Kategoriat
Uncategorized

13 päivä ja perjantai

Moi !!!

Yö meni samaan tapaan kuin edellinen ja sitä edellinen, eikä voi kehua saaneensa nukutuksi kovinkaan hyvin.  Töihin olin lähdössä aamulla mutta kroppa sanoi ihan muuta. Soitin pomolle etten pysty tulemaan ja jään kotiin potemaan. Tarkotus oli kuitenkin mennä kunhan paikat vetristyy. 11 jälkeen lähdettiin kohti keskustaa. Menin lääkäriin joka väänteli ja käänteli siihen malliin, että hiki tippui ja silmät kastui. Miten paljon oliskaan koskenu ellei olisi ollut jo vahvoja lääkkeitä otettuna. Saldoksi tuli kolme uutta piikkiä ja myös uusi lääke, joka piti käydä hakemassa apteekista. Lääke on Norflex joka on jumissa oleville lihaksille kun ovat menneet jumiin kivun vuoksi. Nuo piikit ja Norflex auttoi sen verran, että silmät alkoi mennä väkisin kiinni ja sänky alkoi tuntua oikealta paikalta. Unta tuli tunnin parin verran ja oli ilo huomata, että suurin kipu oli tiessään.  Parasta mitä tässä oli, niin se, että ei tarvinnut lähteä sairaalaan. Viikonloppuna siellä ei tapahdu yhtään mitään ja saa kotonakin parempaa hoitoa vaimolta 🙂 Olkoon ensivikko sellainen, että näitä ei tarviis edes ajatella.

Työpaikalla käytiin kääntymässä ja lipittämässä kahvit. Samalla tuli uusi RÄTINKI jossa on kaksi minun kirjottamaa juttua. Toinen on Turun reissusta ja toinen on esittely itsestä. Hauskaa oli lukea lehdestä omaa juttua 😀  Samalla näytettiin Sarille meidän uljasta studiota ja kamoja jolla työskennellään.

Huomenna olisi ollut lähtö Savonlinnaan turnaukseen mutta minun osalta se jää 🙁 En voi ajaa autoa, enkä voi istua sellaista matkaa, puhumattakaan, että voisin valmentaa pelissä 🙁 Onneksi sain tuuraajan sinne ja toivottavasti turnaus menee hyvin. Illan harkatkin jäi väliin kun en kärsiny lähteä. Ottaa pattiin taas huolella kun piti tulla kipeeksi just pelien aikaan !!! En ole ollut pois peleistä tai harkoista montaakaan kertaa mutta nyt piti nöyrtyä jäämään pois. Kun on jääny pois, niin miettii koko ajan mitä tapahtuu ja miten hommat etenee. Nyt olis paikallaan Turpeisen Jarin videopalvelu !!! 🙂 Aikoinaan Jari teki suoran nettilähetyksen Oulunsalosta pelistä niile jotka eivät päässeet mukaan. Nyt olisi tilausta samalla tavalla. Uskon likkojen pärjäävän hyvin turnauksessa, he voittaavat kaikki pelit 🙂

Pelit alkaa aamulla klo 11 ja pelejä on yhteensä neljä. Rankka päivä on tiedossa likoilla mutta kuntopohja riittää, se on varmaa 🙂

Nyt on taas aika pistää pillit pussiin, iltalääkkeet lärviin ja nukkumaan. Huominen on jännä päivä lentopallon saralta niin junnuissa kuin mestruusliigassa. Eniten jännittää miten meidän likat pärjää. Liigassa on täysi kierros ja takuu varmasti LIVESCORE on käytössä koko illan 🙂 Hyvät yöt.