Kategoriat
Uncategorized

Maanantait ovat parhaita

Iltaa !

Otsikon mukaisesti maanantai alkoi hyvin ja paljon positiivisyyttä oli ilmassa. :) Heti aamusta tapahtui sellaisia asioita mistä ei voi olla kuin iloinen :) Mukava nähdä joidenkin asioiden kehittyvän parempaan suuntaan.

Töissä sekoilin sen kohta kuuluisan Ediuksen kanssa ja sen verran sain jo aikaseksi, että kuvattu materiaali on sisällä ja jopa pikkusen kerkesin sitä muokatakkin. Vaikeutta tuotti kuitenkin se kun kuvamateriaali oli jonkun muun kuvaama ja enkä ollut edes paikalla tuona hetkenä. Mieluummin teen sellaisen jutun jonka olisin itse kuvannut tai ollut edes paikalla jotta tietäisi jutusta enemmän.

Kiirettäkin piti sillä Taru piti käydä hakemassa seiskaleiriltä ja viedä toiselle leirille. Aika kiireellinen syysloma on Tarullakin :)

Takaisin töihin iltapäiväksi ja tekemään julkaisulupia. Mitään ihmeellistä ei enää tapahtunu ja kahden maissa lähdin kohti kotia. Kotimatkalla taas pääsin manamaan tuota meidän tietä. Maljasalmentie on täysin pilattu paska! Kesällä tiehen tehtiin iso remontti ja siitäkös oltiin ilosia. Ilo on kuitenkin loppunut tuon suhteen ja tilanne on tullut kiukku ja epätoivo tien suhteen. Entinen kaksikaistainen tie on nyt 1,5 kaistainen tie!!! Voi pässin pallit että suututtaa ajaa tuota tietä. Tie on täynnä helvetillisiä monttuja ja pinempiä koloja on koko matkalla. Mielenkiinnolla odotan kun lumet tulee, miten väistetään esim linja-auto ? Miten väistää linja-auto-rekka-auto tai maito-auto joka ajaa joka ilta tällä tiellä ? Vasta piti vaihtaa iskarit autoon ja kohta pitää vaihtaa jousetkin kun ne vaan kuluu tällä testiradalla. Miksei muuten tehtaat käytä tätä tietä testiratana? Eivät varmaan tiedä tästä vielä.

Se mikä tässä on hauskaa, tiet on pilattu kaikkialla missä on hiekkatiet. En ole vielä positiivistä palautetta kuullut rempasta. Hauskaa tässä on sekin, että tässä on nopeusrajoitus sama kuin Outokummusta Kuopioon eli 80 km/h.  Tervetuloa vaan ajelemaan 8 kymppiä tälle pikataipaleelle.

Eikä kaikki ollu vielä siinä  vaan meidän risteys tältä kyseiseltä tieltä jäi yllättäen tasoittamatta. Odottelin kesän verran koska risteys tasoitetaan mutta ei sitä tasoitettu koskaan. Itse tasoitin sen tänään traktorilla kun meinaa pakoputki jäädä siihen paikkaan. Eikä todellakaan tuo ole ainoa paikka mihin meinaa auton osia jäädä. Hittolainen, me eletään kohta vuotta 2012 ja meillä mennään vielä kinttupolkuja !!!! No, on meillä vakavempiakin asioita mitkä tökkii todella pahasti. Tulipahan avauduttua nyt tuosta tiestä kun se on askarruttanut jo pitkään. Se siitä positiivisyydestä :D :D :D

Illalla sitten taas ulkosaunaa tervantuoksuineen ja päälle vaimon tekemää suppilovahveropiirakkaa. :) Nyt kun on maha täynnä hyvää evästä voi köllähtää makuuhuoneen parisänkyyn sen oikealle puolelle ja alkaa koriseman :D

Maanantait on vaan niin mukavia :D

Öitä

Kategoriat
Uncategorized

Olihan päivä

Terve!!!

Olihan päivä sanon minä. Yö meni jo ihan miten vaan sillä heräilin vähän väliä asentoa vaihtamaan kun ei ollut oikein hyvä mitenkään 🙁 Onneksi sentään sain nukutuksi pätkiä sieltä täältä. Aamulla oli tarkotus lähteä fillarilla töihin mutta onneksi tihkui vettä sillä en olisi koskaan saapunu perille pyörällä. Lähdin autolla ja se oli oikea valinta.. Päivä meni kipuillessa ja en saanut oikein tehtyä mitään järkevää vaan enimmäkseen yritin vaan tehdä jotain. Kuvasin hiukan studion syntyä ja raivailin kamoja sinne. Samalla suunniteltiin eristeitä, värejä eli mitä materiaalia seinät tulisi olla ettei se heijasta valoa ja samalla vaimentaisi ääntä. Huomenna käyn hakemassa tietoa vähä ammattioppilaitoksesta.

Illalla vielä kömmin treeneihin ja sielläkään ei mennyt ihan putkeen tällä kertaa mutta näitä sattuu joka joukkueella ettei mee ihan putkeen. Kuuluu vähän niin kuin asiaan 🙂 (Maanatain treenithän oli puolestaa paremmat kuin milloinkaan ennen) 🙂 Illan teemana oli syöttö ja sitä kyllä treenattiin paljon ja uskon, että seuraavan kerran kun syötellään on onnistumisprosentti paljon parempi 🙂

Kotona taas odotti ulkosauna kuuluisine tervantuoksuineen. Lämpöä vajaat 80 astetta, hyvää seuraa lauteilla mikäs sen mukavempaa. Kyllä se vaan sauna kruunaa päivän ja varsinkin puulämmitteinen sauna 🙂

Illan kähmeessä meiltä meni nettiyhteydet poikki ja tuli vasta nukkumaan mennessä takaisin ja niin kuulemma oli koko telekarelian kaikilla asiakkailla. Hyvä että puhelimet toimi.  Melkein jäi päivittämättä nämäkin sivut 🙂

Onneksi selekä alkaa olla jo hiukan parempi joten huomisesta on odotettavissa parempi päivä mitä tänään 🙂 Taisi sittenkin olla liikaa tuo eilinen palloilu salilla!!! 🙁 Millonkahan sitä oppii ? Ei koskaan sanon minä. Mieleen tuli jo aikoinaan kun osa ihmisistä ei ymmärrä sitä, että kun pystyn tekemään jotain , niin sitten teen sitä seurauksista välittämättä. Niin se on vieläkin. Kun on kivuton päivä, sitä haluaa tehdä sitä mitä rakastaa eli tässä tapauksessa lentopalloa. Eikä pelkästään lentopallo vaan on monia asioita mitä teen kun pystyn liikkumaan esim rullaluistelu, rullahiihto, ja talvella hiihto niin ja pyöräily.( Sähly on jäänyt rajuuden takia jo pois). Haluaisin toki tehdä noita juttuja paljon enemmän mutta nyt teen niitä sillon kun pystyn välittämättä mitä siitä seuraa. Se onko siinä järkeä ? Takuulla on 🙂

Nyt on järkevää lähteä kohti makuuhuonetta taas ja köllähtää sen naisen viereen joka asustaa meillä ja ruveta taas kuorssaamaan vierellä 🙂

Olkoon huominen parempi kuin mitä tämä päivä oli sitäkään emme onneksi vielä tiedä.

Hyvät yöt