Kategoriat
Uncategorized

Suhteellisen mukava päivä

Morjens !!!

Onneksi oli hiukan parempi yö kuin mitä edellinen yö. Nyt sain sentään nukutuksikin jonkin verran 🙂 Aamulla meinasi tulla tosi kiire kun lorvailin lähdön kanssa. Töihin mennessähän kyytiin matkan varrelta tulee kaksi lukiolaista. Sen verran myöhässä olin, että naapuri oli jo lähtenyt viemään Simoa kouluun ja kun oli Kontkasen tien risteyksessä oli Jennakin just nousemassa Laukkasten kyytiin !!!! Pysähdyin siihen ja porukat siirtyi minun kyytiin 🙂 Anteeksi pyytelyn jälkeen matka jatkui ja molemmat kerkesi just just aikataulussa kouluun 🙂  Itse myöhästyin muutaman minuutin töistä 🙁

Työpäivä meni Kiminkistä leikellessä ja yhden niistä sainkin valmiiksi ja onneksi niitä ei ole enää jäljellä kuin kolme juttua 🙂 Muuten päivä meni oikein hyvin. Satun läppärikin päivitettiin ja nyt sekin toimii oikein hyvin.

Kotiin päästyäni kävi ihan samalla tavalla kuin eilen. Heittäydyin sohvalle ja siinäkös alkoi tulla väsy silimään ja ei auttanu muu kuin mennä omaan sänkyyn ja ottaa pienet tirsat. Miten nuo päikkärit tuntuukin hyvältä. Herättyäni pientä purtavaa naamaan ja sen jälkeen piti lähteä viemään Tarua näytelmäkerhoon ja itte menin samalla pelaamaan lentopalloa koululle. Tarjolla olis ollu myös avantoa mutta se ei oikein sovi aikatauluun nyt kun Taru alotti teatterin. No, minä menen sitten pelaamaan lentistä.

Kyllä oli huippua olla pelaamassa. Selkäkin pysyi mukana kun lääkitsin hyvin ennen lähtöä.  Tramali ja burana ennen lähtöä takasi sen, että pystyin pelamaan ilman kipuja 🙂 Saa nähdä miten käy ensiyön ja huomisen ? Lisää vaan sähköä kehiin ja tarpeen mukaan lääkettä, niin hyvä tulee. Kyllä pelaaminen on sitten mukavaa 🙂 On aivan sama miten kovaa koskee sen jälkeen.

Ilta on mennyt syödessä ja tutkimalla pelattuja lentis pelejä liigassa. Melkoinen kierros oli ja olen ihan varma, että moni joukkue pelasi puolivaloilla tuloksista päätellen. Monella ottelulla ei ollut mitään merkitystä pudotuspelejä ajatellen, niinpä nyt sai sellaiset peliaikaa jotka ei ole pelannut kauden aikana paljoa.

Tämä päivä oli taas oikein mukava päivä ja eiköhän se huominenkin ole mukava 🙂

Hyvät yöt