Kategoriat
Uncategorized

ITALIA osa 3

Buona sera !!!

Aamulla ylös sängystä noin kahdeksan aikaan (täkäläistä aikaa) ja suihkun kautta aamupalalle. Aamupala oli taas hiukan erinlainen kuin meillä suomessa. Nämäkin aamupalat ovat enemmän makeeta syötävää kuin terveellistä syötävää. Hilloja, leivoksia, pullaa…. ei puuroa, munia, ei salaattia, hedelmiä 🙂 Ei siis auta kuin totutella talon tavoille, eikä nuo eväät mitenkään huonolta maistunut.
Aamiaisen jälkeen meidän piti päättää lähdetäänkö Venetsiaan vai jäädäänkö vielä tänne. Jotenkin tuntui siltä, että Bolognaa ei nähty yhdessä päivässä ja niin päätettiin jäädä tänne. Hotellikin pysyi samana ja sama huonekkin saatiin eli helpolla päästiin 🙂

(KUVIEN TUONTI EI JOSTAIN SYYSTÄ NYT ONNISTU) Kuvia voi katella : brando.kuvat.fi

Päätöksen jälkeen lähdettiin taas kävelemään pitkin katuja. Voi hurja miten paljon täällä on nähtävää ja ihmeteltävää. Pieniä puotia toinen toisen perään. Saatiin jopa jotain ostettuakin, itselle osti vyön ja kengät 🙂 Sitten seurasi se mistä kaikki aina puhuvat eli mentiin jäätelölle !!! 🙂 Tilattiin annokset ja taas voi pyhäsylyvi miten hyvvää voi jäätelö olla !!! (kuva sivuilla annoksista). Se oli oikeesti niin hyvää ettei sanotuksi saa. Jäätelöä ei ole turhaan kehuttu, se vei kielen mennessään.  Annos oli niin ISO ettei meistä kumpikaan jaksanu syödä läheskään kokonaan. Harmitti jättää mutta kun ei jaksanu niin ei jaksanu.

Muutama tunti kierreltiin ja kuvailtiin kaupunkia kunnes jalat ja selekä oli siinä pisteessä, että piti lähteä hotellille ja sänkyyn pitkälleen. En ole ihan äsken kävelly näin paljoa. Parin tunnin siesta vietettiin kunnes lähdettiin uudelle kierrokselle,  Nyt käytiin kattomassa paria kirkkoa sisältä ja onneksi käytiin sillä en ole koskaan nähnyt niin upeita maalauksia ja veistoksia mitä niissä oli. Toisessa kirkossa oli kuvaaminen kiellettyä mutta aika moni rikkoi tuota sääntöä ja niin tein minäkin parilla kuvalla 🙁 Sytytettiin sähköinen kynttilä muistojen vuoksi ja myös tulevaa varten. 🙂
Taas seikkailtiin muutama tunti ja sen jälkeen piti uudestaa tulla huilaamaan. Illalla oli tarkotus lähteä ulos syömään toista Bolognan kuuluisuutta eli pastaa. Mentiin hotellilta noin 100 metriä jossa oli suosittu pastapaikka. Sari tilas kinkkupastaa ja minä lammaspastaa. Lammaspasta ei oikein maistunut miltään mutta sitä vastoin kinkkupasta oli todella hyvää, parasta mitä koskaan olen syöny. Illallinen oli meille tärkeä, sillä siinä samalla juhlistettiin meidän 20 vuotista hääpäivää 🙂 20 vuotta ollaan pidetty rinkuloita sormissa ja eiköhän ne vielä pysy uudestaan moiset 20 vuotta ainakin 🙂 Ilta oli mukava ja mieleenpainuva. Illasta vielä jäätelöä jälkkäriksi 🙂

Bologna on antanu minulle näinä parina päivänä oikein paljon hyvää mieltä ja rentoa meininkiä. Ihmiset täällä on hyvin rentoja ja iloisia muutamaa lukuunottamatta. Pari ihmistä on ollut palvelujensa kanssa ihmeissään tai heillä on ollut huonopäivä tai jotain muuta. Näin toki on myös suomessa hyvinkin monessa paikassa 🙂 Onneksi suurin osa paikoista on ollut oikein miellyttäviä ja olo on tuntunut otetulta. 100 hyvää niin saa ollakkin välissä pari pölöhöä 🙂

Huomenna tulee sitten muu porukka Suomesta tänne ja osa menee suoraan cecenaticoon. Meidän Tarukin saapuu sieltä 🙂  Osa porukasta lentää Venetsiaan ja sielä suoraan leiripaikalle. Meidän on tarkotus hypätä Pertsan ja Kirsin kyytiin aamulla pikkubussiin jolla sitten mennään Cecenaticoon. Bussi vuokrataan täältä ja se on sitten meidän käytössä koko viikon. Mukavaa on ollut olla puhumatta ihmisille suomea mutta mukava on taas alkaa puhumaankin huomenna. Melkoista tuskaa on välillä ollut kun yleensä puhun paljon niin nyt on pitäny olla hiljempää kun ei ossaa kieltä. Yksi mikä on varmaa niin se, että alan opiskella kieliä paremmin !!!! Harmittaa vietävästi kun olis asiaa mutta kun ei voi kertoa kun ei ossaa. Tulen toimee enkulla kehnosti mutta ainakin tähän mennessä olen saanut  kahvia jos olen halunnu 😀

Kello on jo aika paljon ja lääkkeet alkaa purra joten on aika pistää tämä päivä pakettiin ja valmistatua huomiseen. On mukava nähdä taas minareita 🙂

Buona notte.