Kategoriat
Uncategorized

Vapaa ilta !!!

Moro !!!

Yö meni kuin menikin ihan mukavasti ja untakin tuli mutta tietenkään ei liikaa. 🙂 Töihin mennessä meinasi päästä joku poika mopon kanssa hengestään kun oli kaatunut Keretin tiellä just mutkan kohdalla, eikä vastaantulijalla ollut kuin sekunti aika reakoida. Poika oli just päässy pystyyn mopineen mutta oli keskellä tietä. Keula oli kohti poikaa ja mopoa mutta sain käsijarrulla auton luisuun ja ohitettua pojan. Auton perä oli tarkotus heittää penkkaan jottei sinne mennä keula edellä. Se onnistui ja sain auton hallintaan ja homma oli siinä. Taas tuli kiitettyä itteään, että aikoinaan harrastettiin kilvanajoa. Keretissä on muuten nyt auki taas jäärata johon pääsee muutkin harjoittelemaan auton hallintaa. Siellä on hyvä harjoitella kun ei tarvii pelätä muuta liikennettä.

Töissä jatkui editointi ja muuta pientä hommaa. Samalla tein ilmoituksen aikuisten runkojumpan alkamisesta. Runkojumppa alkaa Kyykerinkoululla 31.1.2012 klo 13.00. Siihen voi osallistua kaikki mahdolliset ihmiset. Ei ole väliä onko mies tai nainen, hyvä kuntoinen tai huonokuntoin, laiha tai lihava. Ensimmäinen kerta on kartoitusta ja sen jälkeen jos on tarpeellista jaetaan ryhmiin. Jokaiselle tehdään oma henkilökohtainen ohjelma jatkossa.

Jos kysyntää on tehdään vielä kovakuntoisillekkin ihan oma ryhmä. Keskivartalo on yksi tärkeimmistä lihasryhmistä joiden täytyy olla kunnossa jotta jaksamme paremmin arjen askareet.  Jos runkojumppa kiinnostaa ota rohkeasti yhteyttä ja tehdään sinulle parempi lihaskunto 🙂

Töissä tajusin yhtäkkiä tajusin, että minulla ei ole mitään torstai illalle varattuna !!!! MINULLA ON SIIS VAPAA ILTA!!! 😀 Viimeisestä kokonaan vapaasta illasta onkin aikaa, tai sitten olen ollut, niin väsynyt, että en ole tajunnut olevani vapaalla 🙂 Voi veljet, että on tuntunut hienolta olla vaan. Tein ruokaa ja hyvän salaatin päälle ja illalla vielä saunaa kruunaamaan ilta. 🙂 Sauna toki oli korvikesauna mutta kyllä sekin tuntui oikein hyvältä 🙂 Mitenkäs se menikään, tähän voisi tottua 😀 Avanto tietenkin olisi ollut mutta tämä tauti ei ole vielä kokonaan ohitse, joten silloin ei avantoon mennä.

Mikäs tässä on nyt ollessa, talo on lämmin kun on lämmitetty molempia uunia, saunottu ja syöty hyvin. Uunien tuoma pehmeä lämpö on kyllä sellainen juttu jota en voi sanoin kuvailla mutta hyvältä se tuntuu kun ulkona on pakkanen ja sisällä lempeän lämmin 🙂

Tänään oli töissä taas juttua noista meidän nuorista ja mukavasti porukat juttelikin asiasta ja paljon hyviä ideoita nuorten tilan paranemisesta oli mutta miten ne ideat saadaan käytäntöön. Siihen tarvitaan paljon ihmisiä jotka haluavat nuorten parasta. Uskon, että jotain saadaan vielä aikaiseksi 🙂

TV 1:sellä on just pressojen kaksintaistelu jota on hyvä nyt seurata, sillä äänestys on piakkoin ja nyt Niinistö ja Haavisto on ensimmäistä kertaa kahdestaa tulessa. Kannattaa kuunella tarkkaan, jotta huomenna voi sitten olla asiantuntia kahvipöydässä 🙂

Sen jälkeen unille.com…… Öitä 🙂

 

Kategoriat
Uncategorized

Nuorissa on tulevaisuus

Molskista iltaa !!!

