Kategoriat
Uncategorized

Hyvää syntymäpäivää Sari !!!!

Tervehdys !!!

Kyllä oli mukava herätä aamulla omasta sängystä !!! 🙂 Kun pääsin kotiin noin klo 24.00, väsytti todella paljon ja pienen iltapalan jälkeen suuntasin sänkyyni suoraa päätä kuunnellen samalla meidän sotilaan kertomuksia 🙂 Aamulla nousin ylös ennen seitsemää ja siirryin loikoilemaan sohvalle vielä. Väsytti edelleen paljon ja aika vaikeeta oli lähteä liikenteeseen. Nyt olisin mieluummin jäänyt lepäämään kotiin ilman mitään kiirettä mihinkään.

Päivä meni miettiessä viikonloppua ja pelejä, mitä olisi voinut tehdä toisin , vai olisiko voinut ? No, varmasti aina on jotain mitä voisi tehdä mutta olen vakuuttunut, että se mitä tehtiin , tehtiin sille hetkelle oikein suunnitellusti 🙂 MInulla on hyvä mieli turnauksesta ja mitä likkoja kuuntelin, jokainen oli oppinut jotain uutta leirien kautta ja viimeisenä oppina oli tämä turnaus.

Päivä meni noita juttuja miettiessä mutta kerkesin tehdä töitäkin hiukan. Aloin editoimaan ja esittelin Petrin kanssa vieraille meidän studiota. 16 vierasta ihmetteli studiota ääneen ja olivat oikein yllättyneitä, että Okussa on ihan oikea TV-Studio 🙂

Töistä lähdön jälkeen menin käymään konditoriossa koska rakkaalla vaimolla on tänään SYNTYMÄPÄIVÄ !!!

ONNEKSI OLKOON RAKAS VAIMO!!!! (Taas 25v)

Vielä kukkakauppaan ja siitä kotiin 🙂 Se mikä himmentää juhlamieltä, niin meistä jokainen on kurkkukivuissa ja yskässä. Ei ole oikein juhlafiilareita kun ei oikein voi syödä kakkua kun koskee kurkkuun nieleminen. Onneksi on nuo kukat pöydällä kertomassa juhlasta 😀

Viideltä vielä takas kylälle ja treeneihin. Treeneissä ei ollut kuin kahdeksan tyttöä paikalla kun on tuo flunssa iskenyt muuallekkin kuin vaan meille.  Toivotaan, että menee nopeesti ohitse sillä tämä on aika kiusallinen tauti. Harkat meni hyvin ja tekeminen oli jälleen hyvää.

Kotona vielä URHOLTA lentopalloa, joka oli melkoista Viestin hallintaa ja Pisla vikisi ja yritti roikkua perässä minkä pystyi. Iso ero joukkueiden kesken 🙁

Sänky kutsuu väsynyttä matkaajaa luokseen ja toivon mukaan saan nukutuksi aamuun saakka yhteen putkeen…. juu juu ja mopolla pääsee kuuhun !!!! Joka tapauksessa nokka kohti Itää ja siellä oma sänkyä…..öitä

Kategoriat
Uncategorized

Matkalla kotiin

Moikka !!!

Parin tunnin hyvien  yöunien jälkeen seiskalta ylös ja suihkun kautta aamupalle totutusti ja päivä alkakoon. Noin kahdeksan aikoihin oltiin jo Lumossa valmistatumassa ensimmäiseen otteluun Itä vastaan Itä ! Ottelu oli melkoisen yksipuolinen, sillä Itä 2 pisti pataan Itä ykköstä oikein huolella !!!! Itä 2 näytti mallia siitä, minkälaisella asenteella pitää peliin lähteä.

Hävitty peli tarkoitti sitä, että jouduimme siirtymään Korson koululle viimeiseen otteluun sijoista 7-8 Läsi 2 vastaan. Siinäkin pelissä joukkue ei ollut sellaisella päällä, että voittaminen olisi kiinnostanut ja niin Länsi vei ottelun.

Turnaus oli eilisen kohdalta meille, ehkä se kovin paikka kun hävittin jokainen ottelu 2-1 ja jokainen peli kahdella pisteellä! Jokainen peli oli kyllä hyvä peli mutta häviöt kävi pelaajien mieleen sen verran, että ei noustu enää taistelemaan normaalisti voitoista himmeimmistä sijoista. Lounasta vastaan pelattu pelattu peli oli sellainen joka jää minun ja monen muunkin mieleen todellisena pelinä.

