Olipa mukava käydä kuutamokävelyllä vaimon ja koirien kanssa, mutta ikäväksemme kuu katos noin viiden minuutin jälkeen pilvien taakse piiloon. Sen jälkeen mentiinkin otsalamppujen valossa lenkki kotiin 😀
Sen verran lämmintä on ollut, että hanki ei kantanu ennää ainakaan minua, mutta kyllähän tuo Sarikin upposi yhtälailla 😀
Tänään oli kyllä erikoinen ilta kun en lähtenyt treeneihin enkä Riennon peliin vaan jouduin olemaan kipujeni vankina kotona niin kuin pari edellistäkin päivää ja iltaa. Harmittavan kipeenä on saanu taas olla ja sekös mieltä on painanut ikävästi 🙁
Onneksi tänä aamuna oli jo pikkusen parempi mutta kun vähänkin liikkuu alkaa kivut hiipiä taas esille.
Eilen otin ihan kaikki lääkkeet tappiin, jotta saisin nukuttua edes jonkin verran ja näin siinä onneksi lopulta kävi. Sain nukuttua, mutta enemmänkin olisin halunnu nukkua, mutta kun ei pysty niin ei pysty 🙁
En oo kovin monesti jääny pois treeneistä on ollu vaikka kuinka kipee, niin aina oon sinne raahautunu. Nyt en vaan kyenny. Tai varmaan olisin kyenny, mutta olisko ollu järkee niin ei olis. Perjantaina oli ja se kostautui illalla kotona siihen malliin, että nyt jäin kotiin.
Telkkarista katttelin Riennon ja Lekan välistä peliä ja tetenkin harmittaa kun tuli pataan 1-3. Positiivistä oli se kun Jarsa teki paluun kentälle Riennon paidassa 🙂 Jarsa hoiti tonttinsa kuin ei olis ollu koskaan pois kuusikosta 😀
Tappion jälkeen oli lähettävä juuri tuolle kuutamolenkille tuulettamaan päätä silläkin uhalla, että alkaa sattua selkään ja niinhän siinä kävi, että selkään alkoi sattua lenkin puolessa välin 🙁
Kotiin kun pääsi ei muuta kuin lääkekaapille ja tropi huiviin ja odottamaan.
Hirveestie i ole vielä auttanu vaikka aikaa napeista on jo puolisen tuntia. Jos ei kohta auta niin kaapille takas ja lisää troppia.
Nyt on niin pahana nämä säryt, että kohta ei auta kun lähteä hakemaan apua. Se apu yleensä merkitsee, että joutuu sairaalaan kipuhoitoon muutamaksi päiväksi. Sitä koitan välttää parhaani mukaan. Ei ole kovin mielekästä makoilla osastolla, mutta siellä ainakin saa sellasta lääkettä koko ajan mikä auttaa.
On tämä melkoista elämää niin minulle kuin koko perheelle. Monesti on ollu mielessä, että miten kauan tätä oikeesti kestää?
No sit’ varmaan kestää niin kauan kun sitä kestää. Ei päivääkään pitempään.
Toivon kovasti, että tämä helpottaa taas pian ja elämä palautuu suht normaaliksi.
Peukut pystyyn, että tämä helevetti loppuu pian ja on sitten mukavempaa kirjotettavaa …. 🙂