Kategoriat
Uncategorized

Lepo paikallaan

Jalzai!!!

Olo on taas kuin olis jäänyt jyrän alle. Selkää ja polvia särkee siihen malliin, että saisi riittää kohta puoliin. Tramalia ja sähköä kuluu paljon ja jos sähkön käytöstä joutuisin maksamaan samalla tavalla kuin taloussähköstä, tulis vararikko välittömästi ! En tiedä, johtuuko kivut ilmasta vai mistä mutta kipeet paikat on 🙁 Päivä meni kuitenkim mukavasti töissä ja siellä oli ne normaalit perjantai jutut 😀 joita saatiin kuunnella nilloin kenenkin suusta. Olin myös hyvin ahkera, sillä aloin imuroimaan toimistoa kunnes työkaverit ystävällisesti keskeytti sen, koska hajosi liikaa tavaraa ympärilä 🙂 Outoa kun säikkyvät noin helposti ? Enhän minä pudottanut kuin kynttelikön ja akvaario meinasi kaatua !!! 🙂 Tuskin saan toista kertaa imuroida, mutta onko se sittenkin hyvä juttu ? 😀

Kun tulin kotiin kahden jälkeen Sari oli vielä nukkumassa ha heräsi minun kolisteluun. Eka yövuoro on takana ja vielä ensiyö, sitten koittaa vapaat 🙂 Lauantai ja sunnuntai jää meille yhteiseksi vapaaksi pitkästä aikaa ja seuraavaa saakin sitten odottaa. Jospa huomenna siirrettäisiin saunapuita pinosta liiteriin vaikka kynttilän valossa 😀 😀 😀 Kuulostaa hyvin romanttiselta 🙂

On huikean mukavaa kun on vapaata ja voin levätä ja olla kotona. Ainut mitä huomenna voisi tehdä, on mennä kattomaan D-tyttöjen peliä urkkatalolle. Siinä varmaankin tärkeimmät.

Ilalla oli treenit ja ne oli minulle aika kovat kun ei meinannut pystyä oikein kävelemään mutta hyvin ne sujui onneksi kuitenkin. Porukka oli tänään oikein hyvällä treenauspäällä ja tekeminen oli hyvän näköstä. Ensiviikolla alkaa meillä pienimuotoinen fysiikkan parannus tuokio. Tuokio kestää pari kuukautta ja uskon sen auttavan meitä keväällä paljon.

Treenien päätyttyä kaupan kautta takasin kotiin. Sari oli lämmittänyt ulkosaunan, jonne meni taas mielellään rentoutumaan. Saunan jälkeen murua rintaan ja oottelemaan SUOMEN peliä. SUOMI voittikin pelin suoraan 3-0 ja on huomisessa finaalissa. 🙂

Nyt on aika kokeilla saisko unta, ainakin väsyttää todella paljon….. huomiseen, öitä

 

Yksi vastaus aiheeseen “Lepo paikallaan”

Vastaa käyttäjälle Anu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *