Kategoriat
Uncategorized

Töitä ja lääkäriä

Moro !!!

Puoliviisi vakio herääminen ja puoli kuuden maissa ylös sängystä kun ei ollu enää mahollista olla siinä. 10 kuppia mokkamsterilla kuumaa kahvia ja elämä alkoi taas virtaamaan. Töihin menin aikasemmin ja ei muuta kuin edittiin. Taas on melkoisen vaikea editoitava juttu kun valotukset on menny päin honkia. Piirtoheittimet pitäs kieltää sillon kun kuvataan !
Klo 12.00 minulla oli työpaikkalääkäriin meno kuulemaan verikokeiden tulokset ja samalla tehdään normaalit tarkastukset. Paikalla olin hyvissä ajoin ja pikkusen alkoi jännittämään tuleva, sillä tuntemuksia on ollut pitkin vuotta eikä ne tuntemukset ole olleet mitään mukavia 🙁 No, lääkäri kutsui sisään ja aluksi juteltiin niitä näitä kunnes päästiin asiaan. Herra Kaasisella näyttää olevan nämä arvot hiukan retuperällään !!!!! Ensiksi, herraksi minua ei olla kovin usein kutsutta ja toiseksi hymy hyytyi ja pieni punastus tuli poskille kun alkoi tulla verikokeen tuloksia. Pitkäsokeri on noussut kuuteen ja kolestrolien keskinäinen ero on liian suuri !!!  Ei siis ole ihme, että on ollut noita huonoja tuntemuksia muutamia kertoja. Melkoisen ripityksen sain mutta kuitenkin hyvässä hengessä ja se on varmaa, että jos tyyli ei muutu, on todella suuria vaikeuksia edessä.

Tällä menolla kaikki maholliset taudit tulevat takaisin. Aikaisemmin minulla oli nitrot ja verenpainelääkkeet ja nyt siihen on tulossa mukaan vielä sokeritaudin lääkkeet ?

PAINO ON SAATAVA PUTOMAAN JA VIELÄ PIKAISESTI !!!

 Olen maannut viikon teholla sydämmen takia ja pariviikkoa normaalilla osastolla sydämmen takia ja nyt vauhti on jopa parempi kuin edellisellä kerralla. Toki nämä minun kivut on ollut vaikuttamassa paljon minun liikkumiseen mutta se ei selitä kaikea enkä voi kaikkia syitä sen piikkiin laittaa. Kyllä se on nuo ruokailutottumukset se mikä minut on lihottanu tähän kuntoon. 🙁 Liikkumaan en kunnolla pääse ja on kyllä melkoinen rasite ja se kyllä auttais  jos pääsis pelailemaan  rullailemaan, hiihtämään jne……
Nyt on kuitenkin niin, että jotain on tehtävä ! Se mitä teen on, että aloitan säännöllisen syömisen ja liikun sen minkä pystyn ilman kovia kipulääkkeitä. Lääkettä tarviin joka tapauksessa ja sekin on yksi asia mikä turvottaa paljon. Lääkkeistä pitäisi päästä eroon mutta se vaan ei ole minulla mahdollista. Ilmankaan en tule toimeen.

Ihmeellistä vaan on se, että taas piti mennä ääripäähän, että tajuaa mitä on tapahtumassa ! En oppinu siis ensimmäisestä kerrasta mitään 🙁 Ensin olin kiukkua täynnä siitä, että pitikin mennä moiselle lääkärille mutta nyt se on jo, onneksi menin moiselle lääkärille, että selviin tästä. 🙂 (Vaimon piti sekin minulle vääntää rautalangasta ennen kuin ymmärsin ).  Miten minä selviin tästä moskasta ? Yksin en varmasti selviä ja siksi tarviin tukea matkalle. Aloitan homman ravintoterapeutin pakeilta ja sen jälkeen on varmasti helpompi kun on ammattilainen vahtimassa ja neuvomassa. Se on varmaa, että minulla on tietoa ja paljon ravinnosta ja kirjahyllykin pursuaa tietoa terveellisestä elämästä ja ravinnosta. Osaan kyllä neuvoa muita mutta itse teen päin honkia 🙁

Aijon tehdä parhaani, että tyyli muuttuu paremmaksi ja sen myötä nuo arvotkin paremmaksi. Jos haluat lähteä mukaan matkaan, olet tervetullut polulle kulkemaan kohti parempaa loppuelämää.

Kaiken tämän hässäkän jälkeen on ollut muutakin elämää vaikka nuo asiat päällimmäisenä pyöriikin. Viideltä meillä oli treenit kun puulaakit on ohitse ja salit taas vapaana.  10 tyttöä tuli innokkaana paikalle ja mukavaa oli. Nyt ei ollut kovin rajut treenit kun on ollut taukoa sen varran, että oli oltava hiukan helpommat treenit ettei sitten olla viikkoa liikuttamattomana kun lihakset on jumissa 🙂
Itsekkin piti riehua pallon kanssa, lieneenkö ollut jotain uhoa itseään kohtaan ?

Treenit muuten meni hyvin ja lopuksi mietittiin kesätreenien kulkua. Ainakin alustavasti sovittiin, että treenejä on minimissään kolmet ti, to ja su. Tiistaina tai torstaina on aamutreenit ja ne alkaisi jo seitsemän aikaan ja kestäisi vaille yhdeksään. Sunnuntaina treenit olis klo 12.00-14.00.  Treeneihin kuuluu punttia, loikkia, juoksua, kahvakuulaa ja hiekkamonttua 🙂

Päivät on alustavia ja ne varmistuvat tämänkuun aikana. Nyt valmistadutaan poweriin ja sen jälkeen aloitetaan valmistatuminen ensikauteen. Ensikaudella pelataan B:tä ja A:ta sarjassa. A-tyttöihin tarvitaan vielä pari likkaa lisää mutta jos hyvin käy, ne saadaan omista B-junnuista 🙂 jos taas ei, niin sitten laitetaan hakuun.

Huomenna on kuvauksia paljon ja päivälle tulee pituutta kiitettävästi. Osa kuvauksista tehdään alkuillasta. Huomenna pitää kuvata mahdollisimman monta juttua kun perjantaina olen Tampereella HVT:n päätösjaksolla. Päätösjakson jälkeen on enää vain kansainvälinenosia käymättä ja sitten ollaan valmiita ! Vuosi on mennyt äkkiä ja paljon on oppia tullut. Paras oppi kuitenkin tulee tekemällä, se on huomattu aikoja sitten mutta noista koulutuksista saa työkalut tekemiseen 🙂 Opiskelu siis jatkuu ensikaudella 🙂

Torstai on toivoa täynnä, jospa huomenna olis parempia uutisia kerrottavana.  Nyt on aika mennä jääkaap….. ei kun hampaapesulle ja nukkumaan 🙂

Hyvää yötä.