Kategoriat
Uncategorized

Lokakuu ja viides viikko elämäntapamuutosta

Syyskuu otti ja meni menojaan ja tilalle tule lokakuu.  Ei siis muuta kun lunta odottelemaan maahan niin tullee valkeus  🙂
Jospa tänä talvena pääsis hiihtämään kun viime talvi meni täysin penkin alle hiihdon suhteen. Olis kyllä hienoa jos voisin hiihdellä

Tänään oli tietenkin maanantai eli viikon paras päivä 🙂 En pitäny mitään kiirettä mihinkään vaan koitin ottaa tekemiset niin rauhallisesti kuin vaan mahdollista. Fiilis on ollu ja oli aika hyvä ja niinpä päätin lähteä katkomaan horsman varsia raivaussahalla.

Sitä ennen tietenkin aamiainen joka oli nyt pikkusen erilainen kuin normaalisti.

Keitettyä kanamunaa ja paistettua kananmunaa 😀

Ihan hirveesti ei annos ollu erilainen kun enne mutta sen verran, että paistoin kananmunia ja keittettynä oli yksi 🙂  Siinähän sitä erilaisuutta onkin 😀

Hyvvää oli kaikesta huolimatta ja oli svoinu popsia enemmänkin.
Sen kyllä tein, että leikkasin vielä päälle vaaleeta hapanjuurileipää kaksi pientä palasta.
Viidennen viikon opasteissa oli juuri, että jos lankeet niin lankee sitten hyvällä mielellä ei pahalla mielellä tai itteensä syyttäen.
No en takuulla ole tuntenut pahaa fiilistä jos olen maistellu leipää tämän projektin aikana 😀  Eli tuon olen oppinu jo ajat sitten 😀
Se on kyllä sanottava, että leipä maistui todella hyvälle ja olis mieli tehny hotkia posket pullollaan koko leipä kerralla.
Jätin kuitenkin hotkimatta ja näin leukaluut eivät mennee jumiin liiasta puputtamisesta.

Hyvä fiilis jatkui syönnin päällekkii ja pohdin, että lähenkö koirien kanssa perinteiselle lenkille vai otanko (uskallanko) ottaa raivaussahan esille ja lähteä katkomaan horsmia istutuksien viereltä.
Uskalsinhan minä ja niin olin jo menossa kohti vanhaa navettaa ja sen oven kahvaa. Sisällä odotti raivaussaha vamiina lähtemään horsmasotaan kuusen taimien puolesta.

Traktori käyntiin ja ja raivuri takakauhaan pensoineen ja juomapulloineen. Juomapullossa oli jodioitua suolaa seassa jottei suolatasapaino järkyty kun ukko lähti horsmasotaan!

Traktori parkkiin kasvimaan välittömään läheisyyteen ja valjaat niskaan ja kohti horsmia. Paljon kaatu horsmaa ja monta monituista pientä kuusta näki päivänvalon.
Tankillista ei menny. Ei menny ei kun päätin lopettaa heti kun selässä tuntuu. Ja niinhän se tuntui eikä siihen menny kuin maksimissaan 30 min.  Ei se mittää. Kamat kasaan ja traktori käyntiin.
Pihamaalla kuitenkin viilasin vielä terän raivurista ja vasta sitten laitoin sen odottamaan parempia aikoja.

Aavistuksen mieli ”järkkyi” mutta tokenin siitä tovin päästä tai kun pääsin kahvikupin äärelle. Kahvihan on Joensuulaista TUMMOO. Erihyvä kahvi. Vahva suositus tälle.

Ja sitten jauhelihaa….

Jääkaapissa oli kanaa ja jauhelihaa. Hetken pähkäilyn jälkeen päädyin jauhelihaan taas 😀

Yrttejä paljon jodisuolaa, pähkinöitä, salaattia, kurrku/tomaatti ja kyllä pojan taas kelpasi mättää evästä ääntä kohti.

Hyvä mielihän tästä eväästä taas tuli.

Päälle tietys uudet sumpit TUMMOO ja sohvalla köllöttelyä. Lääkettä otin sen verran, että kipu ei pääsisi iskemään kovin kovaa.
Tässä vaiheessa mietin, että mitenkähän illan treenien jos alkaa sattua kovaa. Olin suunnitellu treenit kohtuu huolella.

