Kategoriat
Uncategorized

Kuvauksia ja jouluruokaa

Ehtoota !!!

Aamulla aikaisin ylös ja menin myös aikaisemmin töihin mitä ennen kun aika kului kotona hitaasti. Heräsin viiden maissa ja sitä ennen pyörin paljon mutta torkahtelin aina uneen asti.  Se, että nukuinko syvää unta, niin en varmaankaan. Töissä aamulla pientä puuhastelua ja valmistaumista kaivoksella järjestettävään jouluruokailuun. Me kuvattiin kahdella kameralla ruokailu ja olihan siellä myös ”kilpaileva” yritys YLE mukana 🙂 Klo 12 lähdettiin jo katsastamaan paikkoja jossa voitaisiin kuvata parhaiten.. Ihmisiä kävi ihan älyttömän paljon (noin 4000) ja tunnelma oli huikean hieno. Ihmiset olivat silmin nähden onnellisia ruokailun järjestämisestä ilotulituksen sijaan 🙂 Minustakin se on parempi 🙂

Kuvattiin melkein neljään asti jolloin minulle tuli sitten hirvee kiire treeneihin jossa lupasin, että on pikkujoulut eli karkin mässäystä yli äyräiden 😀 Kiireen syyksi tuli tämä minun pää! En lähtenyt tuolilta vaikka koko ajan sanoin, että kohta pitää olla pileissä urkkatalolla. No, sitten oli pakko lähteä ja ensin oli käytävä ostamassa kaupasta kaikki karkit glögit, mehut ja suklaat. Viisi yli viiden oli salissa säkki täynnä herkkuja odottamassa tyttöjä tulevaksi pukkarista. Tytöt tulikin ja siitä alkoi älytön mässääminen. Mässäämisen lomassa tytöt hiukan pallotteli ja hyppivät.  Ainakin minä päätin etten syö ennää suklaata koskaan 😀 😀 😀

En ole ihan äsken ollut näin täynnä imelää ja olo ei ole parhain kun suklaa ja imelä turvottaa 🙁 mutta hyvältä se maistui 🙂

Nyt ollaan virallisesti jääty joululomalle ja seuraavan kerran joukkue kokoontuu vasta 2.1.2012 klo 17:00. Loma onkin tervetullut, sillä minä olen singahdellut aika paljon lentopallon perässä.  Kauaa ei Taru ja minä lomaa vietä. sillä jo 26.12 lähdetään taas Tanhuvaaraan minimaajoukkueleirille. Sari saattaa lähteä myös mukaan mikä parantaa reissua paljon 🙂 Minari on hiukan erilainen kuin mitä normaalit lentisleirit on, minarilla opetellaan myös elämän perusarvoja ja muita mukavia juttuja. Siellä kilpailu ei ole se ykkös juttu vaan siellä on paljon paljon muuta 🙂

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA ja JOULULOMAA JOUKKUEELLE !!!

Kiireinen päivä oli tämä päivä ja kun pääsin kotiin napsautin puhelin pois virrasta jotta voin olla vaan ja levätä. Nyt on hyvä hetki laittaa myös Mac kiinni ja suunnattava kohti makuuhuonetta 🙂 Jos jotain toivoisin, niin toivoisin, että saisin nukuttua 22-07:00 välisen ajan heräämättä kertaakaan 🙂 No, vähempikin piisaisi 🙂 öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Päivän päälle kokousta

 

Moro !!!

Aamulla ylös sängystä seiskan maissa ja töihin kapusin puoli yhdeksään. Miten ollakkaan en saanut paljoa tehtyä mutta sitäkin paremmat keskustelut oli työkavereiden kanssa.  Pakotuksista en päässyt eroon mutta toimeen tulin vaikka välillä kyllä piti purra hammasta. Töiden jälkeen jäin kylille pyörimään kun meillä oli seurojentalohallituksen kokous viideltä joka sitten alkoikin vasta kuudelta ? Minun kalenterissa luki alkavaksi viideltä mutta kun tarkistin s-postista siinä oli, että se alkaa klo 18.00. Eipä siinä mittää, odottelin paikallisessa kokouksen alkua 🙂

Kokouksen jälkeen meillä oli ruokailu ikään kuin vuoden kokouksista kiitokseksi 🙂 Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi Sisukkaa perunamuusia kuuman kiven päällä.

