Tere !!!
Kun nukuin , niin nukuin hyvin sen ajan. Aamulla olisin voinu nukkua pitempään mutta ylös nousin ennen kukon laulua. Kahvia naamaan ja taas ihmettyleyä miten voi pakkasta riittää näin paljon. Kahvin jälkeen kohti autoa josta muuten hajosi lohkolmmitin, joten jännitystä oli lähteekö saappi käyntiin. Onneksi lähti ja pääsin töihin 🙂 Töihin päästyäni huomasin, että avaimet jäi kotiin !!! Onneksi yleismiehellä oli yleisavain mukana ja pääsin toimistoon. Soitin Tarulle, että tuo avaimet mukanaan kun tulee linkalla kouluun. Kävin hakemassa ne sitten koululta ja aamu jatkui normaalisti Tohtori Kiminkistä leikatessa 😀
Päivä meni normaalsiti ja rauhallisesti kun osa porukasta on nyt puolestaan sairastamassa kotona ja tuntuu, että olen ensiviikolla yksin töissä, kun viimeinenkin kaveri alkoi tuntea flunssaa nahoissaan. 🙁 Töissä siis vain minä ja akvaariossa loiskivat kalat.
Kahdelta lähdin kohti kauppaa kun meillä oli Sarin kanssa treffit siellä. Onhan se hyvä, että vielä tehdään treffejä mekin 🙂
Minulla oli oikein hyvä vihannespitoinen ruoka mielessä ja teinkin sen kun ensin lämmitin uunin siihen kuntoon, että sinne voi laittaa eväät lämpiämään. Pellille joutui, lanttua, porkkanaa, sipulia, punasipulia ja tomaattipaloja. Näiden päälle hiukan suolaa ja pippuria. Osat sekoitetaan valkosipulimakkaran ja juustomakkaran kanssa pellille, niin, että ne ympyröivät makkarat kauttaaltaan 🙂 Päälle vielä öljyä makua antamaan 🙂 Hyvää ruokahalua 🙂 Oli muuten todella hyvää tälläinen vihannesruoka. 😀
Ennen syömistä käytiin korvikesaunassa nauttimassa löylyjä. Mieli teki mennä ulos pyörimään lumihankeen mutta kannatti vielä jättää väliin taudin pelossa. Iltaa on nautittu mahat täynnä katsoen telkkaria ja lörpötelty päivä uutisia. Taru on tulossa kipeeksi ja Jussi on kovassa kuumeessa intissä, joten tauti kiertää kaikki meidänkin porukassa. Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä sotkussa kahvilla mutta jos poika on kipeenä sillon, ei sinne kannata mennä. 🙁 Toivottavasti kaveri kuntoutuu.
Vielä tuohon eiliseen purkaukseen kuntaliitoksista. Yksi hyvä olisi jos Liperi, Polvijärvi ja ehkä myös Heinävesi yhdistettäisiin Outokumppun, niin se olisi varmasti ok juttu, mutta Outokummun on oltava se isäntäkunta. Vatulointi jatkuu ja ehdotuksia satelee varmasti ja jokainen haluaa omaa parastaan ja sehän on ymmärrettävää. Jos jokainen kunta olisi yhteistykykyinen ja tulis hyvin toimeen naapurien kanssa, ei näitä asioita tarvitsisi edes miettiä. Elämme kovia aikoja ja Katainen porukoineen lisää tuskaa kansalaisille. 🙁 Näyttääkö nyt kokoomus kyntensä kun on päässyt valtaan…. köyhät kyykkyyn !!!!!
Nyt vielä kakkosen uutiset ja sitten päälle kolmosen uutiset ja sitten koisimaan 🙂 Huomenna vietetään vaimon kanssa yhteistä vapaapäivää ja se on varmasti mukava. Meillä tälläiset vapaapäivät ovat melko harvinaisia, joten siitä otetaan kaikki irti 🙂 SIIVOTAAN !!!!!!!
Hyvää yötä