Hyvin kävi. Pääsin lähtemään salille jossa ensin hieroin kaverin olkapäät ja lavan seudut. Pitkästä aikaa kun hieroo niin vaikka ei ihan pelkällä peukalolla hierokkaa niin tahto mennä peukut helläksi 😀

Heti perään oli alotelevat aikuiset jossa opastin treeniä nimeltään venäläinen. Alun jälkeen homma alkoi sujua oikein hyvin.
Siitä sujuvasti 3-sarjan treeneihin perään jossa oli teemana puolustus. Onneksi Jape on mukana niin saatiin nakella palloa nelosesta ja kakkosesta vuorotellen ja näin toistoja tuli tuplat.
Alussa oli pikkusen kovempaa menoa kun liikuttiin matalalla ja hypittiin aitoja jotka oli laitettu sivuille toisistaan ja niille piti edetä sivuloikilla ja hyvätä sitten edelleen yli….
Minusta oli tosi hyvät treenit ja tekeminen näytti oikein hyvälle alusta loppuun. Ilahduttavaa on se että me saadaan joukkueelle uudet paidat. Sponsoreita on tullu kiitettävästi mukaan mahdollistamaan uudet releet.

Kotona ei huvittanu yhtään alkaa tekemään mitää lämmintä ruokaa vaan väänsin sellasen ”kylmälautasen” jossa oli tonnikalaa, vihanneksia sekä kurkkua ja tomaattia ja pähkinöitäkin pikkusen + oliiviöljyä.

Kylmälautanen

Nukkuminen on jääny taas aika vähiin ja se näkyy iltasin jaksamisessa.
Ukkeli meinaa hyytyä mutta ei silti pysty nukkumaan.
Jännä vaikka miten väsyny on , niin ei vaan saa nukuttua ja sekös ärsyttää!

Väsymyksestä johtuu varmasti myös tuo illan ruoka. Mutta leipää en ottanu vaikka leipä oli jo kädessä 😀 😀 😀

Jos olisin ottanu niin ilolla olisin ottanu 😀

Hahahah… On tämä jännää aikaa 😀

Mutta nyt on aika laittaa nämä härpäkkeet kiinni ja vielä pari nappia kipulääkkeitä varmistamaan, että tämä kipu ei kasvaisi yön aikana. Toiveissa olis saada levättyä ja olla rennosti omassa sängyssä. EI haittaa vaikka en saa nukuttua mutta, että saan olla rauhassa ja rennosti.

Oikein hyvää yötä 🙂

Ps. Teitä lukijoita on paljon, kiitos ja kumarrus <3

Kategoriat
Uncategorized

Syyskuun viimeinen viikonloppu, leipää ja lentopalloa

Miten menikään taas yksi kuukausi eli syyskuu niin nopeesti ohitse, että vauhti ihan hirvittää! Parhaiten vauhdin näkee nuorista jotka yhtä-äkkiä ovatkin jo aikuisia!
Mikähän siinä on kun itte en vanhene yhtään mutta muissa se näkyy?

LAUANTAI oli omistettu leivän teolle. Varasin perjantaina 8kg jauhoja jotta saahaan monta leipää eikä jauhoista jää kiinni. 4kg LUOMUvehnäjauhoa ja LUOMUruisjauhoja.

Tarkotus oli, että teen enemmän mitä lopulta tein mutta järkevintä oli tehä 3 vaaleeta hapanjuurileipää ja kolme ruisleipää.
Ensimmäisen kerran tänä syksynä tein leipää tuvan puu-uunissa. Niinhän siinä kävi, että eka ruisleipä pikkusen palo pohjasta mutta onneksi huomasin ajoissa. Pikkusen pohjaa pois ja takas uuniin ritilän päälle nyt.

Leipälauantai tuotti 3 vaaleeta ja kolme ruisleipää.
Ensimmäisiä leipiä tuvan uunissa tälle syksylle.
Kreikkalaisetmaalaisleivät joista tähtikuvioinen menee muualle 🙂 Toinen jää kotiin:)

Yksi leivistä odottan vielä jääkaapissa uuniin pääsyä. Kaksi vrk se siellä möllöttää kyläkohotuksessa. Maku tulee olemaan jälleen aivan mahtava kun se muhii ja kohoo kylmässä.  Tällä tulevalle leivälle on olemassa jo ottaja. Se ei siis jää meille 🙂

Lauantai meni ihan kokonaan pelkästään kotona ollessa ja tehdessä noita leipiä. Oikein mukava rauhallinen päivä.

