Kategoriat
Uncategorized

Upea päivä, niin töissä kuin vapaallakin :)

Moro !!!

Miten ollakkaan uni oli aika vieras käsite viime yönä. Tämä tietetnkin oli odotettavissa eilisen irrottelun jälkeen. Puoli kolme aamulla aloin lämmittämään makuuhuonetta kun se tuntui viileeltä ja Sari kun tulee aamulla töistä, on huone lämmin 🙂 Sari tykkää nukkua tosi lämpimässä ja taas puolestaan viileässä. Nyt oli hyvä hetki lämmittää huone Sarin mieleiseksi. 🙂 Pakotus oli koko yön ajan melkoisen ilkeä , lääkettä hiukan naamaan ja  sähköä päälle, niin voi olla joten kuten.  Nauhotukset kovalevyltä väheni kiitettävästi yön aikana, joten oli valvomisessa jotain hyvääkin 🙂 Töihin lähdin puoli kahdeksan aikaan ja tänään olin ajoissa paikalla ahertamassa urakalla. Päivällä kävi vierailulla pari oikein miellyttävää vierastakin. 🙂
Upeeta töissä oli myös se, että sain Kiminkisen jutun valmiiksi ja voi alkaa editoimaan uutta juttua. Vielä on ruuhkaa editissä mutta pikkuhiljaa saadaan niitä valmiiksi ja kohta päästään tekemään uusia juttuja 🙂 Kolmeen asti tehtiin töitä kunnes päivä oli täysi minun osalta.

Kotona pieni lepo ja sen jälkeen olikin jo treenien aika. Viideltä oltiin urkkatalolla valmistaumassa illan hihatyöskentelyyn ja passaamiseen. 12 urheilijaa ilmaantui paikalle. Kolme heistä oli Jenna, Anni ja MIkko. Mikko tulee keskiviikkoisen meidän treneihin opettelemaan passaamista. Se sopii oikein hyvin, sillä kolmelle on hyvä tehdä harjotuksia 🙂 Treenit meni hyvin ja tekemistä riitti 🙂

Harkoista kaupan kautta kotiin ja iltapalaa kupoliin tramalin kera 🙂 Selekä on edelleen kipee ja uskon, että vielä jonkun päivää se onkin näin.

Päivä oli upea mutta väsytti paljon. Huominen on varmasti tätä parempi mutta eihän me sitä vielä tiedetä 🙂

Hyvät yöt.