Kategoriat
Uncategorized

Perjantai ….. taas :)

Molskista !!!

Olipas taas yö 🙁 Unta ei tullut läheskään niin paljon kuin olisin halunnut. Sängystä ylös ja odottamaan aamua seisaaltaan tai sohvalla kone sylissä. Aamulla könysin töihin puoli yhdeksään ja väsytti ihan hirveesti. Kuitenkin oli hyvä päätös lähteä hommiin koska siellä oli mukavaa. Käytiin tutustumassa koulun studioon ja samalla hiukan suunniteltiin tulevia yhteistyökuvioita. 🙂 Jos kaikki menee, niin kuin suunniteltiin, saadaan AVOIN TV:stä vieläkin kovempi juttu aikaseksi.

Kotona kerkesin olla tunnin verran töitten jälkeen kun lähdettiin Tarun kanssa kohti treenejä. Treenit meni hyvin ja tänään tehtiin tarkkuutta vaativia juttuja eli passeja teleineeseen. Opeteltiin myös juoksemaan oikein ja lopuksi tehtiin meidän jumppa kaksi kertaa putkeen. Hyvät ja aika helpohkot treenit oli tänään mutta näitäkin pitää välillä olla.

Kello on yhdeksän ja nukuttaa taas ihan älyttömästi ja aijon painua peiton alle ihan just. Ihan sama paljonko saa nukutuksi, pääasia, että saa vaikka 10min. Huomenna onkin vapaata, enkä aijo laittaa tikkua ristiin vaan löhöilen ja lepään koko päivän 🙂 Sunnuntaina sitten Joensuuhun kattomaan RIENNON ottelua 🙂 Öitä