Töissä käytiin ja suunniteltiin tulevaa ja kylläpä tulee olemaan vipinää oikein kunnolla seuraavien viikkojen aikana ja vielä kuukausienkin aikana. Yö meni taas vähän kenkusti ja olin jo täysin hereillä neljän maissa. Pakotus selässä on nyt alkanut kun piikkien vaikutukset alkaa mennä ohitse. Nyt tietysti olisi hyvä käydä hetii uusia piikkejä mutta haluisin kuitenkin olla ilman. Jos vaikka popsittavat lääkkeet riittäis.

Viime aikoina taas ollut puhetta nuorten hyvinvoinnista tai minun mielestä pahoinvoinnista. Miksi meidän nuoret voi pahoin? Siihen on olemassa tasan yksi syy ja se on VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS!!! Juuri niin, välipitämättömyys.  On helpompi antaa 20€ käteen kun kysyä, miten voit tai kun voisi viettää aikaansa lapsensa harrastuksissa. Nykyisin vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsensa tekemisestä samalla tavalla kuin ennen aikaan. Lapsilla on enemmän vapauksia ja vapausksia, olla aina vaan myöhempään kylän pinnassa. Mitä kylän pinnassa tapahtuu, siitä moni vanhempi on tietämätön täysin. Eniten minua kummastuttaa ja huolestuttaa se kun usea vanhempi äiti/isä ostavat lapselleen alkoholia ja tupakkaa !!! Siihen kun laitetaan vielä muut trokarit on soppa valmis 🙁

Nuorten mielenterveysongelmat ovat vasta tulossa ellei saada muutosta aikaiseksi.( Jo nyt lisääntynyt rajusti). Nuorten pahoinvointi on pahin epidemia mikä meillä on tällä hetkellä ja syy siihen on aikuisten VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS! Lapsi ei saa olla enää lapsi, vaan hänen on oltava liian aikaisin liian vanha. Nyt on liian kiire aikuisten asioihin.

Ennen vanhaan kun tehtiin töllöntöitä piti katsoa ettei kukaan näe, mutta nyt saa tehdä lähes mitä vaan kenenkään puuttumatta mihinkään. Aikoinaan naapurin setäkin voi antaa tukkapöllön jos oli tekemässä jotain sellaista mitä ei olisi saanut tehdä. Nyt joutuu oikeuteen siitä. Toki asiat on selvitettävä puhumalla mutta töllöntyö on kuitenkin keskeytettävä jos sattuu kohdalle. Monesti olen myös miettinyt mitä ihmettä alle 15 vuotias tekee kylillä klo 20.00 jälkeen yksinään ? Ei heillä siellä oikeesti ole mitään tekemistä siellä siihen aikaan. Tuon ikäisen ei pidä olla kaupungilla /kylällä missään tapauksessa.

Lapset ja nuoret jäävät myös päättäjien puheisiin. Päättäjät kyllä puhuvat hienosti nuorten puolesta mutta teot ovatkin sitten ihan toista. Naurettavinta on vaalien alla kun politiikot lupaavat nuorten asioiden muuttuva parempaan mutta kun vaalit on ollut ohi, on nuoret yllättäen unohtunut kokonaan, anteeksi ei missään tapauksessa kokonaan, pitäähän ensin leikata nuorten etuuksia. Nuorilta otetaan koska nuoret eivät ole tuottavia vaan he vievät varoja. Helppo on tehdä leikkauksia nuorilta kun heitä ei ole puolustamassa kukaan 🙁

Kyllä nuorten tulevaisuun on enemmän kuin huolestuttavaa.  Yhteiskunta on mennyt siihen pisteeseen, että ne joilla on töitä, joutuvat tekemään pitkiä päiviä raatamalla ja kun pääsee kotiin, ei jaksa tehdä yhtään mitään. Siinä unohtuu kaikki mahdolliset perusarvot kun väsyttää , niin paljon. Sitten on ne jotka ovat työttömiä ja ovat ajautumassa pois normaalista arjesta ja virkavalta kiikuttaa lasta kotiin kun on tavattu humalassa kaupungilta.

