Kategoriat
Uncategorized

Uudet tuulet kesän jälkeen ja elämäntapamuutos sekä painonpudotus

Hellurei tosi pitkästä aikaa. Kesä meni ja eipä ole ollu ihan äsken näin kuumaa ja lämmintä kesää. Silloin kun Suomessa oli pikusen viilempää, me oltiin Sarin kanssa Italiassa pari viikkoa ja siellä paistoi aurinko reilun +30 asteen voimin. Eli me oltiin lämmössä koko kesä 😀

Mutta nyt taas alkaa syksy kolkutella ovea ja se tietää sitä, että saa alkaa lämmittämään tuvan uunia pitkästä aikaa 😀 Se tietää myös sitä, että kun normaalisti ihmiset trimmaa itteensä kesäkuntoon niin minulla se menee toisin päin. Liikaa on kesällä houkutuksia ja ennen kaikkea jäätelöä 😀
Se puolestaan tietää sitä, että paino alkaa nousta ja se ei välttämättä ole niin hyvä juttu!

Siispä. Lähdin mukaan sellaseen kuin 8viikkoa.fi juttuun. Kahdeksan viikkoa opetellaan muuttamaan ruokailutapoja.  Tämä alkoi 3.9 mutta minulla 4.9ja jo nyt voin sanoa, että tosi hyvä juttu, että lähdin mukaan. 2 päivää on menny ja jo nyt on paino pudonnu 3kg!
En olis ikkään uskonu tämmöseen!

Ruoka mitä syödään on ihan perusruokaa. Kanaa, jauhelihaa, avocadoa, VOITA, hyviä öljyjä esim. oliviöljyä ja salaatteja/yrttejä paljon. Matkaa mahtuu myös pähkinät ja manteleita.

Oikeestaan parasta on ollu pakasteyrtit! En ole ikään millonkaan ostanu pakasteyrttejä mutta nyt etsin LIDL:stä käsiini niitä ja ostin 8 pakettia erinlaisia yrttejä ja sekotuksia.  Vahva suositus sillä ruuasta tulee erittäin hyviä ja makoisia. (Maksaavatkin 1€ per paketti).

Kolme ensimmäistä viikkoa mennään oikeesti tarkoilla mitoilla ja oikeestaan gramman tarkkuudella mitataan ainekset lautaselle.

Kana ja varsinkin jauheliha on saanut nyt aivan uuden ulottovuuden minun suussani. Ihmetellä vain pitää miksi ennen en ole älynnyt, että yksinkertaisuus on kaunista ja älyttömän hyvää.

Nyt saatte seuraavan kahdeksan viikkoa seurata täällä minun taivalta 8viikkoa.fi painonpudotus kamppanjaa sekä elämäntapamuutosta.
Tavoitteeni on, että saisin tällä muutoksella pysyvää aikaiseksi ja sitä myöten parempaa ja laadukkaampaa elämää elettäväksi. Uskon myös, että tällä on vaikutusta minun kipuihin.

Uusi elämä alkoi paikallisesta kaupasta.

Kauppaan meni rahaa 58€ mutta enemmän olis menny jos kotona ei olis niin paljon jo valmiina kun ollaan aika terveellisesti syöty muutenkin.

Ensimmäinen annos.
Jauhelihaa, parsakaali, kukkakaalia, salaattia, avocadoa ja öljyjä.

 

 

 

 

 

 

Tässä viedään toista annosta. Kanaa mustikoita, salaattia ja avocadoa sekä öljyjä.

Näillä eväillä siis mennään aika pitkälti. Kolme viikkoa siis todella tarkalla mittarilla jonka jälkeen tullee lisää ravintoa syötäväksi. Nyt on tärkeintä saada läski palamaan ja ainakin tuntuu, että hyvin on lähteny käyntiin kun vessassa saa ravata jatkuvasti 😀

Mielenkiinnolla odotan mitä on tapahtunut kahdeksan viikon päästä. Valokuvat ja mitat on otettu ja julkasen kuvat sitten kun tämä on ohitse.
Jos haluat käydä kattomassa mitä ja missä minä olen mukana  kurkkaa http://8viikkoa.fi 

Oikein hyvää syksyn aikaa ja lämmintähän vielä piisaa 😀
Mitä tullee omaan oloon niin aika vaihtelevasti on mennyt. Välillä heikommin ja välillä paremmin. Se on kuitenkin mainittava, että koko kesänä ei ole ollu yhtään ampparikyytiä sairaalaan ja piikitykset on vähentyny todella paljon.
Lääkettä on kyllä menny ihan normaalisti ja välillä ihan liikaa. Neurostimulaattori on uusi ja se toimii oikein hyvin. Ilman sitä tuskin tulisin toimeen. Kipuja siis on edelleen 24/7 mutta ei auta kuin koittaa sopeutua siihen ja koittaa hyväksyä se mitä on. Aika turhaa kuluttaa energiaa sellaseen mille ei voi itse yhtään mittää.