SUNNUNTAI

Aamulla heräsin sohvalta jossa vieton koko yön. Kattelin telkkaria ja miten ollakkaa, nukahdin  siihen. Onneksi lentopallon äänet herätti ettei vaan jääny peli näkemättä 😀

Aamu alkoi ihan normaalsiti eli rasvakahvia ja ravitseva aamiainen naamaan.

Tuttu aamiainen.

Aamiaisen jälkeen piti miettiä lähtöä Joensuuhun kun siellä oli 1-sarjan naisten peli. Hurmos kohtasi Oulun Kiskon.

Soitin naapuriin Anssille kun arvelin hänen lähtevän myös sinne kattomaan tyttärensä Jennan peliä. Joukkueessa pelaa nyt myös ensimmäistä kauttaan Ella.
Niinhän se Anssi kerto, että on lähössä ja niinpä lähettiin yhteiskyydillä meidän autolla.

Automatkalla kävi mielessä, että täällähän mennee useita tunteja ja se taas vaikuttaa tähän 8viikkoa.fi projektiin! Kuten olettaa osaa, kioskissa ei ole tarjolla kuin pullaa ja muuta sellasta herkkua mikä ei sovi tällä hetkellä 😀

Tyydyin ryystämään kahvia senkin edestä ja vettä perään. Se kyllä kostautui nyt illalla jatkuvana nälkänä ja mieli tekis syödä ihan koko ajan!
Nyt otetaan taas miehestä mittaa!
Itte peli päättyi Oulun Kiskon voittoon 3-1 ja Hurmokselle jäi mietittävää miten parantaa hyökkäyspeliään. Ja vielä se siitä paraneekin 🙂
Pelissä tauolla pääsin myös ihan Aleksi haastateltavaksi joka tulee vielä ainakin instaan näkyville jossain vaiheessa 🙂
Kotiin päästyäni heti suoraan paistinpannulle ja evään tekoon.

Herkullista
Ella Mustonen pääsemässä kentälle syöttämään.

Ruoka jonka tein oli taas sitä herkullisesta herkullisinta jauhelihaa yrteillä ja kylkeen salaattia lesitiiniä jne… Saatte uskoa, että suu ja maha tykkäsi hyvää saadessaan tätä unelmaa maistella jälleen kerran 😀
Edelleen, SE ON HYVÄÄ  <3

Pienen levon jälkeen lähdin koirin kanssa perinteiselle kävelylenkille. Varsinkin koirat oli asiasta enemmän kuin innoissaan. Toki minäkin olen iloinen ja onnellinen, että pääsen liikenteeseen metikköön.
Tein reissusta jopa faceen LIVE-videon jossa kerroin lähinnä tuosta menneestä lentopallopelistä. Ajatukset voi käydä kuuntelemassa sieltä mitä mieltä olin pelistä.

Lenkin noin puolessa välissä meinas käydä hassusti kun jakelin koirille makupaloja ja ihan pikkunen monttu oli pellossa ja sillonkos se kirpas selästä niin, että puhelin lensi kädestä ja itte huomasin olevan toisen polven olevan maata vasten ja luojaa kiitän ettei se ollu se jalka jossa on tekonivel! Jos näin olis ollu, en olis itte päässy pois sieltä. Selkään sattu perhanasti mutta pääsin kohtuu hyvin lenkiltä kotiin.

Kotona tietysti heti kaapista lääkettä ja toivoen ettei kipu ala uudestaan. Vielä ainakin on pysyny aisoissa.

8viikkoa.fi projekti eli elämäntapamuutos ruokailun suhteen menee siis vääjäämättä kohti viidettä viikkoa! Siis jo viides viikko alkaa. Ihan oikeesti tämä aika menee todella nopeesti. Paino on nyt pudonnu se viisi kiloa ja ehkä olisin halunnu pikkusen enemmän pudottaa, mutta kun miettii sitä, että tämä ei edelleenkää ole pikadieetti. Tuo ruoka jota syön paljon on suunniteltu hyvin ja tuo ruoka auttaa palamaan läskiä ympäriltäni.