 

20111220-212452.jpgTälläistä herkkua saatiin mussuttaa paikallisessa tänään 🙂 Ainut mikä ärsytti, niin tilasin mediumin ja pihvi oli kylläkin kypsää 🙁 Jos syö pihvin kypsänä ei kannata maksaa sisäfileen hintaa kun ulkofile ajaa saman asian 🙂 Muuten ruoka lisukkeineen oli hyvää.

20111220-212526.jpgTässä Zafiran iskari eiliseltä reissulta 🙂 Ei oikein sopinu takaisin omalle paikalle 🙂 Vieläkin niskakarvat nousevat pystyyn päsähdyksestä ! Kävi hyvä tuuri ettei käynyt pahemmin 🙂

Huomenna on Outokummun yrittäjät järjestänyt Outokummun asukkaille ilmaisen ruokailun kaivoksella. AVOIN.TV on paikalla kuvaamassa tapahtumaa, joka on saanut väen liikkeelle runsain joukoin. Veikkaisin, että huomennakin ruokailemassa käy 2-3 tuhatta suuta 🙂 Parempi näin kun ilotulitteita taivaalle 🙂

Päivä oli aika pitkä ja väsytti paljon ja nyt onkin hyvä heittäytyä hampaiden huuhtelun jälkeen omaan sänkyyn katolleen. Lepo on se jota nyt kaipaan 🙂 Toivon mukaan saan levättyä hyvin ensi yönä jotta kuvaaminen onnituu vaivattomasti kaivoksella.

Hyvää yötä

Kategoriat
Uncategorized

Hajonnut iskari ja uusi telkkari

Tervehdys ystävät !!!

Mielettömän mukavaa oli nukkua suht hyvin vaikka enneusteet olivat todella huonot. Aamulla olin vielä kipee mutta en niin kipee kuin olisi voinut kuvitella. Avanto teki tehtävänsä 🙂 Aamula lähdettiin Sarin kanssa kohti Joensuuta tutkimaan minun silmät. Optikko ei saanut selvää silmistä ja komento silmälääkärille oli tosi asia. Eipä auta kuin mennä jos haluaa, että näkee kunnolla. Nykyisillä laseilla kun ei meinaa nähdä lukea kunnolla, enkä ole nähnyt koko aikana. Jotenkin tuntuu, että 700€ meni kaivoon näissä laseissa. 🙁 Tämän vuoden puolella tulee vielä uudet lasit, joilla sitten pitäs nähdä lukeakkin. 🙂

Joensuussa käytiin vielä hiukan soppailemassa mutta aikaa ei ollut paljoa kun Sarin piti tulla iltavuoroon ja minun piti mennä lääkäriin piikeille. Paluu ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, sillä Viinijärven kohdalla autosta kuuluin jumalaton PAMAUS ja sen jälkeen ihan hirvee pauke ja räminä. !!! Ei muuta kuin auto pientareelle ja tutkimaan räntäsateessa mitä oikein tapahtui ? Kurkkaaminen auton alle loskassa ja mudassa just pestyillä housuilla, kertoi hyvin selvästi mitä tapahtui. Iskari oli lähtenyt irti ja se painui rengasta vasten aiheuttaen melua ja pauketta. Mitäs siinä, ei kun autoon takas ja kokeilemaan josko autolla voisi ajaa kohti Outokumpua. Onneksi sillä voi ajaa vaikka meteliä piisasi, niin että hirvitti. Päästiin Okuun asti hyvin mutta Tokamannin risteyksessä takarengas lopetti pyörimisen ja matka pysähtyi siihen 🙁 Ruuhkaa alkoi syntyä kun meidän auto seisoo keskellä risteystä tien tukkona. Yritin saada  iskaria irti renkaasta käsin mutta eihän siitä mitään tullu 🙁 autoon takaisin ja pakki pääle ja kaasu pohjaan!!! Hetken auto kulki kolmella pyörällä ja taas PAMAUS, miten ollakkaan pyörä alkoi taas pyöriä 🙂 Matkahuollon kautta Sari töihin ja siitä kaverin luokse pirssi korjattavaksi 🙂

