Yöllä muutamia herätyksiä ja oikeen hyvä asennon etsintää muutamia kertoja. Kaikesta huolimatta oli mukava levätä ja torkahdella.
Sari tuli aamulla noin puoli kaheksan kotiin ja hetken aikaa köllöteltiin sängyllä enne kuin minä nousin ylös. Sinne jäi Sari nukkumaan.
Minä lähdin oikeestaan aika sipakkaan kohti keskustaa kun siellä oln Konetarvike Leppäsellä semmoset markkinat ja pitihän se päästä kattelemaan mitä uutuuksia siellä on ja olihan siellä. 50 ensimmäsitä sain moottorisahaan laipan ja ketjun ja seuraavat 50 saivat sahaan ketjun. Arvatkeepa sopiko ne minu sahoihin? No ei sopinu. Oikeestaan kaikkii muihin nämä kavi mutta ei Stihlliin. 🙁
Se ei minua juuri haitannu pätkän vertaa. Parasta oli kun sain kuitenkin cappiccinon ja ihan tuoreesta kenialaisesta kahvista tehty joka jauhettiin paikan pääll eli loistavasta kahvista oli kysymys ja se sain mieleni minun iloiseksi 😀
Olen tilannu kyseisestä liikkeestä uudet Stihllin valjaat raivaussahaan. jos vaikka näillä uusilla ergonomisilla valjailla voisin puuhata enemmän. Tai sitten ei yhtään enempää kuin nytkään.
Ennen kun lähdin kylälle niin pitihän se tehdä aamiainen.

Aamulla tänään kun makoilin sängylläni niin alkoi olla ihan nälkä ja silmissäni näin tuon herkkulautasen jo ennen kuin se oli tehtykään 😀
Nyt en pureskellu 50-60:ntä kertaa suullista kun alko olla hiukan kiire kylille ja Leppäseen.
Tämä aamu oli erikoinen siksi, että kun tiesin saavani kahvia Leppäsellä, en keittäny aamulla ollenkaan sitä.
Eipä tule mieleen millon en ensimmäiseksi juosi kahvia tai rasvakahvia.
Tuosta rasvakahvista sen verran, että aika usein laitan kahvin sekaan vaan voita ja kapryylihappoa. Ennen siihen meni vaikka mitä herkkuja. Liekko tullu ukko laiskaks? 🙂
Leppäseltä suunnistin paikalliseen kauppaan ostamaan leivän tekoon jauhoja. 8kg lähti jauhoja mukaan jotta saahaan tehtyä parit leivät. Nyt leipiä pitää olla vietynä sinne/tänne joten meinasin tehä kerralla enemmän joita voi sitten jakaa kelle olen luvannu. On tämä hienoa 🙂

