Kategoriat
Uncategorized

Palkintoa ja ensimmäinen kokous

 

 

20130122-221739.jpg

 

Tervehdys !!!

Alotetaan tämä juttu kuvalla. Kuva on todistus palkinnosta jonka sain tänään illalla juhlallisessa tilaisuudessa. Nyt täytyy sanoa, että hiljaseksi veti kun ymmärsin, että avaus puheessa puhuttiin minusta todella hienoilla sanoilla ! Kyllä meni pala kurkkuun ja puhuminen oli aika hankalaa 🙂 Onneksi sselvisin siitä suhteellisen kunnialla läpi 🙂
Olen hyvin ylpeä ja otettu tästä kunniasta. Sanoja en keksi muuuta kuin KIITOS !!!
Työ nuorten keskuudessa jatkuu edelleen !

Työ nuorten eteen jatkui vielä illalla kun meillä oli sivistyslautakunnan ensimmäinen kokous. Lautakunta on todella hyvä ja saman henkisiä ihmisiä on kaikki, joten vaikka vaikeita päätöksiä/asioita on edessä, uskon, että ne hoituu tällä ryhmällä hyvin 🙂

Aamu alkoi minun osalta moneen kertaan kun heräilin vähän väliä. Kuuden jälkeen nousin ylös keittämään kavia ja melkeimpä heti lähdin kohti toimistoa. Tänään luvassa oli passikuvia ja edittiä. Mukavaa oli kun tänään tuli myös meille uusi tulostin, jolla kuvista tulee todella hyviä !
Työt alotettiin myös LIVE-lähetysten eteen joka on 11.2 Polvijärveltä Monikamerakuvaukset ei ole ihan noin vain tehtävä juttu ja aikaa on tosi vähän ja paljon on hoimmia edessä ennen kuin lähetys onnistuu.
Monta kertaa pitää vielä istua ja piirtää enne kun palaset on kohillaan. Hyvä siitä kuitenkin tullee 🙂

Kotona en juuri ole tänään kerenny olla mitä nyt illalla kun on ollu noita menoja siihen malliin, että hirvittää. En ole vielä toipunu edellisestä reinnosta kun uutta pukkaa jo päälle. Salon reissusta tai minun lopettamisesta on tullu paljon palautetta ja kyselyä miksi lopetin. Kiitos jokaiselle kysyjälle ja mukava huomata, että kaivataan mutta nyt näin on vaan parempi. Vastaan tähän kun en viitsi kirjotella tekstiviestejä niin paljon 🙂 Yksi syy on se, että oma terveydellinen tila ei ole siinä kunnossa kuin se pitäisi olla. Toinen syy on se, että on aika olla kotonakin jokunen viikonloppu. Eli, nyt on panostettava oman kunnon hoitamiseen ja liian vähän on tullu oltua rakkaan vaimon kanssa. Siinä lyhyesti syyt lopettamiselle. Mieli tekis jatkaa edelleen mutta nyt vain on pidettävä huilia.
Nämä vuodet on antanu minulle niin paljon, että en voi niitä kirjata mitenkään ylös. Niin paljon mahtavia tuttavuuksia, ystäviä, elämyksiä ja ennen kaikkea ne nuoret joita olen saanu valmentaa. Ikimuistoisia asioita ja on mahtavaa kun menee minne päin Suomea tahansa, aina löytyy joku tuttava 🙂 Tämä on ollut ja on iso perhe.
Kaikkea hyvää teille ja varmasti vielä tavataan….. 🙂

Mielenkiintoinen päivä tänään on ollut ja harvoin menen sanattomaksi mutta tänään sekin tapahtui 😀 Sydän tykkäsi tästä päivästä paljon ja mitähän huomenna tapahtuu 🙂 Se ei voi olla huonompi mitä tämä päivä oli. Eikä se olekkaan sillä rakkaalla vaimolla on syntymäpäivät 😀 Sari pistää kymmenet uusiksi vaikka näyttää edellee 25 vuotiaalta. Huomenna siis juhlitaan ja uskon, että espressokone käy kuumana koko päivän 🙂

Aamulla minulla on kuitenkin ensin verikokeet ja nyt pitää olla syömättä ja juomatta aamuun asti. Taas aamulla etitään näitä minun verisuonia urakalla, että saadaan verta imettyä. Oon sanonukkin, että poksauttakaa nenään nyrkillä niin sais paljon helpommin veret purkkiin. Eivät vaan ole vielä niin tehneet. Eihän sitä tiijä jos vaikka aamulla päsäyttävätkin 😀

Huomista odotellen ei muuta kuin hyvät yöt 🙂