Wamos !!!
Otsikon mukaisesti aamu meni loistavasti ilman kiireitä tai lähtöä mihinkään. Sain nukutuksi aika hyvin vaikkakin heräilin välillä. Ennen seitsemää taas olin hereillä mutta väsytti ihan sikana ja olipa mukava vaan loikoilla sängyllä pois väsymystään. Nautittavaa oloa 🙂
Lehdet piti lukea netistä kun lopetettiin karjalaisen tilaus kokonaan kun ei kerkee nykyisin sitä lukemaan kotona. Nyt tietysti harmittaa hiukan se, kun lauantaina ja sunnuntaina ei olla töissä lukemassa juttuja ja tuo nettikarjalainen on minusta ihan fiasko. Ollaan nyt sitten ilman evakkoa. Toivottavasti Riennon juttu on tuossa surullisessa nettikarjalaisessa. Lehden tilauksen perumisen myötä tulee 250€ säästö ! On muuten aika kallis lehti.
Tänään, koitti vihdoin se päivä, jolloin kokeilin hiihtämistä. Kaivoin monot ja sukset esille ja tarkotus oli käydä suolla hiihtämässä. Aluksi pitoa pohjiin ja ei kun menoksi. Pihamaalta kun lähdin ajattelin, että oikaisen suolle johtavalle ladulle, kun oli ollut pakkasyökin + kelin jälkeen. Olin varma, että hanki kantaa 🙁 Oikaisua tuli noin 100 metriä joka loppujen lopuksi vastasi minulle ainakin 5 kilometriä. Hanki upotti lähes nivusiin asti ja voitte vaan kuvitella miten raskasta siinä oli edetä. Tuolle sadan metrin matkalle kului aika lähes 40 min ja kun pääsin kovalle pinnallle olin jo ihan puhki. Päätin kuitenkin lähteä kohti suota ja hyvin matka jatkuikin aina siihen asti kunnes sauva meni poikki metsässä !!! 🙁 Ei muuta kuin suunnan muutos ja taas edettiin. Harmit ei loppunu siihen vaan kohta napsahti sauvasta hihna poikki !!!! Olipa mukava tulla kotiin yhdellä sauvalla, pettävällä lumella ….. 🙂 Nyt jo naurattaa mutta silloin ei naurattanu pätkääkään. Jos en tietäisi hiihdon olevan mukavaa, tämän päivän reissun perusteella hiihto pitäisi lailla kieltää !!! Onneksi se on mukavaa 🙂

Upean mutta rankan ja hermojakin raastavan hiihtolenkin jälkeen suihkuun ja valmistatumaan päivän lentopallo annokseen. Riento pelasi tänään Joensuussa 1-sarjan ottelun Vaasan Kiistoa vastaan. Riento voitti ottelen 3-1 ja voitti 1-sarjan melko ylivoimaisesti. Voitto oli 18 putkeen joten, eipä hirveesti ole epäselvää kuka hallitsi runkosarjaa 🙂 Pelin loputtua Riennon pelaajille ripustettiin kaulaan kultaiset mitallit voiton kunniaksi 🙂
Peli itsessään ei ollut mikään suuri peli, vaan virheitä molemmin puolin paljon. Pääasia, että Riento voitti ottelun ja piste.
Tuolla facessa on muutama videonpätkä ottelusta jos haluat nähä jotain ottelusta. Tänne en saanut jostain syystä niitä siirrettyä 🙁 Ottelun päätyttyä oli myös yläkerrassa tarjolla kahvia ja täytekakkua voiton kunniaksi ja toinen juhla oli Vänskän Matin syntymäpäivät ! 🙂 Matti täytti tänään kunniakkaat 65 vuotta!!!! ONNEKSI OLKOON MATTI !!!!
Kahvin ja kakun jälkeen suunnattiin vielä paikalliseen juttelemaan tulevista tapahtumista ja suunnitelmista. Yhdeksän maissa olin kotona. Kotona vielä suolasta naamaan ja Eurosportilta snookkeria illan ratoksi.
Tänään oli okein mukava päivä lukuunottamatta sitä tunnetta kun sauva katkesi ja hangessa rämpimistä. Ilo oli huomata, että pystyin hiihtämään perinteistäkin ihan kohtuu hyvin ilman, että selkään koski kovin pahasti. Nyt kyllä koskee mutta se koskisi ilman hiihtoakin. Seuraavan kerran menen hiihtämään valmiille ladulle keskustaan.
Mukava oli myös olla pitkästä aika Riennon pelissä mukana ja kuvia tuli otettua liiankin paljon. Nyt ei pysähdy 1000 kuvaan 😀 On siinä työ, ennen kuin ne on editoitu ja esillä. 🙂
Kello on just 24 joten eiköhän tämä ole nyt tässä ja huomenna lisää…… hyvät yöt ja kiitos taas kerran minua auttaneille ihmisille 🙂