Kategoriat
Uncategorized

Olihan päivä

Moro !!!

Nukkuminen jäi todella vähaiseksi pakotusten takia. Vasta aamuyöllä sain nukutuksi jonkin verran 🙁 Seitsemältä väsymys oli taas jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvailla. Ylös kuitenkin pääsin ja suuntasin suoraan kohti työpaikkaa. Töissä yritin editoida mutta pakotus esti keskittymisen vaikka kuinka yritin. Yhdentoista maissa pistin pillit pussiin ja sammutin koneen kun en voinu siinä olla. Takki päälle ja kotiin. Kotona laitoin sähköt melkein täysille ja heittäydyin sohvalle johon nukahdin pariksi tunniksi 🙂 Tuo pari tuntia teki oiken hyvää mutta pakotusta se ei vienyt kokonaan pois.
Sain syötyäkin jotain ja oli parani entisestään. Pikuhiljaa aloin käydä läpi illan treenejä. Treeneihin päätin lähteä sillä niistä en ole ollu poissa kovinkaan usein enkä ole nytkään.

Treenit alkoi klo 17 ja salissa harjoteltiin syöttöä urakalla ja pitempään oltaisiin vielä treenattu ellei salibadymiehet olis tullu häätämään meitä pois sieltä. En tajunnu yhtään, että tänään alkoi kesäajat !!! Treenejä ei keskeytetty vaan mentiin ulkokentälle jossa oli muutama A-tyttö pelaamassa.

Tässä ensimmäiset pallot ilmassa ulkona tänä keväänä. Ulkona oli upea olla kun lämmintä oli yli 20 astetta ja aurinko paistoi.  Seitsemään asti oltiin pallottelemassa ja ainakin kentän reunalta näytti siltä, että tytöt nautti pelaamisesta ulkona.

Treenien jälkeen kotona en ole tehnyt yhtään mitään järkevää. Olen vain loikoillu ja syöny koko illan. Huomenna on ansaittu vapaapäivä ja se sattui hyvään aikaan kun oon kipeenä. Huomenna olis myös Partion talkoot teollisuukylässä mutta minua ärsyttää ihan hirveesti kun tieto tuostakin tuli vasta vuorokausi sitten. Nyt ollaan sovittu jo ihan muuta tekemistä huomiselle. Eikä tuo ilmotus ole ainut joka jää ilmoittamatta !!! Sama koskee kokouksia. Päivää ennen kokousta ilmotetaan ohimennen. Kokoukset ilmoitetaan oikeesti kaksi viikkoa ennen !!! Voin kyllä toki elää ilman talkoita ja kokouksiakin ei siinä mitään 🙂

Saunaan olis mieli tehnyt mennä mutta Sari oli kanssa todella väsyny eikä jaksanu lämittää sitä eikä minusta ollut siihen. Ollaan sitten ilman saunaa, sähkösaunaan ei ole mitään haluja mennä.  Toivon mukaan huomenna illalla savu nousee ulkosauna piipusta.

Hienoa on se, että aurinko paistoi ja lämmintä piisasi ja piisaa vielä tulevinakin päivinä säätiedotuksen mukaan. Nyt alkaa sitten oikee kesä. Kohtapuoleen tulee meidän kesänaapuritkin paikalle !!! 🙂 On taas mukava kun päästään naapurin Eeron ja Mirjamin kanssa puuhailemaan tontin askareita 🙂

Nyt kuitenkin taas laitetaan kannet kiinni tältä päivältä ja toivotaan huomisesta paljon parempaa kipujen suhteen.

Hyvät yöt.