Kategoriat
Uncategorized

Tauti ei hellitä(kkään)

Tervehdys !!!

Aamulla ylös jo ennen neljää kun en pystynyt nukkumaan. Kahvit tulille ja telkkari päälle, siinä aamun tärkeimmät.  Pakkasta oli komiat -34 ja se tuntui myös meidän talossa.  Puita on saanut kantaa urakalla sisälle ja uuni on lämmennyt pari kertaa päivässä jotta tarkenee. Sari lähti aamuvuoroon ja minä lähdin heti perään töihin. Oli jo seiskalta töissä ja oli hyvin rauhallista olla editissä, kun ei ollut ketään keskeyttämässä hommia 🙂 Aamu oli oikein mukava olla editissä 🙂 Päivä meni muutenkin hyvin. Pari kertaa piti lähteä koneelta liikkeelle kun homma alkoi tökkiä mutta tauko teki hyvää 🙂

Tänään oli ensimmäisen kerran runkojumppa Kyykerillä ja mukavaa oli ohjata pitkästä aikaa aikuisia. On se vaan, niin erinlaista opastaa aikuisia kuin lapsia 🙂 Runkojumppa saa jatkoa ensi tiistaina taas klo 13.00.

Kahdelta piti lähteä pois töistä mutta eipä vaan päässy lähtemään kun piti jäädä vielä hurssaamaan porukan kanssa. Lopulta oli lähdettävä kohti ruokakauppaa ja kotia, sillä nälkäisiä oli jo odottamassa kotona. Kaupassa ollessa tuntui, että taju lähtee ja heikotti ihan älyttömästi. Päähän alkoi koskea ja tuntui, että oksettaa. Ei auttanut kuin lähteä kesken kaiken kotia kohti niitten tavaroiden kanssa mitkä olin jo saanut kerätyksi kärryyn. Kotiin pääsin ilman oksentamista mutta olo oli todella heikko. Hiukan pakottaen ruokaa mahaan ja sen jälkeen buranaa ja sohvaa. Olo parani hiukan ja elo alkoi palata taas jälleen kerran ukkoon. On se vaan kumma, että jos ei koske kovaa selkään, tulee paha olo muuten. 🙁 Tämä tauti on kestänyt jo liian kauan. Minulla ei yleensä ole tälläisiä tauteja kovinkaan usein. Nyt vissiin kunto on laskenut, niin huonoksi ja vastustuskyky on sitä myötä kanssa huono ja tauti iskee.  Tänään piti mennä avantoon mutta sekin jäi nyt sitten taas pois ohjelmasta 🙁

Aamu tulee olemaan mielenkiintoinen. Jos ei ole kuumetta, lähden töihin mutta jos on lämpöä, on pakko jäädä lepäämään. Toivottavasti nyt kuitenkin pääsen lähtemään töihin kun siellä on, niin paljon tehtävää.

Sari lähti Tarun kanssa kylille ja minä olen taas yksin koirien ja kissojen kanssa. Rauhallista on 🙂 Lisää buranaa ja suunta kohti sänkyä. Väsyttää kovasti ja ei auta muu kuin pistää tältä päivältä pillit pussiin kun ei jaksa enempää.

Hyvät yöt

ps Jussi pääsi sotilaspoliisiksi !!!! Ompa hieno juttu !!!