Uskon, että pian alkaa myös tuntua läskin palaminen ja sitä myöten se näkyy myös puntarissa. Mutta mihinkäs tässä on kiire, ei mihinkään 😀

Nyt odottelen uusia viestejä ja uusi  ohjeita viidennelle viikolle. Ohjeen tulee hinosti videon muodossa ja ainakin minulle se sopii huomattavasti paremmin kuin pareriversiolla. Toki paperillakin ne on tarjolla.

Jännää tässä on se, että ihan pikkusen jännittää mitä uudet ohjeet tuo tullessaan.

Nyt siis vaan odottelemaan uusia ohjeita ja vinkkejä. Samalla voi miettiä mennyttä syyskuuta. Syyskuu on ollu parempi kuin varmaan koskaan aikasenmmin. Kipuja on ollu mutta niin ollu ollu ulkona myös oikein väririkas aika. Luonto on näyttänyt parhaat puolensa. Ja varmaan sitä oikeestaan odottikin koska me ollaan Suomessa ja kesä oli niin kuuma ja huippu kuin olla, niin sitä odotti ilmojen viilentymistä.

Viel äkun löytäsin traktoriin lingon niin  lumi sais sitten tulla. Jos sinulla tai tiedät, että jollain löytys ylimääränen linko, niin vinkkaa siitä minulle 🙂

Kiitos syyskuu ja kiitos syyskuusta kanssakulkijat. Tervetuloa lokakuu <3

Nyt valmistatumaan lentopallon MM-finaaliin 🙂

 

Kategoriat
Uncategorized

Perjantai perjantaiiiiiiii Parempaa kuin vähään aikaan :)

Yöllä muutamia herätyksiä ja oikeen hyvä asennon etsintää muutamia kertoja. Kaikesta huolimatta oli mukava levätä ja torkahdella.

Sari tuli aamulla noin puoli kaheksan kotiin ja hetken aikaa köllöteltiin sängyllä enne kuin minä nousin ylös. Sinne jäi Sari nukkumaan.
Minä lähdin oikeestaan aika sipakkaan kohti keskustaa kun siellä oln Konetarvike Leppäsellä semmoset markkinat ja pitihän se päästä kattelemaan mitä uutuuksia siellä on ja olihan siellä. 50 ensimmäsitä sain moottorisahaan laipan ja ketjun ja seuraavat 50 saivat sahaan ketjun. Arvatkeepa sopiko ne minu sahoihin? No ei sopinu. Oikeestaan kaikkii muihin nämä kavi  mutta ei Stihlliin. 🙁
Se ei minua juuri haitannu pätkän vertaa. Parasta oli kun sain kuitenkin cappiccinon ja ihan tuoreesta kenialaisesta kahvista tehty joka jauhettiin paikan pääll eli loistavasta kahvista oli kysymys ja se sain mieleni minun iloiseksi 😀

Olen tilannu kyseisestä liikkeestä uudet Stihllin valjaat raivaussahaan. jos vaikka näillä uusilla ergonomisilla valjailla voisin puuhata enemmän. Tai sitten ei yhtään enempää kuin nytkään.

Ennen kun lähdin kylälle niin pitihän se tehdä aamiainen.

Perus aamiainen. Kananmunia jälleen mustaherukoita, hapankaalia, lesitiiniä tomaattia + salaatit.

Aamulla tänään kun makoilin sängylläni niin alkoi olla ihan nälkä ja silmissäni näin tuon herkkulautasen jo ennen kuin se oli tehtykään 😀

Nyt en pureskellu 50-60:ntä kertaa suullista kun alko olla hiukan kiire kylille ja Leppäseen.

Tämä aamu oli erikoinen siksi, että kun tiesin saavani kahvia Leppäsellä, en keittäny aamulla ollenkaan sitä.

Eipä tule mieleen millon en ensimmäiseksi juosi kahvia tai rasvakahvia.
Tuosta rasvakahvista sen verran, että aika usein laitan kahvin sekaan vaan voita ja kapryylihappoa. Ennen siihen meni vaikka mitä herkkuja. Liekko tullu ukko laiskaks? 🙂

Leppäseltä suunnistin paikalliseen kauppaan ostamaan leivän tekoon jauhoja. 8kg lähti jauhoja mukaan jotta saahaan tehtyä parit leivät. Nyt leipiä pitää olla vietynä sinne/tänne joten meinasin tehä kerralla enemmän joita voi sitten jakaa kelle olen luvannu.  On tämä hienoa 🙂

Jauhelihaa höysteillä.

