Molskis !!!
Olipa mukava makoilla sängyssä 15 yli kaheksaan asti kiirehtimättä mihinkään 🙂 Ainut huoli oli, että kerkeekö Sari heräämään enen kuin kahvi on valmis. Ei onneksi kerenny ! Juhlaa oli talossa tuplasti kun Vanhin lapsista Jussi täyttää tänää kokonaiset 20 vuotta !!! ONNEKSI OLKOON JUSSI !!!! 🙂
Lomatkin sattui sopivasti.
Päivä meni puuhaillessa ulkona hommia esim. zafiraan vaihdettiin kesärenkaat alle 🙂 Koskaan ei ole liian myöhäistä 😀
Pihamaata saatiin siivottua paljon ja siirreltiin roippeita ylisille. Lumikola oli viissiin jo aika viedä pois näkyvistä 😀 Suorastaan loistava mukavaa oli käyskennellä kattelemassa istutettuja puita tontilla. Osa koivuista oli jo lähes kolme metriä pitkiä !!!! Nopeesti koivu kasvaa. Isommilta myyrän järjestämältä tuholta nyt vältyttiin vaikka niitäkin oli mutta todella vähän. Viime vuonna puolestaan niitä oli hirveesti. Sillon piti tila lisää taimia. Kuuset näytti myös oikein hyviltä 🙂 On se vaan hienoa kun voi seurata noittenkin kasvua, ihan kuin olisivat omia lapsia 😀 😀 😀
Renkaiden vaihdon yhteydessä pestiin Jussin kanssa koko auto samalla. Välillä piti tulla sisään kattomaan miten Kimi ajaa Espanjassa. Hyvinhän tuo ajoi kun oli kolmas vaikka itte ei ollu tyytyväinen. Formuloiden jälkeen oli tiedossa taas tervantuoksuista ulkosaunaa 🙂 jonka Jussi laitto tulille.
Ilta on mennyt seuratessa Sofiasta tulevaan karsintafinaalia Saksa – Italia. Aikamoinen ylläri olis jos Saksa voittas tuon matsin enkä oikein jaksa uskoa siihen. Italia vie ja Saksa vikeisee. Saksa kyllä kaventi ottelun just 2-1:n mutta saakoon vaan kolmannen erän neljättä ei saa ja näin Italia voittaa 🙂 Maurolla on taas syytä juhlaan 😀 Suomen pelit Sofiassa meni puolestaan niin penkin alle kuin vaan pystyy 🙁 Eipä auta kuin suunnata katseet eteen päin ja tehdä vieläkin kovemmin hommia.
Saksa sai sittenkin neljännen erän ja viidettä viedään !!! Tekeekö Saksa sittenkin yllärin ? En usko vaikka hyvin pelaakin 🙂 No niin, nyt peli Italialle jo 8-3. Eiköhän se ala olla siinä. Vielä sakut rypisteli mutta vahvemmalleen ei voi mittää ja Italia vei voiton 3-2 🙂
Huomenna on jälleen se viikon paras päivä ja se päivä tulee olemaan työntäyteinen päivä. Kuvattavaa piisaa aamusta iltaan ja mukana kuvauksissa on myös ihan oikea elokuvaohjaaja 🙂 Huomenna saadaan varmasti oppia melkoinen määrä ja sekös vasta huippua onkin. Vielä kun malttas oottaa aamuun asti, että pääsee hommiin 😀 Jos nyt kuitenkin yrittäs nukkua hiukan ennen sitä !
Niin oli mukava päivä tämä äitienpäivä ja Jussin syntymäpäivä Myllyjoella. Hyvät päivät jatkukoon vielä pitkään.
Hyvät yöt.