Oikein paljon tervetuloa taas mukaan matkaan seuraamaan mitä, missä, milloin mennään <3

Kategoriat
Uncategorized

Ihana KESÄ

Kesä on saapunut Myllyjoen tilalle ja lämpimänä saapuikin 😀  Ei ole ainakaan miun elon aikana toukokuu ollu näin kuuma!
Leipää on tehty välillä oikeen urakalla kun porukkaa on käyny paljon kylässä ja lissää tullee vielä tänäänkin 😀  Se on pelkästään hyvä juttu.

Satu teki ylläri ylläri käynnin äitienpäivänä! Satu tuli Kinnusen Ellan kyydissä käymään kotona viettämässä juuri äitinpäivää <3
Se jos mikä olikin mukava ylläri <3

Satu yllätti tulemalla kotiin <3

Samalla käynnillä Hilma lähti kotiinsa Espooseen. Loma mummolassa päättyi kun Satu otti koiran mukaansa. Nyt pikkusen helpottaa Satun koulu/työ ja aikaa jää Hilmalle paljon enemmän eikä Hilman tarvii olla yksi niin kauaa kerrallaan 🙂
Olihan se näky kun Hilma huomasi Satun!!! <3  Voi, että sitä kirmailua ja haukkumista, pomppimista…. 🙂

Onnellinen jälleen näkeminen oli tosi asia 🙂

Samaan syssyyn meille tuli myös minun äiti viettämään äitienpäivää meidän kanssa. Oli älyttömän mukavaa olla pitkästä kun talossa oli vipinää. Kesä on siitäki mukavempaa kun immeiset liikkuu enemmän.

Viikonloppu oli vieraita ja tietenkin piti tehä leipää oikeen urakalla. Tein aika monta leipää viikossa ja jäljellä on ennää vain yksi ruisleipä ja yksi Kreikkalainen leipä.

Tein neljä Kreikkalaista Maalaisleipää jottei loppuisi kesken.

Erittäin mukava viikonloppu meillä oli ja nyt on palauduttu arkeen.
Arki vaan alkoi ikävällä tavalla kun auto hajota lojahti 🙁 Takajarrun mäntä jumittui ja ja kulutti levyn aivan loppuun. Nyt se pitää sellasta ääntä ettei paremmasta väliä 🙁  Sama kävi etessä renkaan laakereille. Laakarit pitää semmosta ääntä ettei paremmasta väliä.
Nyt on osat tilattu Saksasta kun sieltä tilattuna osat ovat yli puolet halvempia kuin Suomessa?
En voi ymmärtää miksi näin on? Ihan järetöntä kiskurihintoja Suomen kamaralla mutta onhan meillä nämä ihanat verotukset joiden takia hintaa tulee paljon.

No nyt on kierretty veroja ja tilattu Saksasta osat. Reilusti yli puolet halvemmalla ja osat ovat vielä originaalia! Että sillee!

Ourokummussa Kiisulla oli tanssijoiden päättötyöt esillä kolmen päivän ajan ja voin sanoa, että kun kahtena päivänä kävin kattomassa niitä, en voi kuin ihmetellä taas kuinka taitavia ihmiset ovat!
Esitykset oli toinen toistaan upeimpia ja tunteita herätteleviä.
Olen kyllä etuoikeutettu kun pääsen kattomaan näitä esityksiä.

Outokummun tanssiopiskelijat järjesti päättötyöesityksiä kolmena päivänä peräkkäin Kiisulla.

Jonkin verran olen pystyny myös tekemään risusavottaa. On ollu älyytömän mukavaa kun oon voinu tehä jotain fyysistä hommaa kotona.
Toki aina aika kippeeksi on menny mutta sehän nyt me jokainen tiedetään mutta se tunne kun saa tehä jotain.

Kolmesti oon menny metikköön sahan kanssa ja joka kerta on ollu niin mukavaa ettei sanat riitä kertomaan.

Kerran mopo karkasi taas käsistä ja tein ihan liikaa ja se kostautui karvaasti. Siitäkin selevittiin hyvin vahvalla lääkityksellä.

Vielä kun jaksais pystyis raivaussahan kassa riehumaan pari päivää niin olis huippu hyvä.

Ainakin meinaan kokeilla sitä. Viimeksi kun sillä tolskasin, niin jouduin käymään lääkärissä piikeillä.
Toivottavasti nyt ei tarvii sitä tehä.

Kipuja hankkimassa. Kuvassa vielä naurattaa mutta eiköhän se hymy hyydy 😀

Tänään menin metikköön jo heti seittemän jälkeen kun sillon on vielä viileetä. Klo 10 on jo aika kuuma ja on parempi tulla pois ettei tukehdu sinne.
Tulin kyllä jo yheksän aikaan pois.