Onneksi päästiin Okuun ja sain auton Paavolle. Mikä hienointa sain vara-autoksi meidän entisen Pösön !!! 😀 Pösö ostettiin Paavolta aikoinaa ja sitten myytiin se takaisin samaan paikkaan ja nyt se tuli minulle vara-autoksi 🙂 Hyvä, että tuli, sillä avaimissa oli jotain tuttua. Se tuttu oli avain joka siinä roikkui…… se avain oli kuin olikin meidän talon ulko-oven avain 😀 😀 😀 Tulihan sekin nyt kotiin 🙂

Auto jäi siis sinne huoltoon ja minä suuntasin Pösöllä kotiin odottamaan postia. Postista soitettiin, että teille on tulossa iso paketti tai paketteja viideltä. Töihin ei enää ollu mittään järkeä mennä kun kello oli jo niin paljon. Viideltä posti ja sen kyydissä möllötti meidän uusi telkkari. Samsung 46 LED. Ei siinä mitään mutta kun niitä oli KAKSI!!! Ihan kahta en oo tilannu ja toinen sai lähteä jatkamaan matkaa takaisin sinne mistä se oli tullutkin 🙂

Kyllä on mukava katsoa isolta ruudulta kuvaa ja kun vielä kuva on todella tarkka 🙂 Mahtaa olla kivaa kattoa lentistä, kun näkee pallonkin 😀  (vara telkkari 21 tuumaa ). Aika paljon on opeteltavaa moisessa vempaimessa ja tuntuu, että ei ymmärrä yhtään mitään koko härpäkkeestä mutta eiköhän tuo vielä tutuksi tule 🙂

Puoli kuuden maissa lähdettiin vielä Tarun kanssa treeneihin jossa oli paikalla kuusi motivoitunutta tyttöä hakkaamassa mikasaa lattiaan urakalla 🙂 Mukava oli olla pitkästä aikaa omissa harkoissa 🙂 Ainut mikä mättää edeleen, on se kun itte ei voi tehdä oikein mitään kun koskee heti selkään 🙁 Onneksi tytöt osaa jo tehdä asiat kun vaan kertoo ne 😉

Harkkojen jälkeen hakemaan autoa huollosta ja valmiiksihan tuo tuli. Iskari oli vääntyny ja lommoilla ettei sitä voinut enää käyttää kun ei saanut sitä paikoilleen millään enää. Onneksi entinen iskari löytyi ja se laitettiin siihen jotta pääsee liikeelle. Joulun jälkeen pitää sitten ommata uusi iskari tilalle. Nuo nykyiset iskari oli varmasti alle kaksi kuukautta vasta olleet. Veikattiin, että pultti oli jäänyt löysälle ja siksi iskari putosi. 🙁 Ei voi mittää näitä satuu jakun usein sattuu, siihen tottuu 😀 😀 😀

 

Ilta meni vielä tolskatessa uuden telkkarin kanssa ja voin olla hyvin tyytyväinen (ainakin vielä) ostokseen. Kuva on hyvä ja äänikin on kelvollinen mutta jonkinlainen stereosarja voisi tulla kysymykseen saadakseen vieläkin paremman äänen aikaseksi 🙂

Huomenna sitten lääkäriin saamaan piikit, jotta olo helpottuisi ja voisi taas olla lähes normaalia elämää.  Aika jännä päivä oli tämä maanatai. Mitähän kaikkea huomenna tapahtuu……onneksi en vielä tiedä sitä 🙂

Hyvää yötä