Kategoriat
Uncategorized

Uunin lämmitystä

Hello !!!

Ylös kuuden maissa ja suoraan uunia lämmittämään. Ulkona pakkasta oli kuuden maissa -37 astetta ja sisätilatkin oli laskenut  17 asteeseen, joten ei auttanut kuin laittaa uuni tuleen.  Kahvia päälle ja suunnittelemaan päivän tapahtumia. Ainut mikä oli ohjelmassa, niin 2-sarjan peli urkkatalolla. Peli akoi klo 16.00 ja sitä ennen ei oikeestaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Perheen kanssa kotona niitä näitä 🙂

Saappi käyntiin ja kohti urheilutaloa jossa kohtasi Partio Mikkelin Passarit. Passarit oli pienoinen ennakosuosikki voittamaan ottelun mutta , Partio oli asiasta eri mieltä. Kaksi ensimmäistä erää oli Passareiden näytöstä eikä Partiolla ollut keinoja pysäyttää heidän hyökkäyksiään. Passareiden puolustus oli välillä jopa huippua. Kolmas erä tuli sitten partiolle. Peli oli melkoista sekametelisoppaa molemmin puolin. Tasokkaasta pelistä ei ollut tietoakaan ja on onni, ettei näistä jaeta tyylipisteitä. Partio tasoitti ottelun 2-2: n. Passarit lähti pelaamaan Partion tyylillä ja siinä kävi köpelösti. Jos Passarit olisi pelannut omalla tasollaan, niin ottelu olisi ollut suoraan 3-0. Onneksi pasmat meni sekaisin.  Viides erä meni tasaisissa merkeissä mutta loppua kohden Partio teki ne ratkaisevat pisteet ja ottelun 3-2.

Jos oikeesti kummatkaan joukkueet tahtovat pelata 1-sarjaa, on tapahduttava ihmeitä. Peliin on tultava kurinalaisuutta ja syötöt on oltava paljon taktisempia ja kovempia. Nyt syötöt oli pullamössöä(muutamaa lukuunottamatta) ja jokainen syötti minne sattuu. ainakin Partion torjunta vaatii sekin uudenlaista tempoa. Nyt harpottiin miten sattuu ja lukeminen puuttui kokonaan. Ennakointi puuttui kokonaan ja juoksut torjuntoihin jäi yleensä vajaaksi. Liian isot raot jäi paritorjuntaan. Puolustuksessa ei löytynyt oikeita paikkoja vaan sijoituttiin vääriin paikkoihin. Partion huonointa antia oli tänään passi. Passit jäi vajaaksi tai leveäksi tai pitkäksi. Jos edellisessä ottelussa passari palkittiin parhaana, nyt oli vastakohta sille. Liberokaan ei nostanut palloa niin kuin kuuluisi ja moni syöttö nousi seinille. Partiolla oli kaksi onnistuja ja ne oli keskari ja yleispelaaja. Heillä kulki läpi ottelun 🙂 Mutta niin kuin jo sanoin, onneksi näistä ei jaeta tyylipisteitä.  Parasta oli voitto 3-2 ja se siitä.

Illalla vielä saunaa ja valmistatumista huomiseen lähtöön Varpaisjärvelle. Mahtaa olla mukava lähteä aamulla kunnon pakkasessa kohti Savoa. Toivon mukaan oma olo ei huonone enää tästä, sillä se olis ikävää matkustaa sinne kipeenä.

Onneksi ensiviikolla jo lauhtuu….. 🙂

Öitä

Kategoriat
Uncategorized

Töissä mutta vain hetken

Iltaa !!!

Sain nukutuksi, mutta en kuitenkaan liikaa 🙂 Kuuden maissa nousin lopullisesti ylös sängystä ihmettelemään pakkasta. Tovin verran mietin töihin lähtöä ja lopuksi päätin lähteä. Se, oliko päätös viisautta, niin ei tainnut olla viisasta vaikka mukavaa siellä oli. Olo oli ihan ok kun lähdin ja vielä kun pääsin toimistoonkin, tuntui vielä siltä, että hyvinhän tässä kulkee. 11 maissa alkoi sitten tuntua huonolta ja silloin tuli katumus lähdöstä ! 🙁 Lähdin pois vähän yli 12 kun en jaksanut ennää keskittyy mihinkään ja päähän koski aika kovaa. Kotiin ja lääkettä naamaan ja yllättäen taas sohvaa.

Jussi tuli lomille ennen neljää eikä me kovin kauaa keretty juttelemaan kun minä lähdin harkkoihin. Menin viideksi urkkatalolle jotta saisin juoda kahvit rauhassa ennen treenejä. Vaikeeta oli olla kun olo ei ollut mikään paras mahdollinen. Lähtiessä otettu burana piti miestä pystyssä nyt.

