Jabajaba !!!
Nyt yö ei mennyt ihan niin hyvin kuin olisin sen halunnut mennä ja se näkyi päivän askareissa. Uni oli pätkittäistä ja pitkät unet oli tiessään. Aamulla olisin halunnut sitten tietenkin jäädä makoilemaan sängylle. Eipä auttanu kun kömpiä ylös ja suunnattava työpaikalle.
Töissä aamu meni editissä ja iltapäivällä pidettiin palaveria tulevasta. Täytyy myöntää vieläkin, että aika mukavalta tuntuu olla juuri nyt töissä 🙂 Yhden maissa lopeteltiin palaveri ja puoli kahdelta lähdin kaupoille jossa minulla oli treffit vaimon kanssa. Kaupalta kotiin ja hiukan lepoa ennen treenejä.
Treeneihin ei nyt tullut kuin kahdksan tyttöä kun heillä oli DISCO tänään 🙂 Syöttö ja vastaanotto päivän teema ja huomasin, että sitä voi toisenkin kerran treenata 🙂 Tekeminen oli kuitenkin oikein hyvää.
Harkkojen jälkeen vielä Annin kanssa hihaa käytävälä puolen tunnin ajan. Anni pelaa nykysin joukkueessaan yleispelaajana, joten hihaa pitää treenata kovaa. Sen jälkeen pikasesti kotiin ja URHO päälle jossa meni Isku-Sampo peli. Onneksi Sampo voitti ottelun 3-1 ihan, niin kuin olin veikannu 🙂 Pelin aikana vaimo kokosi hierontapöydän kokoon olkkariin ja ei siinä auttanu muu kuin hieroa ottelun aikana.Kaksi asiaa vaikeutti hieromista ja eka oli kun selekään koski 🙁 ja toinen kun ei nähnyt kunnolla ottelua 🙂 Ei se mittää, pääasia, että vaimolla on parempi olo nyt !
Lopuksi on kerrottava miten tuntuu hyvältä kun olen menossa polkua joka johtaa kohti unelmaa 😉 🙂 🙂 En olis uskonu, että tämä olis ollu ihan heti mahdollista mutta näin se vain on. Haaveet haihtuu, mutta unelmat toteutuu. Minun yksi unelmista on aika lähellä polun päätä 🙂
Nyt lähden unelmoimaan omaan sänkyyn rakkaan vaimon viereen. Myllyjoentila taas vaikenee, mutta edelleen vain yöksi 🙂 Hyvää yötä.