Kategoriat
Uncategorized

Hullun Hauskat Iltamat 19.11.11

Moro!

Otsikon mukaiset iltamat tulossa tuona iltana ja luvassa on kaikkea mukavaa Waikko Joesta lähtien. Laulua, tanssia, esityksiä, kahvia pullaa ja vaikka mitä. Jos hyvin käy, niin paikalla on myös sirkus !!! 🙂 Se ei ole ihan varmaan vielä mutta huomenna sekin selviää.

Siinä oli yksi tämän päivän teemoista töissä ja päälle vielä juttujen kirjottaminen tai niitten lopettaminen, jotta ne kerkee( olenhan kirjottanu niitä jo monta päivää ) RÄTINKIIN.  Sain ne valmiiksi en suinkaan taas viime tipassa :)(Tänään oli viimeinen palautuspäivä ) 🙂 Päivä oli muuten aika raskas väsymyksen ja kipujen vuoksi. Viime yönä jouduin taas valvomaan ihan liian paljon. Unta kertyi varmaan tunnin verran johtuen eilisestä puun kaadosta. Ihan kokonaan en puunkaadon syyksi laita koska selkä oli jo valmiiksi kipeä. Sain mitä tilasin mutta mukavaa oli. Päätä särki siihen malliin myös, ettei paremmasta väliä. Buranaa suuhun ja helpotuksen odotusta. Töissä kuitenkin oli hiukan matalapainetta muillakin kun vain minulla mutta hauskaa meillä oli silti 🙂 Onneksi päänsärky helpottui ajan myötä mutta selkä vaivasi ja vaivaa normaalisti.

Viideltä iltasella oli taas yksi viikon kohokohdista eli treenit. Hihapeli oli kova sana tänään ja pääharjoite oli torjunta. Torjuntaa hiottiin yli tunti ja toistoja tuli jokaiselle yli 200 kpl, joka on minusta oikein hyvä määrä. 🙂 10 min lopusta palloilijat sai pelata paratiisiä joka kanssa on suuressa suosiossa meillä 🙂 Oikein mukavat treenit oli taas kerran ja onneksi jo keskiviikkona on jo seuraavat.  Meille on muuten ehdotettu turnausta 19.11 pelattavaksi. Turnaus otetaan jos löytyy vaan järjestelijöitä paikalle. Kyllähän kotiturnaus huippu pelaajille 🙂

Kotona rakas vaimo oli lämmittänyt jälleen kerran saunan mutta sähkösaunan tällä kertaa 🙁 No, kyllä sekin meni nyt kun olo on, niin väsynyt. Maistuupahan ulkosauna huomenna taas paljon paremmalta 🙂

Aamu oli hiukan hankalampi kuin pitkään aikaan, mutta iltapäivälle mennessä olo helpotti ja eloon tuli taas virtaa. Toivon tosi paljon, että ensi yö menis nukkumisen kohdalla paremmin ja huominen olisi heti aamusta virkeämpi.

Oikein hyvää yötä 🙂