Kategoriat
Uncategorized

asioita asioita

Molskista !!!

Nyt oli yö aika hyvä, sillä sain nukutuksi ”ihan” hyvin jos verrataan muutamiin muihin öihin. Töihin raahauduin kahdeksaan ja aamupäivä meni enemmänkin puhelimessa kuin, että olis voinu tehdä jotain oikeita töitä. Suurin osa ajasta meni hoitaessa ei niin mukavia juttuja mutta onneksi ne saatiin kuosiin 🙂 Nyt on hyvä jatkaa siitä mihin oltiin jääty eli kehittämään studiota ja tekemään töitä median saralla 🙂

Iltapäivällä aloin editoida juttua ja siinä menikin aikaa sen verran, että lähdin sen kimpusta kotiin. Kotona ei odottanut kun kissat ja koirat kun Sari ja Jussi lähtivät Lapinlahdella/Iisalmeen kyläilemään. Takaisin varmaan tulleevat huomenna.Ollaan siis Tarun kanssa kahdestaan kotona. Ihan ensimmäiseksi käytiin ostamassa lakritsajäätelöä jotta ilta sujuisi rattoisasti 😀

Pitkään mietin lähdenkö avantoon vai lähdenkö pelailemaan lentistä!!!! Lähdin pelaamaan lentistä 🙂 Otin ennen lähtöä Tramalin ja 800mg Buranan jottei ihan kuole salissa. Onneksi otin, sillä kesken pelailun alkoi jo tuntua onneksi ei ollenkaan kovaa, mutta illallahan sen on sitten huomannut, että on käyty urheilemassa 🙁 Eipä muuta kuin lissää lääkettä ! Jännittää miten kipeenä huomenna siitten on ? Toivottavasti en ole liian kipeä, jotta tulee mielekäs päivä. Koskipa vaikka miten kovaa en kadu pätkääkään pelaamista 🙂

Tarun mentyä yläkertaan nukkumaan minä laitoin tallentavan kehiin ja aloin kattoa HPK-LP Viesti peliä. Viesti voitti sen matsin 3-1 ja se oli SADAS VOITTO PERÄKKÄIN SUOMESSA!!!!! Sata voittoa aperäkkäin on jotain sellaista mitä en olis uskonu näkeväni, mutta totta se vaan on !!! Onnittelut Viestille siitä. Nyt vaan jännitetään koska tulee se häviö ja kuka sen aiheuttaa 🙂 🙂 🙂

Lentopallosta sen verran vielä, että päivän Karjalaisessa (Evakko) oli juttua Ellistä ja samaan kuvaan oli ängetty minunkin pärstä 🙂 Juttu oli tehty Ellistä joka on lähtenyt Partiosta ja nyt pelaa MESTARUUSLIIGAA Liiga-Eurassa hakkurina. Ei ole kovin montaa tyttöä pelannu pääsarjassa Okusta. Förstin MIra pelasi aikoinaan ja muita en minä ainakaan muista. Pohjois.Karjalasta pelaisi nyt toinenkin tyttö ( Heta Rissanen) mutta ikävä jalkavamma piti kauden pakettiin ennen kuin se edes alkoi. Taisi pelata kahdessa pelissä ennen kuin loukkaantui. Heta pelaa Plokissa Pihtiputaalla. Mutta on todella hienoa, että media tekee juttua lentopallosta ja pelaajista 🙂

Tämän päivän alku oli hiukan mollivoittoinen mutta onneksi asiat kääntyi parhain päin 😀 Kiitos jokaisella työkaverille avusta 🙂 Asioilla on tapana korjaantua kun tahtoa riittää ja tänään sitä tahtoa riitti 🙂  Oikein hvää yötä.

3 vastausta aiheeseen “asioita asioita”

No, se oli juttu Ellistä ! Elli on tehnyt upeeta työtä Eurassa 🙂 Mutta niin kuin jo sanoin, on upeeta, että lehdet tekee noita juttuja lentopallosta ja pelaajista 🙂

Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *