Tämä päivä on muistelun päivä. Muistelua teen rakkaasta pikkusiskosta Minnasta. Minna, tuo maailman isoimman sydämmen omistava tyttö joka ei halunnu ihmisille kuin pelkkää hyvää ja oli aina auttamassa kun tarvetta oli. Minna teki työtä ihmisten hyvin voinnin eteen.
Minulla ja Minnalla oli erikoisen lämmin suhde. Minna oli tärkein ihminen minun elämässä.
Niin paljon jäi sanomatta ja tekemättä. Onneksi hän kerkesi näkemään minun lapseni ja Minnasta tulikin nuorimmaisen lapsen sylikummi 🙂 Lapset oli Minnalle todella tärkeitä ja se näkyi myös lapsissa. Lapset tykkäsi Minnasta tosi paljon.
En tiedä yhtään niin positiivista ihmistä kuin mitä Minna oli. Tapahtuipa mitä vaan, Minna löysi aina jotain positiivista ja hyvää asiasta.
Minna sairasti tosi vaikeaa sairautta mutta niin vain neiti selätti sen taudin. Sairaudessa oli todella pienet mahdollisuudet selvitä.
Selviytyessään tästä taudista Minna jatkoi opintojaan ja kävi töissä siinä sivussa. Minnasta tuli sairaanhoitaja ja halu oli vielä opiskella terveydenhoitajaksi ja työskennellä nuorten kanssa.
Tuona kohtalokkaana iltana 11.12.98 Minna oli Moision Sairaalan osastolla iltavuorossa hoitamassa nuoria kun tämä karmea tapahtuma tapahtui.
Nuori potilas hyökkäsi raukkamaisesti takaa veitsen kanssa kimppuun ja vahingoitti todella pahasti Minnaa. Minna joutui Sairaalaan tehohoitoon mutta ennusteet oli huonot.
Me lähdettiin kohti Mikkeliä ja Minnan luokse. Minna oli laitettu koneeseen joka piti elimistöä liikkeessä mutta Minna ei itse enää tuntenut mitään.
Muistan ikuisesti kun keskustelujen jälkeen lääkärit ja henkilökunta tuli kertomaan, että Minna ei tule enää koskaan ymmärtämään mitään kun aivot ovat tuhoutuneet ja ettei ne toimisi enää.
Päätös ottaa kone pois päältä tapahtui siinä ja sain pitää Minnan päästä kun kone sammutettiin. Se oli tuskainen hetki.
Ei sitä voinut ymmärtää eikä sitä voinut pitää todellisena ! Minun rakas pikkusisko oli kuollut !
Meni monta kuukautta ennen kuin aloin ymmärtää mitä oli tapahtunut. Ikävä oli ja on edeleen niin isoa ettei sille löydy sanoja.
Hienoa on kuitenkin kaikki ne muistot ja se positiivisyys joka huokui Minnasta kun hän tuli paikalle. Minna kun tuli paikalle, tapahtui jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvailla. Rauha ja lämmin henki oli se päällimmäinen asia mikä tuli esille ensimmäiseksi kun hän tuli huoneeseen.
Siskoseni,et tiedä kuin kaipaan sinua.Olit minulle niin rakas.
En voinut uskoa että se tulee sinun kohdallesi.
Muistan meidän lapsuuden leikit, ne risumajat ja hiekkavellit, joista yhdessä nautittiin.
Yhdessä me vartuimme isommiksi, ajat vaikeat yhdessä juteltiin ja korjattiin.
Ymmärtää tätä en ensin voinut,mutta tiedän, että sinun on nyt hyvä olla. Mutta rakas Siskoni, me näemme taas,kun oma aikani koittanut on.
Ikävä