Lounaaksi jo niin tutuksi tullutta jauhelihaa yrteillä + muilla normi jutuilla.
Avocaadon päälle maustesuolaa ja kookosöljyä vähän makua antamaan. Mustikoita meni melekonen läjä myös.
Tuota lehtikaalia menis nyt myös vaikka kuinka paljon. EN oikeen tiijä mikä siinä on kun voisin syödä sitä ihan semmosenaan ja niin kyllä napostelenkin 😀
Kävelyllä kun käyn ja menen penkkien ohitse missä se kasvaa niin on ihan pakko katkasta yksi oksa ja alkaa napostella sitä. Kun pureskelee sen noin 100 kertaa suussa niin tosissaan saa vihermehua 😀
Tällä sitä jaksaakin pikkusen huilia sohvalla ja nauttia kylläsestä olosta mutta ei ylitäydestä olosta.
Tässä vaiheessa kun oli hyvä fiilis ja kipukaan ei ollu kuin seiskan tienoolla niin teki mieli alkaa tekemään jotakin. Arvatkeepa oli se mieliteko jotain mitä ei minun pitäs nyt tehä? Hmmm… Tietenkin se on juts sitä!
Ei muuta kun turvakenkään jalkaa ja peltipaitaa päälle. Suunta kohti entistä navettaa ja metsurin takki päälle sekä valjaat (vanhat) olkapäille.
Raivassahan terän terotus vielä ja tankkaus. Traktorin takakauhaan vermeet ja kohti pusikkoa 😀
Että se tuntuu hyvälle kun pääsee riehumaan.
Raivuri käyntii ja hihnat tiukalle… siitä menoksi. Terä leikkasi oikein hyvin pihlajan riukuja ja tilaa alko tulla kuusille ja koivuille. Onneksi nämä on oikeesti reilun sormen paksuisia suurin osa ja näin minäkin pärjään tuolla hyvin.
Sain raivattua noin vajaan tunnin verran kunnes sammutin koneen ja huilasin. Huilaaminen ei auttanut tunnetta jalassa ja selässä joten aloin valmistatua pois lähtöön.
Voisin sanoa, että nyt olin aika kurko kun uskoin heti kun alko sattua enemmän, että lopeta nyt!
Saha taas takakauhaan ja nokka kohti torppaa.
Sen verran kuitenkin olis vieläkin hyvä fiilis, joten jäin vielä terottamaan terän ja lisäsin pensaa koneeseen eli nyt jos pääsen vielä riehumaan niin kaikki on valmiina.
Sisälle kun pääsin niin suoraa päätä lääkekaapille ja tropit naamariin, öljy naamariin ja päälle suolavetta noin litran verran. Kuppia kahvia kruunasi onnistuneen raivaiuksen.
Sen verran puhki kuitenkin olin ja väsyny (lääkkeistä) etten oikeen jaksanu alkaa tekemään mitään ruokaa. Onneksi Sari on paikalla ja hän teki.
Sari teki ihan älyttömän hyvää salaattia jossa oli kanaa pääaineena ja paljon kaikkea muuta maistuvaa esim. pähkinöitä 😀

Oli se niin hyvää että piti santsata kaksi kertaan ennen kun olin tyydytetty 🙂
Sen verran riehuminen aiheutti, ettei minusta ollu kyllä minkään tekijäksi ennää.
Möllötin vaan netissä ja toisella silmällä telkkarista Alaskan selviytyjiä. Muuten nuo kaikki Alaskan ohjelmat on älyttömän hyviä ja tietystä Kullan Kaivajat on mitä kyttään aina kun on mahdollista 😀
Juurin enne pimeen tuloa pakotin itteni pois netistä ja lähdin koirien kanssa pienelle kävelylle.
Otsalamppu päähän ja tuttua polkua pitkin eteen päin.
Tuolla matkalla on ihan älyttömän isoja muurahaiskekoja ja ne on oikeesti isoja.
Joku elukka kuitenkin käy niitä penkomassa aina sillon tällön. Paikalla on nähty Ahma jonka luulen penkovan noita kasoja. Olihan talvellakin monet Ahman jäljet.
No lenkki tehtii ja sillä välin rakas vaimoni Sari oli lämmittänyt ulkosaunan 😀 Sekös oli riemukasta.
Saunassa käynti piristi kummasta ihan niin kuin aina se sen tekee. Kyllä sauna on vaan niin kova juttu ettei paremmasta väliä.

Viel oli edessä yksi ruoka ja sen tein sitten minä.

Paistoin kuhaa meille molemmille ja voin sanoa, että erittäin hyvää oli. Yksi uusi mauste on johon olen mieltynyt tosi paljon ja se on appelsiinipippuri. Taisi siitä jo aikasemmin sanoakkin siitä mutta on se vaan hyvä ja soppi tosi moneen ruokaa mukaan.
Nyt täytyy sanoa, että tänään oli oikein mukava päivä ja matavaa kun kipu ei päässy sanelemaan asioita niin paljon. Oli mukava käydä kylillä. Sain jutella ihmisten kanssa ja vaihdella kuulumisia.
Peukut vaan pystyyn, että huominenkin on hyvä päivä ja jaksaa puuhata. Se puuhailu huomenna on leipomista. Monta uutta leipää näkee päivän valon. Teen vaaleeta hapanjuurileipää ja hapanjuuresta tehtyä ruisleipää.
Kiitoksia tästä päivästä <3
öitä