Kategoriat
Uncategorized

Jabajaba

Ylös ulos ja lehden hakuun…. Evakon (Karjalainen) asiat ja uutiset päähän hyvällä kahvilla maustettuna ja heti perään pakkausta Tampereen matkaan varten.
Savonlinnasta selvittiin hyvin vaikka luonto meinasi laittaa etenemiselle hidasteita kunnolla, sillä vettä satoi siihen malliin, että meinasi pyyhkijöiden kapasiteetti loppua kesken. Kotiin kuitenkin päästiin hyvin eikä enää sen jälkeen ollut muuta kuin pesujen kautta sänkyyn ja unille.
Kamat on vieläkin pakkaamatta ja lähtö häämöttää tunnin päässä joten aikaa ei liiemmin enää ole kirjotella nyt. Hupaisaa päivää jok ikiselle taholle ja palaillaan illalla kun koulu on päättynyt.
Seuraavan kerran sitten Tampereelta.
Molskis

Joujou!!!

Tampereella ollaan ja matka oli mukava mutta hiukan kivulias. Karin kanssa lähdettiin ysin maissa kohti Kuopiota jossa hypättiin toiseen autoon ja mukaan kyytiin tuli vielä Jani ja Ilari. Viidestään taivallettiin perille Varalaan jutustellen yllätäen lentopallosta. On se vaan mukava kun on auto täynnä lentopallosta tykkääviä ihmisiä. 🙂

Matka meni muuten rattoisasti mutta sitten alkoi selkä taas elää omaa elämäänsä. Tramalit teki kauppaansa ja pitipä vielä siirtyä takapenkiltä etupenkille jotta sain jalkani suoraksi. Vaikka jutut oli mukavia ei loppumatka ollut minulle mukava. Onneksi kivut alkoi loppumatkasta.

Ensimmäiseksi saatiin kuulla EM- joukkueen kakkosvalkku Heinon Jussia. Jussi kertoili turnauksen kulusta ja tuntemuksista. Tuokio oli hyvin mielenkiintoinen. Perään alettiin tehdä videolta hyökkäyksen suuntia ja huomenna sitten tehdään analyysit niistä ja päälle hyökätään niitten perusteella. Mielenkiintoista on tämäkin mutta selkeesti väsymys painoi mieltä ja kroppaa. Olisikohan näitä parempi tehdä hyvin nukutun yön jälkeen.

Mieli on hyvä mutta tuo selekä meinaa kiusata mutta kokeillaan panna vastaan sille minkä kerkiää. Nyt on aika laittaa vempaimet kiinni ja kokeillaan saada levättyä huomista varten jos vaikka analysointi onnistuisi paremmin. 🙂

Hyvää yötä