Nyt matkaa on ennää kotiin VAIN reilun tunti ja voin sanoa, että kyllä oma sänky ja oma koti tuntuu taas jälleen kerran parhaalta mahdolliselta paikalta 🙂 Paluumatka on kyllä ollut hyvin mukava ja nauraa on saanut mahan kipeeksi. 😀

Tähän on hyvä päättää tämä turnaus ja nyt pistetään Alue jutut piiloon joksikin aikaa enkä osaa vielä sanoa miten tästä hommat jatkuu mutta jatkuu kuitenkin 🙂

Maanantaina jatketaan …. Moro ja öitä 🙂

Kategoriat
Uncategorized

Suhteellisen pitkä päivä

Moro !!!

Ylös sängystä ennen seitsemää ja suihkuun. Valmistautuminen päivän koitoksiin oli alkanut kuitenkin jo viiden maissa. Unta tuli reilut 2h mutta parasta oli lepääminen. Puoli kahdeksan  mentiin aamupalalle koko porukka ja sen jälkeen Lumoon virallisiin avajaisiin.  Avajaiset meni ja puheet oli tarpeeeksi lyhyitä, joten päästiin nopeesti itse asiaan, eli pelaamiseen. Pelillisesti koko päivä oli raskas kuin mikä,mutta hyvin näytti tytöt jaksavan 🙂 Ensin vastaan tuli Etelä jolle hävittiin aika aralla pelillä. Ekan erän vei Etelä 25-21 ja me toinen 25-23 ja kolmas meni Etelälle jatkopisteillä 16-14 ja ottelu 2-1Etelään.

Seuraavaksi vastaa tuli ennakkosuosikki Lounas. Tämä peli oli ehdottomasti parasta lentopalloa tässä turnauksessa. Vaikka ottelu hävittiin 2-1, niin häviö ei tuntunut ollenkaan pahalta, vaan oikein hyvältä. Peli oli todella laadukasta ja taso oli korkealla. Ensimmäinen erä meille 25-23. Toinen erä meni Lounaalle jatkopalloilla 26-24 ja viimeinen erä loppujen lopuksi Lounaalle 15-13. Kaikki erät päättyi kahden pinnan erolla ja toinen erä vielä jatkopalloilla. Nyt pelattiin koko rahan edestä. Joukkue toimi kuin junan vessa ja ei voi olla kuin ylpeä tästä joukkueesta ja tästä pelistä. Maajoukkuevalmentajat arvioivat tämän pelin turnauksen parhaaksi peliksi ja sitä se todellakin oli 🙂
Kolmanteen peliin vastaan tuli Länsi ja yllättäen päättyi meidän tappioksi 2-1 mutta siinäkin ottelu päättyi kahden pinnan eroon. Eka erä  jatkopalloilla 27-25 meille ja toinen Lännelle 25-21 ja viimeinen kolmas erä Lännelle 15-13. Tässäkin pelissä oli paljon hyvää mutta myös virheitä molemmin puolin. Nyt oli pelattu jo kolme ottelua ja jokainen peli oli päättynyt 2-1 ja kahden pinnan erolla.
Jäljellä oli enää yksi peli joka oli nyt Korson koululla. Sinne siirryttiin tuntia ennen matsia ja vire oli oikein hyvä. Miten ollakkaan ottelu päättyi meidän tappioksi kuinkas muutenkaan kuin 2-1 ja viimeinen erä 15-13 eli taas kahden pinnan erolla.
Ensimmäinen erä meille 25-21 ja toinen erä Etelälle 25-21 ja viimeinen erä Etelälle 15-13. Tämä ottelu ei taas ollut meiltä kovin hyvää peliä ja omia virheitä syntyi yhteensä 33 kpl. Puolitoista erää siis annettiin omilla virheillä pisteitä naapurille!!!! Eli kokonainen 25-0 ja toisestakin erästä olisi jo menossa 8-0 tilanne!!! Niin paljon annettiin omilla virheillä !!!! Ei voi voittaa noilla peliäkään. Harmittaa 🙁
Melkoinen päivä ja ilta on ollut ja väsymys on varmasti suurta ja uskon, että uni maistuu jokaiselle urheilijalle paremmin kuin eilen.
Melkoinen määrä on saatu oppia niin pelaajat kuin valmennuskin. Uskomattoman hieno päivä on joka tapauksessa ollut mutta tuo viimeinen peli jäi pikkusen kaivelemaan mutta pääasia on, että tytöt on kehittynyt matkan varrella.  Jokainen on päässyt näyttämään taitojaan ja osaamistaan. Huomenna vielä mennään lujaa ja tehdään parhaamme.
Nyt riittää tältä illalta hommat ja on alettava lepäämään sillä huominen on vähintäänkin yhtä pitkä kuin tänään, ellei pitempi. Seuraavan kerran sitten jo kotoa. Öitä