Kategoriat
Uncategorized

Jouluruokaa, kuvauksia ja kokous

Wamos !!!

Kahden aikaan yöllä hereillä ja kolmen maissa nousin ylös kahville kun ei pystyny olemaan sänyssä pitempään. Espresson jälkeen sohvalle lepoasentoon kattomaan telkkaria. Vielä siinäkin piti mutruilla asennon takia mutta viiden jälkeen kävi niin, että sain vielä torkuttua 🙂

Seitsemältä nousin taas ylös ja aloin valmistautua lähtemään kohti työpaikkaa. Satun vein bussille ja toimistolla olin puoli kahdeksan. Työkaveri oli jo paikalla mikä on mukava juttu. Ensimmäiseksi piti laittaa mutteripannu tulille jotta saa hyvää kahvia 🙂 Sen jälkeen vasta voi alkaa keskittyä töihin.

Tämän aamupäivän juttu oli saada valokuvat sellaiseen kuntoon, että ne voi luovuttaa pois. Onneksi meidän harjottelia alkoi väsäämään niitä 🙂

Puolilta päivin oli lähdettävä kuvauskaluston kanssa kohti kaivosravintolaa kun siellä oli yrittäjien jouluruokailu. Porukkaa oli jälleen kerran hillittömästi paikalla ja mitä lehdestä ole lukenu niin 4300 syöjää olis ollu paikalla mutta jotenkin tuntuu, että lukua on pikkusen suurenneltu  🙂 ja vaikka ei oliskaan on tämä todella upea juttu. Mieluummin ruokaa kuin raketteja taivaalle.

Yksi ilahduttavin juttu oli kun MAARIT HÄMÄLÄINEN-KOLJONEN palkittiin Outokummun positiisimmäksi ihmiseksi ! Nyt titteli osui kyllä paremmin kuin hyvin kohalleen !!! Parempaa valintaa ei olis voinu tehdä 🙂 ONNEA MAARIT !!!

Kolmen aikaan minun oli lähdettävä pois juhlasta koska Sari pääsi töistä ja minun piti valmistaua illan kokoukseen Malmikumpuun. Seurojentalonhallituksen kokous alkoi klo 18.00 ja se kesti 19.00 asti ja sen jälkeen vielä syötiin yhdessä. En ole ihan äsken syöny niin hyvää ruokaa kuin mitä nyt sain Malmikummusta ! Todella hyvää ja mureeta nautaa. Mahtavaa Malmikummun väki 🙂 Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 29.1.

Puoli kymmenen aikaan taas kotona ja maha täynnä hyvää ruokaa. Satu sai kämpän Joensuusta ja Jussikin on saamassa kämpän Outokummusta, joten kohta on rauhallista Myllyjoen tilalla. Tänään oli hyvä päivä ja voi kun olis yökin hyvä ja saisi nukutuksi. Huomenna on edessä töissä tämän päivän kuvausten purkua ja valokuvien tekemistä.

 

Öitä

Kategoriat
Uncategorized

RAY… KIITOS !!!!

Iltaa… !!!

Onnen päivähän se tästä sitten tuli, sillä RAY antoi positiivisen tuloksen koskien ensivuotta. RAY lähti rahoittamaan Välkettä kuin AVOIN TV:tä vuodeksi eteen päin ja se on huippua se!!! 😀 Taitaa olla paras lahja jouluksi 🙂 Vielä parempi lahja on koko työpaikka työkavereineen. 🙂

Aamulla ennen töihin lähtöä väsytti kun yö ei mennyt ihan niin kuin olisi voinut mennä. Alku meni hyvin ja pääsin unen ihmeellisen maailmaan mutta sitten alkoi heräilyt. Pakko oli vaihtaa asentoa millon mihinkin suuntaan. Välillä nukahtelin uneen asti mutta se jäi ikävä kyllä liian lyhyeksi.:( Aamulla olis taas väsyttäny paljon mutta kun vaan nousee ylös, niin väsymys unohtuu pikku hiljaa.  Puoli kahdeksan maissa olin jo töissä ja aloitin heti editoimaan Arajärven juttua. Samalla oli mukava jutella työkavereiden kanssa tietokoneista ja ohjelmista. Äijät opetti minulle PC:n maailmasta paljon mutta se, että jäikö päähän mitään, on eri asia 😀

Päivällä yllättäen paikalle tuli 90 oppilasta (6 luokat)  joille piti esitellä meidän taloa. Kun ensin kerroin mitä täällä on ja kysyin mitä haluutte kattoa ja tutustua ? Yhteen ääneen raikuin TV:tä!!!!!!!!! No ei muuta kuin porukka kolmeen ryhmään ja etsimään kaveria opastamaan. Petri otti yhden porukan, minä yhden ja yksi porukka lepäili käytävällä. Voi sanoa, ettää hulinaa piisasi mutta hienoa, miten kiinnostuneita muksut oli TV tekniikasta. 🙂

Kierrosten loputtua meni takaisin editoimaan ja ei aikaakaan kun pomot komensi ylös, ulos ja RUOKAILEMAAN  Malmikumpuun !!! Siellä odotti varattu pöytä meille ja tarjolla oli JOULURUOKAA!!! Ruoka oli todella hyvää ja kun lähdettiin pois sieltä , liikkuminen oli enemmänkin vyörymistä kuin kävelyä. Sitä se on kun pääsee ilmaisen ruuan ääreen, syö sitten ittensä ääriään myöten täyteen !!! PUUH……

Töissä vielä kuitenkin editointia ja paikalle tuli editoinnin ammattimies, joka antoi hyviä vinkkejä Ediuksen käyttöön. Voi olla, että meidän värit kuvissa muuttuu paremmaksi 🙂 (Toivottavasti)

Kolmelta lähdin kotia kohti. Matkalla otin Jussin kyytiin kun silläkin loppui kolmelta työt. Kotona löhöilin sohvalla ja taisipa tulla pienet unetkin otettua läppäri sylissä 😀 Viiden maissa lähdin AVANNOLLE saunomaan ja uimaan. Voi että se tekee hyvää, niin säryille kuin mielellekkin 🙂 Nyt kävin kuusi kertaa uimassa ja ainakin polvissa helpotti heti. Porukkaa ei nyt ollu kuin 10-13 henkee mutta hauskaa oli silti.

Vielä tekis mieli manata tuota Maljasalmen tietä mutta en jaksa ennää siitä ruikuttaa muuta kuin, että se on ihan P***A!!!

Nyt taas väsyttää paljon mikä on hyvä merkki ja ei muuta kuin peukut pystyyn, että saan nukutuksi koko yön. Kaikkea hyvää teille ja kiitos mielenkiinnosta. Sivuilla on paljon käviöitä, joka edelleen hämmästyttää minua mutta olen siitä iloinen 🙂 Jatkakaa samaan malliin ja kommentoikaa/kysykää, jos en jotain tiedä, niin otetaan selvää 🙂 Öitä.