Treenit alkoi kovemmilla alkulämpäreillä mitä koskaan varmaan. Siihen oli omat syymme ja hommat hoidettiin tyylikkäästi alusta loppuun. Päivän teema on LUOTTAMUS !  Kuusikkoa viimeinen puoli tuntia sunnuntain vuoksi ja ne meni loistavasti. Kokeiltiin paria pientä muutosta kuusikon sisällä ja ne toimi hyvin. Sunnuntaina on odotettavissa hyvää peliä 🙂

Kotona taas burana huiviin ja kuumaa juotavaa. Kurkkua alkaa olla jo , niin hellä yskimisestä, että kirvelee. Nasolin auttaa nokkaan mutta ei yskään. Burana auttaa päänsärkyyn mutta ei yskään 🙁 Yskään taitaa vaan auttaa yskiminen 🙂

Jussi oli lähtenyt Joensuuhun kavereiden luokse ja tulee vasta yöllä kotiin. Jospa huominen on sitten aikaa kerätä hylsyjä lattilta kun päästään juttuun oikein kunnolla 🙂

Tänään(kin) opin paljon uutta ja uskon, että olen paljon viisaampi kuin eilen. Kiitoksia paljon jokaiselle tämän päivän askareisiin osallistujille 🙂  Huomenna jatketaan ja opitaan lisää…. Hyvää yötä.

Kategoriat
Uncategorized

Tauti pitää otteessaan …. ilta päälle alhaalla :)

Moro !!!

Alotetaampa näin aamusta lätinät kun ei ole muuta tekemistä. Päässä humisee siihen malliin, että luulisi olevan jossain jossain tehtaassa missä koneet huutaa tasaisesti. Yöllä en ole nukkunut silmäystäkään, vaan olen kävellyt ja niistänyt. Päähän on koskenut sopivasti, että buranaa on mennyt tasaiseen tahtiin. Lämpöä on ollut 37, 3 ja nyt tasan 37. En uskaltanu lähteä töihin ollenkaan ja tarkotus oli, että jos saisin nukutuksi nyt aamulla, olisin lähtenyt, mutta taitaa olla viisainta jäädä kotiin koko päiväksi. Kerran aamulla oli tuntemuksia kädessä mutta se meni saman tien ohi, joten ei muuta kuin lepoa. Parasta on se, että ei ennää pyörrytä 🙂

Viiden jälkeen aloin lämmittää taloa ja pistin molempiin uuneihin tulet, jotta kun Sari tulee töistä, on kämppä mukavan lämmin. Sari tuli puoli kahdeksan ja talo oli mukavan lämmin 🙂 Vaikka säätiedotus uhkaili, että viime yö olisi kylmin mutta ei meidän mittarit ollu kuin -31. Parhaillaan ne oli -34 astetta. Riittävästi pakkasta on jokatapauksessa nytkin. -27.9.

Harmittaa vietävästi kun tämä tauti ei meinaa lähteä pois nyt millään. Avantoon en ole päässyt valovuoteen, enkä muutenkaan ole voinut tehdä mitään mitä haluaisin. Nyt kun selkä olis ”ihan” ok, niin muu ei sitten ole 🙁  Odotan sitä päivää, kun kaikki on taas kunnossa !

Nyt huilataan ja kerätään voimia. Toivon mukaan huomenna olen jo töissä ja treeneissä. Lauantaina on naisten 2- sarjan peli urkkatalolla ja sitä olis mukava olla kattomassa. Sunnuntaina on puolestaan oman joukkueen pelit Varpaisjärvellä. Eli saisi tauti lähteä jo kälppimään. Hyvää ja vilkasta päivää niille jotka ovat vedossa ja toipumista niille jotka ovat potemassa jotain tautia 🙂

Palataan

 

ja niin taas palattiin 🙂

Päivä ei muuttunut mitenkään vaan tauti jylläsi oikein olan takaa. Buranaa, juotavaa ja välillä syötävää. Siinä kokonaisuudessaan päivä ja ilta. Sari nukkui kolmeen asti ja minä torkuin ja notkuin sohvalla. Sen verran jouduin liikkumaan, että kävin kaupasta hakemassa leipää taloon kun se loppui. Kaupassa käynti vei voimia, niin paljon, että tuntui kun olis juossu maratonin.Kaks kertaa olin lähdössä lekuriin, mutta en vain jaksanu lähteä.

Illalla lämmitettiin sisäsauna ja istuin kuumassa saunassa kolmeen eri otteeseen ja sen jälkeen puin päälle villaa. Hiki on valunu mutta uskon, että se auttaa tähän tautiin. Lämpöä ei ole enää ollu, joten aamulla voisi lähteä sen puolesta töihin.

Huomenna tulee meidän sotilas kotiin lomille. Viime yön ne oli ollu metässä teltassa, eikä kuulemma kovin kylmä ollu 🙂 Pakkastahan ei ollut kuin vähän yli -30 astetta 😀 Hauskaa on varmasti kuunnella juttua armeijasta 🙂 Hauskaa on nähä koko äijää !!!

Mitenkähän tänä yönä tulee uni. Luulis tulevan kun on vuorokausi valvottu lukuun ottamatta sohvalla torkkuminen.    Ensi yö pitäs olla taas se kylmin yö. aamulla pitäs olla pakkasta -35 astetta ja se alkaa jo tuntua ilkeältä mutta me kestetään se. Aamua odotellen ja paljon parempaa sellaista. Hienoa olis päästä hommiin jo, tää makoilu saa jo riittää…..:)

Öitä