Kategoriat
Uncategorized

Pitkästä aikaa kotona :)

Moro !!!

Juuri kuin otsikko kertoo, pitkästä aikaa kotona ja hyvältä tuntuu. Aamu alkoi ihan hyvin eikä suurempia kipuja ollut, paitsi liikkeelle lähdössä mutta suhteellisen hyvin pystyin liikkumaan. Yhdeksältä alkoi taas treenit ja vipinää piisasi aina viiteen asti iltasella. Sen jälkeen oli hyvästelyjen aika ja ruokailun kautta kotiin.  Kolmelta kävin pikasesti myös Seinäjoella kun pari tyttöä piti keretä junaan. On heilläkin matkaa jos meillä on, toine asuu Torniossa ja toinen Rovaniemellä 🙂

Itse pääsin lähtemään Kuortaneelta vasta kuuden jälkeen ja siihen kun pistetään vielä parisataa ylimääräistä kilometriä, niin voi sanoa, että on tullu ajeltua autolla 🙂 Nyt olin melko varma, että auto hyytyy matkalle kun siitä katosi veto ! ? Auto kyllä liikkui mutta kiihtyvyys pienillä vaihteilla oli tuskaista. Vitosella se meni lähes normaalisti mutta nyki hitosti. Niin vain kotiin tultiin nykimällä ja ehjänä 😀 Varmaan pitää viedä huoltoon jotta matka voi taas jatkua huoletta.

Maajoukkueleiri oli huikean hyvä ja moni urheilija sai paljon tietoa mukaansa harkoista. Upeita suorituksia ja olihan siellä tänään opettamassa juoksua Antti Haapakoski. ! Entinen aitajuoksia ja jos en ihan väärin muista, niin hän on Euroopanmestari nuorissa.  Antti näytti ja opetti oikein hyviä loikkia ja aitakävelyä.

Suuren suuret kiitokset koko joukkueelle ja Heikille sekä Tupulle. Leiri oli hyvä ja todella fyysinen mutta ei liian fyysinen. Leiri antoi uskoa omallekkin tekemiselle ja vakuuksia sille mitä me ollaan jo oman joukkueen kanssa tehty pitkän aikaa.  Nyt vaan sanaa ja tuota oppia pitäs alkaa jakamaan maakuntiin ja joka paikkaan missä vaan pelataan lentistä.

Nyt on hiivittävä sänkyyn ja toivottava, että saisi nukutksi kun aamulla mennään töihin pitkästä aikaa 🙂

Ei muuta kuin hyvät yöt.