Kategoriat
Uncategorized

Hirvisoppoo

Jabadabadyy!!!

Jes, tulipahan sitten lämmitettyä taloa eilen ! Vieläkin on kuuma 😀 Eipä tarvinnu juuri peittoa päällensä ja silti oli hiki koko yön. Taloa ei varmaan tarvii lämmittää huomennakaan vielä paitsi jos pitää ovia ja ikkunoita auki puoli päivää putkeen.  Onneksi sentään sain nukutuksi jonkin verran.

Aamulla nousin ylös ennen seitsemää ja ajattelin lähteä aamupalan jälkeen heti kaatamaan puita mutta, mutta, ikkunasta kun katsoi ulos, ei nähnyt yhtään mitään. Oli todella pimeää eikä sahan kanssa heilumiseen ollut mitään järkeä. Menin kuitenkin pajaan ja viilasin terät kuntoon ja huolsin moottorisahaa isku kuntoon. Tunnin huollon jälkeen lähdin sitten kohti kaadettavia puita. Sumu oli vielä tosi sakea ja meinasin jo kääntyä kokonaan pois mutta onneksi menin. Sain huhkittua pari tuntia mutta kovin isoksi ei kasa tullut mutta ainakin sain muutaman puun pinoon. 🙂 Klo 11 maissa selkä vinkui siihen malliin, että oli syytä lähteä kohti kotia ja lääkekaappia. Tramalin jälkeen ruokaa ja siitä sängylle odottamaan lääkkeen vaikutusta. Siinä köllötellessä naapurit soitti ja kysyi lähdenkö mukaan hirvipeijaisiin. No totta mooses lähden !!! Oon yrittäny kolmena vuotena päästä noihin karkeloihin ja joka kerta on ollut joku lentisleiri  tai turnaus jossain. Nyt ei ollu ja ei kun menoksi. Ystävälliset naapurit kävi vielä hakemassa minut kotoa peijaisiin joka oli kanssa mukavaa. 🙂

Hirvisoppa oli, niin hyvää jotta voin sanoa, että en ole koskaan saanut noin hyvää hirvisoppaa syödäkseni !!! Se oli todella hyvää. 🙂 Sarikin pääsi syömään vaikka oli aamuvuorossa sillä soitin hälle ja sanoin, että lähtee (jos pystyy) aikaisemmin pois jotta kerkee paikalle syömään. Onneksi pääsi ja sai syödäkseen tuota kielen mennessään vienyttä soppaa 🙂

Mahat pullollaan kaupan kautta kotiin. Ei ollut minusta ennää metsään menemään, sillä selkä ei sitä sallinut ja, niin jäi kaikki minun metsurinkamat metsään. Saahan ne sieltä huomenna kun ainakin yritän päästä kaatamaan vielä muutaman puun.  Jos ei muuta, niin voihan sitä keräillä risuja pikkuhiljaa 🙂

Vielä illalla pimeessä tai ulkovalojen loisteessa pesin zafiran kun siinä oli hiekkaa päällä siihen malliin, ettei sitä tunnistanut mikä auto se on. No, nyt kiiltää, tai ainakin kun on pimeetä 😀 Miltähän päivävalossa näyttää ? 😀

Ilta päätttyi ulkosaunaan jonka lämmitin Jussin kanssa kimpassa.( Olikin jo aika päästä kyseiseen saunaan). 🙂 Nyt on raukea ja väsynyt olo ja usko hyviin uniin on luja 🙂 Huomenna jos pystyis vaihtamaan renkaat molempiin autoihin ja tramppa ylisille ja päälle muutaman puun kaato, niin voisi sanoa, että hyvä viikonloppu on ollut. On se ollut vaikka en noita tekiskään 😀

Unia 🙂