Voiko villasukat jo ottaa pois?

Olihan se melekosen lämmin kun jalassa olla möllötti villasukat. Jalassa oli myös metsurinhousut jota ei ole ihan kevyemmistä päästä. Mulla on Huskin parhaat turvahousut ja etupuolelta ne on todella paksut koska siinä on turvavyllingit päällä.
Saha kyllä pyshtyy alle sekunnissa jos terä osuu siihen.
Joten voitte vaan kuvitella miten hiki valu 😀

Kypärää ja takkia en sentää ole pitäny päällä kun on niin pieniä puita kaadettavana. Onni ja ilo on ollu kun on pystyny ees pikkusen puuhaamaan puiden kanssa 😀

Näillä eväillä uuteen viikkoon ja torstaina koitan olla pystyssä ja juontamassa esteettömyystapahtumaan Okun torilla. Sinne siis torstaina klo 10-12:00.

Hyvää viikkoa <3

Kategoriat
Uncategorized

Leipää, kipuja, haastattelu teatterista

Vasen on Ranskalainen Maailaisleipä ja oikea on Kreikkalainen Maalaisleipä sekä keskellä uusi ruokittu juuri josta tulee ehkä jo alkuviikosta uutta leipää.
Kreikkalainen Maalaisileipä pikkusen kohosi 😀
Viiltojen jälkeen oli pakko tukea reunoilta ettei lösähtäny pannariksi 😀
Juuri uunista tullut Kreikkalainen mMaalaisleipä <3
Maku on niin taivaallinen, että sanat ei riitä kertomaan miten hyvää tämä on <3
Aamu ei voisi paremmin aloittaa kuin parhaalla leivällä ja parhaalla oliviöljyllä voin kera <3

Aurinko on paistanut kohtuullisen hyvin ja vettäkin ollaan saatu ja lumet on saanu kyytiä oikeen urakalla. Lunta on jäljellä ennää noin 15cm ja uskon, että sekin lähtee ihan näinä päivinä koska on luvattu lämmintä ja aurinkoa.

Yhtenä yönä sain nukuttua melko hyvin ainakin 2h mutta muuten ollaan menty hyvin vähillä unilla. Kipu on ollu taas se hallitseva tekijä minun elämässä. Eikä se todellakaan ole tuntunu hyvälle.  Nyt syynä kipuihin on ollu varmasti tuo kun olen joka päivä pikkusen heitelly pihamaalla fribeegolfkiekkoja koriin. En tiijä onko SEKIN sellanen jota  ei voi tehä 🙁
Viime yö oli kyllä taas sellanen, että ei hirveemmin iloja aiheuttanu vaan tuskaa ja kyyneleitä. Tästäkin yöstä vaan selevettiin ja nyt jatkuu päivän merkeissä kipuilu. Polviin sattuu perhanan kovaa eikä selekä helepota oloa yhtään. Säryt on nyt kauttaaltaan kovat.

Iloa puolestaa tuottaa eilen tehty Kreikkalainen Maalaisleipä. Hapanjuureen tehty leipä on varmasti paras mitä olen koskaan syöny!

Ranskalainen Maalaisleipä pedissään pääsee jääkaappiin ainakin kahdeksi vuorokaudeksi.

Saa nähdä mitä Ranskalaisesta Maalaisleivästä tulee kun tämä Kreikkalainen on niin hyvää.  Ranskalainen on jääkaapissa ainakin sen 2vrk ennen kuin pääsee uuniin.
Tuo olivi öljy mikä tuossa näkyy, niin on varmasti myös yksi maailman parhaista. Hintaa tällä pullolla on 38€ mutta jokainen tippa on sen arvoinen.  Tilasin tämän pullon jo aikoja sitten ja eilen sain sen kotiin. Maku on todella hyvä ja tekis mieli litkiä sitä suoraan pullosta. Tosiet ottaan konjakkia me oliviöljyä 😀

Siinä oli taas kerran leipäpäivitystä 😀

On tässäollumuutakin kuin leipää. Eilen kävin myös kylillä jossa oli haastattelu paikallisen lehteen liittyen teatteriin.  Lehti halusi tehdä juttua Outokummun Teatterin hallituksen vaihdosta ja mitä uusi hallitus aikoo tehdä. No mehän tehdään vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon 😀
Mukana haastattelussa oli myös Veera (sihteeri) ja Jari  (Varapuheenjohtaja). Haastattelu oli oikein mukava ja kuviakin otettiin lavalta ja saa nähä mikä ilveilykuva julkistetaan sitten ehkä viikon päästä 😀

Olen koittanu opetella tuota Eino Leinon 50 min kestävää runokoelmaan mutta kipu on ollu aikamoinen este oppimiselle ja etenkin keskittymiselle.  Jospa se vielä tästä lähtis 😀

Kiitoksia jälleen kerran vankkumattomat lukijat <3