Moikka !!!
Pakkaset senkun paukkuvat ja aamulla kun nousin ylös sängystä, niin kämppä oli melkoisen viileä kun ei lämmitetty kuin edellisenä aamuna. Kauaa en kuitenkaan kerennyt nauttia talon viileydestä vaan lähdin vielä kylmempään eli ulos ja kohti työpaikkaa.(Toimisto oli toki lämmin) Pakkasta ulkona oli taas se -30 astetta ! Nyt saisi jo ainakin minun puolesta pakkaset alkaa loppua. Nytkin on luvattu lautuvaa ja lumisadetta mutta taas ensiviikolla pakkanen kiristyy uudestaan.
Töihin menin mielelläni jälleen kerran ja kun muut tulivat paikalle, niin lähes jokainen on nyt vuorostaan kipeenä. Molemmat pomot ja muut tekijät yhtä lukuunottamatta olivat kipeenä. Taitaa käydä niin, että on aika hiljaista ensiviikolla kun porukat on sairauslomilla.
Työpäivä meni aika hilpeissä merkeissä muuten, mutta päätä särki jonkin verran mikä häiritsi tekemistä. Tietokoneella istuminen oli loppujen lopuksi aika rankkaa. Sain kuunneltua aika pitkn jutun ja leikkasinkin sitä hiukan mutta keskittyminen oli päänsäryn takia oli hankalaa. Kahdelta lähdin kohti kotia. Kotiin päästyäni, suoraan sohvalle ja viltti päälle. Kauaan en siinä loikoillut kun piti ottaa buranaa pään takia. Tovin päästä nukahdin hetkeksi ja olisin nukkunu pitempäänkin ellei puhelin olis herättäny !!!
Soittaja oli Taru joka piti hakea Satun luonta jossa vietti viime yön ja tänään vielä meni sinne koulun jälkeen. Kotona alkoi puitten roudaus sisälle ja nyt lämmitetään talo, niin lämpimäksi, että hiki valuu. Ei oo nimittäin viileä tupa aamulla 🙂
Paljon puhetta mielipahaa on aiheuttanut tuo prikaatin lakkauttaminen ja kuntaliitokset, ihan nii kuin oli odotettavissa. Karjalaisen päätoimittaja on aika kova jätkä kun sanoi palauttavansa sotilaspassinsa lakkautuksen vuoksi ja kehottaa muitakin palauttamaan omansa! Minkähänlainen mekkala tuosta nousee? No, oli miten vaan mutta kyllä prikaati pitäisi olla toiminnassa.
Paljon mietityttää vielä kuntaliitoskin. Minusta ja monen muun mielestä siihen ei ole Outukummulla kuin yksi suunta ja se on Joensuu!!! Ei ole mitään järkeä lähteä liperiin!!!!! Jo nyt kiukututtaa maksaa lääkärilasku kun siinä lukee liperinkunta !!! 🙁 Meillä on jo nyt seutukirjasto, seutuopisto ja tikkamäellä (sairaala) (tiedoksi niille jotka eivät asu täällä päin) on käyty jo vuosia. Joensuuhun liittyessä monikaan asia ei muuttuisi. Toki se aiheuttaisi hintojen nousuja monessakin muodossa mutta, niin käy joka tapauksessa. Verotus sentään laskisi. Olishan siinä sekin hyvä puoli kun aikoinaan suunnittelin lentopallolle aamutreenejä eli akatemiatreeniä, niin se ei onnistunut kun ei olla Joensuulaisia. Nyt kun oltaisiin saataisiin akatemialle rahaa. Hmmm…. tuleekohan meille aamutreenit 🙂
Toivon sydämmeni pohjasta, että me ei liitytä liperiin. Liperi on vielä sanonut, että se haluaa olla isäntäkunta ??? Eli se tarkottas, että Outukumpu tekee mitä liperi sanoo ja siinähän ei oo mitään järkeä…..huh huh. Miettikäähän nyt, liperissä jo omakin väki tappelee paljon ja käyvät oikeutta toisiaan vastaan minkä kerkeevät? Itse sain lapun liperistä jossa kerrottiin, että olen maksanut liikaa 13,70€ ja pitäisi antaa tilinumero mihin ne laittavasivat sen rahan. Ajattelin lahjoittaa se liperille omiin oikeudenkäyntikuluihin !! 🙂
Nyt ei ennää noita juttuja vaan lisätään puita uuniin tässä välillä ….. Läpöä uunissa on jo yli 300 astetta !!! Molemmat uunit on hehkunu siihen malliin, että ei todellakkaan oo viilee aamu tuvasssa. 😀
Vielä telkkarista uutiset molemmilta kanavilta ja sitten onkin jo valmis siirtymää makuukammarin puolelle. Mukava oli olla töissä tänään loman jälkeen mutta harmi kun porukka nyt puolestaan on kipeenä, mutta eiköhän ne parane kun vaan muistavat LEVÄTÄ ! Kunhan vaan muistavat levätä ja ottaa hunajaa 😀 😀 😀
Hyvät yöt