Kategoriat
Uncategorized

Urheilua ja kuvia

Hellurei !!!

Aamulla silimät selällään jo kuuden jälkeen ja pikkusen vaille seittemän ylös kahvin keittoon. Traktori samalla piuhaan jotta tänään saisi pihamaan lingottua puhtaaksi. Yhdeksän maissa aloinkin lingota  ja pihalla oli melkoinen ruuhka kun traktorit ajoi kilvan siinä 🙂 Anssi nimittäin oli ajamassa puita omalla valametillaan ja minä samaan aikaan linkosin pihaa, niin piti ihan ootella, että toinen meni ohitse 🙂

Linkoomisesta ei meinannu tulla mitään kun linko kynti ja sivuilta ei ottanu juuri ollenkaan mutta kun tolskasin aikani niin sain lingon ottamaan myös reunoilta hyvin.

Linkoomisen jälkeen lähdin viemään Saria iltavuoroon ja kävin hakemassa kameran työpailkalta kun jätin sen eilen sinne. Kamera siksi, että Joensuussa RIENTO kohtasi Kokkolan Tiikerit. Tiikereihin tuli uusi pelaaja joka kantaa nimeä Lelu Ojansivu !!! Lelu siis hyppäsi Tiikereiden kokoonpanoon loppukaudeksi ! Itse peli oli Tiikereiden näytöstä alusta loppuun asti. Lelu,Upi ja Rumpunen piti sellasta syöttöä liikkeelle, että pienempiä hirvitti ja kun vielä Upin 6-paikan hyökkäys on todellakin maailman luokkaa oli tulos aika selvä. Lisäksi Lelu mätti hakkurina paikasta kun paikasta palloa kohti lattiaa niin ettei sen nostamiseen ollu palon mahollisuuksia.

Meidän puolelta minusta onnistui hyvin Baiks ja etenkin Angel Pena. Pena piristyy vieläkin ja hyvää on luvassa kunhan treeniä tulle lissää alla. Peli oli paljon pirteempää mitä Muurlea vastaan ja uskon vakaasti, että Riento saa vielä paljon onnistumisia ja niin myös voittoja 🙂
Tässä yksi meidän hyökkäyksiä jonka päättää Pena:
20130112-231231.mov (Video)

3-0 tuli pataan eikä Riennolla ollu todellisuudessa mitään jakoa tässä pelissä. Veikkaan myös, että Tiikerit tulee pelaamaan mitalleista kun kevät koittaa. Meillä puolestaan koitetaan pysyuä sarjassa mutta sehän on varmaa, että pysytään ja vielä se aurinko paistaa meillekkin 🙂

Pelin jälkeen oli tarkotus mennä saunailtaan mutta eksyin kattomaan Jokipoikien peliä jäähallille !!! Ensimmäistä kertaa olin kattomassa jääkiekkoa Joensuussa !
Tosi kuitenkin on, että en minä hirveitä kiksejä saanu katsomossa kun peliä seurasin. Jäkis ei vaan taida olla ennää minun juttu ollenkaan. Aikoinaa lopetin seuraamisen ainakin paikan päällä kun pikkupojat homotteli ja haukkui vastustajia siihen malliin, että hirviitti. Nyt oli ihan sama juttu. Viereiset pikkupojat nimitteli maalin tekijää homonuijaksi !!! Lajin käyttäytyminen ei ole muuttunu miksikään. Onneksi tuota ei tarvii mennä kattomaan 🙂

Pikkusen vaille kymmenen olin taas kotona Sari käytynä töistä. Ilta on menny kuvia laitellessa koneelle ja mietittyä miten saisin kuvia maailmalle kun nämä yhteydet on niin huonot nykysin. Taitaa jäädä huomisen murheeksi nuo kuvat. Tai onhan niitä kuvia satoja jotka pitäs laittaa menemään mutta kun…..

Hieno päivä muuten oli tämäkin päivä joka sisälsi paljon urheilua ja valokuvia. Huomenna huilataan koitetaan keksiä miten noita kuvia saisi lähtemään 🙂

Huomista odotellen , öitä.