ni eipä siinä! Nyt tuli lissää lääkettä!!!! Tämä on Gabapentiini joka lisätään päivttäiseen satsiin. Paitsi, että tämä otetaan aina illalla.
Nyt yritetään päästä eroon OxcyContinista ja Normista mutta jokainen oli vähän epäileväinen siitä.
Kyllähän se mietityttää nämä lääkkeet! Nämä kun ei ole mitään salmiakkia mikään näistä ja voi vaan olettaa mitä ne tekee elimistölle?
Kuitenkin näitä on pakko syödä, että pystyy elämään edes jotenkin järissään.
Sairaalan jälkeen meni keskustaan Caffee Houseen herkuttelemaan. Tilasin perinteisen cappuccinon suklaapedillä 😀 Silloin ei paina ketogeeninen yhtään pätkää! Sitä paitsi, ei yksi cappuccino ole esteenä tälle ruokavaliolle. Kyllä ihmisen pitää joskun päästä herkuttelemaan oikeen kunnolla. Eikä tämä tarkota ettenkö herkuttelis. Herkuttelen joka ikinen päivä ja ilta nykyään. Syön paremmin kuin koskaan.

Coffarissa oli aikaa istuskella 2,5h kunnes alkoi illan kokous. Nuoriso Vertaan Hallituksen kokous alkoi klo 16:30 joten sain nauttia kahvistani rauhassa ja tunteella.
Cappuccino oli jälleen kerran niin hyvää kuin vaan voi olla. Yksi joka minun olis opeteltava niin cappucciinoon noiden kuvioiden tekeminen. En todellakaan ole kovin hyvä siinä. Oon kyllä kokeillu montakin kertaa tehä hienoa kuviota mutta jokainen yritys on menny mönkään 😀 Tosin en kyllä montaa kertaa tee cappuccinoa. Pysyttelen espressossa joka on minun mieleen.
Espressoa tulee tehtyä huomattavasti enemmän ja siinä ei tolskata maidon kanssa yhtään. Vain ja ainosataan kahvia.

Päivä muuten oli aivan mahtava. aurinko paistoi ja oli ihan kevään tuntua ilmassa.
Harmi vaan kun piti olla suurimmaksi osaksi sisätiloissa.
Tullessa Joensuuhun kun ajelin niin tiet oli aivan kuivat ja seurasin polttoaineen kulutusta auton tietokoneelta ja mikä miellytti niin parhaillaa Niro kulutti ainoastaan 3.9l/100km! Piti kattoa uudelleen ja totta se oli.
Todella hyvä ilma ja kuiva tie vaikuttaa noin paljon kulutukseen. Vielä kun saa kesärenkaat alle niin kulutus pienenee entisestään.


Tänään oli viimeinen päivä ja mahollisuus osallistua PDCNB Pro Tourille Vääksyyn ja siellä paikkana Hotelli Tallukka!
Sinne meni ilmottautuminen ja maksu.
Mietin ensin, että laitan sen tuonne Darts osioon mutta laitampa tähän samaan putkeen.
Tosiaan lähen heittämään ja kuvaamaan tuonne turnaukseen. Heittäminen tulee olemaan ongelmallinen näiden kipujen suhteen kun ei meinaa helpottaa mutta en tee yhtään puuhasteluja niin pysyn kasassa tuon kisan ajan ainakin 🙂
Pelaan kahtena päivänä eli lauantaina ja sunnuntaina. Vastaan saattaa tulla iha maailmaan kiertäviä pelaajia mutta antaa tulla vaan. Katoin tänään noita ilmottautuneita niin 43 muuta suomalaista oli jo nimensä laittanu tuonne.
Mietin kyllä, että onko se minulle ihan oikea kisa kun oon vasta treenannu 2kk!
Olin kuitenkin luvannu jo ihmisille, että lähen ja pitäähän lupaus pitää. Erän dartsaaja huomautti minua kun emmin lähtöä yks päivä niin hän sano, että livelähetyksessä oikeen taannu, että olen heittoviivalla 😀 Siin siis!
Se on varmaa, että pystyy heittämään ilman paineita. Jokainen joka siellä heittää on erittäin hyviä heittäjiä ja legit (erät) menee noin 12-15 tikkaan kun se mulla on 24-40 tikkaa 😀
Ei haittaa pätkän vertaa. Siellä voi olla se hyvä päivä ja voi olla, että saan jopa erän joltain kun oikeen pöliästi osuu 😀
Harmittaa oikeen pirun paljon kun en oo parhaassa mahollisessa kunnossa näin reissua edeltävinä päivinä. Olis voinu olla ees vhän paremmin niin olisin voinu esim. treenata heittoja paremmin.
Näillä kuitenkin mennään mitä on ja siihen ollaan tyytyväisiä.
Toivottavasti videot ja haastattelut on sitten hyviä mitä teen. Teen suoria lähetyksiä ja teen henk.koht. haastatteluja jotka nauhotan ja editoin sitten kotona ajan kanssa.
Tietokonen vaan mennee uusiksi kun tämä v2012 ostettu alkaa olla tiensä päässä. Nettikoneena mennee hyvin mutta editointi alkaa olla jo niin ja näin.
Kaikki aikanaan 😀
Mahottoman paljon kiitoksia teille kaikille jotka olette jaksaneet lukea näitä minun jorinoita ja hajatelmia. Teitä on ollu todella paljon ja sekös tuntuu mukavalta. Suuri kiitos myös palautteista mitä olen saanu runsaasti <3
Koitan toteuttaa toiveita mahdollisimman paljon mitä tulee juttuihin.
Äärimmäisen suuri kiitos tsempeistä kannustuksista mitä liittyy tämän eloon <3
Huomenna on päivä uusi ja positiivinen ajattelu tekee siitä vieläkin paremman 🙂







