Kategoriat
Uncategorized

Töitä, töitä väsymystä

Morjens !!!

Lähes viikko vierähti viimeisestä päivityksestä mutta halusin pitää hiukan lomaa kirjotuksista. Paremminkin syy taukoon oli ja on, että en ole jaksanu kirjottaa kun oon ollu niin väsyny jokaisena iltana. Vaikka olenkin joutunut valvomaan ei voimat ole riittäny mihinkään ylimääräiseen.

Viikko meni töiden merkeissä lukuunottamatta perjantaita. Pois olin siksi, että minun isä oli käymässä ja haluttiin viettää aikaa yhdessä. Isä kävi viimeksi kolme vuotta sitten joten aika harvinaisesta vieraasta on kysymys 😀  Harmi vaan kun vierailu kesti vain vajaan viikon 🙁 Toivottavasti me päästään Lappiin puolestaan vielä tämän kesän aikana käymään kun viimeisestä käynnistä alkaa olla kohta viisi vuotta.

Treenejä ollaan pidetty kiitettävästi ja likkoja on ollut mukana vaihtelevasti mutta aika hyvin kuitenkin. Loikat alkaa mennä jo niin kuin pitääkin ja hyvältä näyttää.
Kuvia loikista ja likoista on nyt minun kuvat sivulla: brando.kuvat.fi

Tänään on ollut aivan huippupäivä sillä tämä on ensimmäinen päivä taas pitkään aikaan kun ei tarvitse lähteä minnekkään vaan saan olla kotona 🙂 Aika ahkera olen ollut koko päivän. Nurmikot on saanu kyytiä ja pihamaa alkaa nyt näyttää vihdoinkin siltä, että sitä joku hoitaakin 🙂 Sielu on levänny kun on saanu puuhata kotona tekemättömiä töitä. Hiukan on ollu havaittavissa morkkista näistä lukemattomista töistä mutta en ole pystyny mitenkään niitä tekemään kun aina on pitäny olla tai lähteä johonkin päin. Mukavinta on se, että saan olla huomisenkin kotona ! 🙂 Aamulla jatkuu heinien kanssa tolskaaminen jos vain kroppa sen sallii. Illalla olen ollu aika pirun kipee päivän askareista ja lääkekaappi on ollu paras kaveri.

Uuden kameran kanssa on ollu melkoista opettelua mutta joitakin oikeinkin hyviä kuvia olen saanu otettua mutta kyllä se paras kuva vaan antaa odottaa itteään. Canon on edelleen se oikea merkki minulle ja vakaa uskomus on, että opin vielä ottamaan kuvia. Kamera on 30D joka oli aikoinaan ammattilaisten suosima kamera. Moni kuvaaja kuvaa edelleen kyseisellä kameralla mutta työkamerat ovat jo uusinta uutta joihin minun rahoilla ei pääse käsiksi vaikka kuinka haluaisin. Nyt kuvataan tällä ja olen hyvin onnelinen kamerasta ja parista uudesta putkesta 🙂

Nyt ei muuta kun seuraamaan illan leffaa ja sen jälkeen uneksimaan siitä parhaasta valokuvasta jonka saan napsattua 🙂

Öitä