Niin, se kuuluisa aikojen kiinni pitämisestä. Meillähän tässä talossa ollaan ikävä kyllä sellasia, että ollaan just just tai sitten pikkusen myöhässä. Sekös sitten ottaa kupoliin oikeen huolella välillä. Nyt meni ajat pieleen syönnin osalta ja jouduin soveltamaan ja popsimaan sitä mitä sai kiinni.
Aamupala oli ainut mikä toimi hyvin ja jos ihan tarkkoja ollaan niin päivällinen meni myös hyvin mutta lounas ja illan viimeinen ateria meni mönkään.
Osin johtuu siitä, että oltiin lounaan aikoihin Joensuussa Tarun luona käymässä ja kaupoissa ostamassa juuri näitä tarvikkeita mistä tehdään hyvää ravitsevaa ruokaa.
Illallinen meni mönkään kun oli treenit ja sen päälle visailut. Visailujen jälkeen jäin juttelemaan kavereiden kanssa leivän tekemisestä ja pienimuotoisesta viljelystä. Aika se vaan vierähti huomaamatta.
Sitten tulee kiire ja ei viitsi ennää yöllä alkaa tekemään mitään suurempaa.
No elämä ei tähän tukehdu vaan vielä jatketaan ja otetaan opiksi. Edelleen tämä on älyttömän hyvä projekti ja välillä tunnen jopa ylpeyttä ollessani tässä mukana. Se varmaan johtuu siitä kun opin päivittäin jotain uutta.

Samoila linjoilla mentiin tänäkin aamuna paitsi, että kananmunat oli nyt keitettynä.
Ihan huippua, että taas saadaan oma tekemää hapankaalia mussutettavaksi <3
On se vaan niin paljon parempaa kuin kaupasta ostettu. Jos hapankaali vähänkin kiinnosta niin tehkäää itte ohje löytyy edellisestä päivityksestä.
Mustikat on pakastimessa ja nyt oli mustaherukoiden vuoro. Jostain syystä mustaherukat maistui paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Johtuneeko siitä, että meni monta päivää niin, että suun ympäristö oli maalautunu mustikalla 😀
Mukavaa kun voi vaihdella marjoja sillon kun haluaa (vielä). En oo ihan vakuuttunu, että meidän marjat riittää läheskään koko talvea. Ikävä kyllä. Puolukoita ei ole vielä ollenkaan mutta onneksi sitä on tulossa ainakin se sankollinen. Mustikoita pitää saada myös lissää. Se mikä ei lopu, niin on mustaherukka 😀

Just ennen lähtöä tajusin, että on ruoka-aika! Nälkäkin jo oli ja matkaan pitäs lähteä.
Ei muuta kuin kaapin ovet auki ja tutkailemaan proteenin lähteitä.
Purkki kanaa, kurkkua, tomaatti ja kananmuna! Näillä on mentävä Joensuun reissu.
Hyvinhän se riittikin muttakkun käytiin kaupassa ja siitä Tarun luokse, siellä kupit kahvia ja siitä kotia päin, alkoi olla oikeesti näläkä.
Ostettiin kaupasta melekonen määrä jauhelihaa ja kanaa, ettei ihan heti tarvii lähteä sitä hakemaan.
Annostelin jauhelihan ja kanafileet sopiviksi annokseksi ja käärin ne voipaperiin ja pakastimeen. Nyt on helppo ottaa grammalleen mitattu oikean kokoiset annokset ruokia varten 😀
Samaan syssyyn paistoin itelleni ja Sarille jauhelihat ja suurella antaumuksella söin koko annoksen nauttien suunnattomasti jauhelihan erinomaisesta mausta salaattien antaessa vauhtia lihalle.

Ennalta tehty valmistatuminen on kuin olis jo puoliksi ruoka tehty. Näin kun tekee, säästää sitä kallista aikaa ja on oikeesti älyttömän heleppo alottaa ruuan teko.
Näin mennään monta monituista päivää kun kalat, kanat, ja jauheliha on tehty samalla tavalla.

Toistankohan minä nyt iteeni, mutta tuo jauheliha on jotain mitä ei voi oikein sanoin kuvailla. Voin tulla tekemään tuota teille kotiin 😀
Ilta menikin urkkatalolla lentistä katsoen ja huudellen ohjeita naisllle ja junnuille.
Hyvät oli treenit mutta jos verrataan maanantain treeneihin niin tempo oli aika paljon hitaampaa. Siitäkin huolimatta tekeminen oli kohtuullisen hyvää ja kovaa.
Ylpeänä katselin sivusta kuinka kuin varsinkin junnut teki töitä aikuisten seassa. Näistä junnuista kuullaan vielä se on ihan satavarma se.
No entäs se illan viimeinen ruoka? Eipä jaksanu/viittiny alkaa väsäämään mitään ruokaa (vaikka jäbällä on lähes kaikki valmiina) kun kello oli jo yli 23.

Vajaaksi jäi illan viimeinenkin ateria. Lautaselle löysi tiensä paistetun kuhan rippeet ja kun sitä oli niin vähän lisäsin siihen tonnikalaa. Vähäsen avocadoa, tomaattia ja lehtikaalia.
Jälkkäriksi popsin desin verran ainakin ellei kaksi mansikoita 🙂
Mansikat oli vissiin palkinto pieleen menneestä ruokasuunnittelusta tänään 😀
Jospa huomenna taas ollaan ruodussa ja kurissa.
Kiitos taas tästä päivästä, oli ilo herätä tänään ja huomenna varmaan vielä mukavempi päivä <3
Öitä.