Voi kun me aikuiset alettaisiin pitää huolta myös naapurin lapsesta. Voi kun me aikuiset välittäisimme toistenkin nuorista. Nyt on minusta panostettava nuoriin ja heidän hyvinvointiin, jotta tulevaisuudessa asiat olisi paremmin. Onneksi on myös paljon niitä, joilla on elämän perusasiat kunnossa ja nuoret saavat heille kuuluvan arvostuksen ja terveellisen elämän. 🙂

Tiedän myös monta urheilulajia jossa pidetään saunailtoja johon kuuluu alkoholi vaikka mukana on alaikäisiä nuoria ! On ennenkuulumatonta, että urheiluseurat sallii alkoholin käytön ja se sallii myös alaikäisten alkoholin käytön. Minä vaan en voi ymmärtää sitä.  En voi myöskään ymmärtää sitä, että hyvin monessa urheilutalon oven edustalla sallitaan tupakanpoltto !!! Eikös urheilun kuuluisi edustaa terveellistä elämää eikä päinvastoin ? Tämä on hyvin yleistä jokaisessa kylässä ja kaupungissa. Sallitaan eikä välitetä !!!

Tuossa mietteitä jotka ovat olleet mielessä viimeisien vuosien aikana ja jos me ei noihin asioihin piakkoin puututa on meillä todellinen ongelma esillä. Se on myöhemmn, niin iso ongelma, että tuskin selvitään siitä yhdessä ikäryhmässä. Laittakaa omia mielipiteitä asiasta ja laitetaan rattaat pyörimään terveellisemmän ja ennen kaikkea nuorten laadukkaamman elän puolesta.

Nyt taas kohti makuuhuonetta ja unta palloon…..öitä 🙂

 

Kategoriat
Uncategorized

Uusia suunnitelmia

Moikka !!!

Suhteellisen hyvä yö, vaikka heräilin taas säännölliseti mutta myös nukuin sikeesti sen ajan minkä pystyin. Varmasti johtui siitä kun väsytti niin paljon. 🙂 Viimeviikon piikitykset auttavat vissiin vieläkin kun kipu ei ole yltynyt hirvittävän kovaksi. Pakottaa kyllä mutta tuon kivun kestää vielä kun avuksi ottaa Tramalia. Aamulla ennen sitsemää oli kiva yllätys kun tulin makuuhuoneesta olohuoneen puolelle. Lattiat oli todella kylmät eikä huoneilmakaan mitenkään lämpimältä tuntunut. Syy löytyi välittömästi. Se on meidän ELMO!!!! Elmo kissa joka osaa avata ovet !!! Niin oli kissa avannut ulko-oven ja välioven tuosta noin vaan ja kun ovet oli selällään ulos asti, oli tunnelma varsin viileä. Ajattelin ensin, että menen seitsemään jo töihin kun oli niin paljon asioita hoidettavana ja illalla oli vielä seurojentalon hallituksen kokous.  Eipä mentykään töihin seitsemään vaan lämmitettiin taloa !!!

Kahdeksan maissa oli töissä ja siellä taas esiteltiin taloa ja mitä me teemme siellä. Paikalla oli tutustumassa porukkaa tiloihin ja ensiviikolla aloittaakin yksi poika meidän tiimissä 🙂

Illalla sitten vielä se kokous ja sen jälkeen kotona pelkkää oleolua ja syömistä. Olo on edelleen mielettömän väsynyt ja mieli tekis nukkua viikko putkeen Ois huippua jos saisikin nukutuksi niin paljon kun pystyy 🙂

Avantoonkaan en vielä voinut lähteä kun tämä tauti painaa vieläkin päälle. Kurkku on kipeä kuin mikä ja ääni on kuin gorillalla välillä.  Kuumetta onneksi ei ole ollut. Parempaan suuntaa kuitenkin jo mennään 🙂

Tänään ei juuri tapahtunut mitään erityistä ja siksipä nokka kohti makuusijoja. Hyvät yöt.

ps. Piakkoin voin ilmoittaa uusista tuulista mitä valmentamiseen tulee :)))