Lounaaksi jo niin tutuksi tullutta jauhelihaa yrteillä + muilla normi jutuilla.
Avocaadon päälle maustesuolaa ja kookosöljyä vähän makua antamaan. Mustikoita meni melekonen läjä myös.
Tuota lehtikaalia menis nyt myös vaikka kuinka paljon. EN oikeen tiijä mikä siinä on kun voisin syödä sitä ihan semmosenaan ja niin kyllä napostelenkin 😀

Kävelyllä kun käyn ja menen penkkien ohitse missä se kasvaa niin on ihan pakko katkasta yksi oksa ja alkaa napostella sitä. Kun pureskelee sen noin 100 kertaa suussa niin tosissaan saa vihermehua 😀

Tällä sitä jaksaakin pikkusen huilia sohvalla ja nauttia kylläsestä olosta mutta ei ylitäydestä olosta.

Tässä vaiheessa kun oli hyvä fiilis ja kipukaan ei ollu kuin seiskan tienoolla niin teki mieli alkaa tekemään jotakin.  Arvatkeepa oli se mieliteko jotain mitä ei minun pitäs nyt tehä? Hmmm… Tietenkin se on juts sitä!
Ei muuta kun turvakenkään jalkaa ja peltipaitaa päälle. Suunta kohti entistä navettaa ja metsurin takki päälle sekä valjaat (vanhat) olkapäille.
Raivassahan terän terotus vielä ja tankkaus. Traktorin takakauhaan vermeet ja kohti pusikkoa 😀
Että se tuntuu hyvälle kun pääsee riehumaan.

Raivuri käyntii ja hihnat tiukalle… siitä menoksi. Terä leikkasi oikein hyvin pihlajan riukuja ja tilaa alko tulla kuusille ja koivuille. Onneksi nämä on oikeesti reilun sormen paksuisia suurin osa ja näin minäkin pärjään tuolla hyvin.

Sain raivattua noin vajaan tunnin verran kunnes sammutin koneen ja huilasin. Huilaaminen ei auttanut tunnetta jalassa ja selässä joten aloin valmistatua pois lähtöön.
Voisin sanoa, että nyt olin aika kurko kun uskoin heti kun alko sattua enemmän, että lopeta nyt!
Saha taas takakauhaan ja nokka kohti torppaa.
Sen verran kuitenkin olis vieläkin hyvä fiilis, joten jäin vielä terottamaan terän ja lisäsin pensaa koneeseen eli nyt jos pääsen vielä riehumaan niin kaikki on valmiina.

Sisälle kun pääsin niin suoraa päätä lääkekaapille ja tropit naamariin, öljy naamariin ja päälle suolavetta noin litran verran. Kuppia kahvia kruunasi onnistuneen raivaiuksen.

Sen verran puhki kuitenkin olin ja väsyny (lääkkeistä) etten oikeen jaksanu alkaa tekemään mitään ruokaa. Onneksi Sari on paikalla ja hän teki.
Sari teki ihan älyttömän hyvää salaattia jossa oli kanaa pääaineena ja paljon kaikkea muuta maistuvaa esim. pähkinöitä 😀

Sarin tekemä salaatti.

Oli se niin hyvää että piti santsata kaksi kertaan ennen kun olin tyydytetty 🙂

Sen verran riehuminen aiheutti, ettei minusta ollu kyllä minkään tekijäksi ennää.
Möllötin vaan netissä ja toisella silmällä telkkarista Alaskan selviytyjiä. Muuten nuo kaikki Alaskan ohjelmat on älyttömän hyviä ja tietystä Kullan Kaivajat on mitä kyttään aina kun on mahdollista 😀

Juurin enne pimeen tuloa pakotin itteni pois netistä ja lähdin koirien kanssa pienelle kävelylle.
Otsalamppu päähän ja tuttua polkua pitkin eteen päin.
Tuolla matkalla on ihan älyttömän isoja muurahaiskekoja ja ne on oikeesti isoja.
Joku elukka kuitenkin käy niitä penkomassa aina sillon tällön. Paikalla on nähty Ahma jonka luulen penkovan noita kasoja. Olihan talvellakin monet Ahman jäljet.

No lenkki tehtii ja sillä välin rakas vaimoni Sari oli lämmittänyt ulkosaunan 😀  Sekös oli riemukasta.

Saunassa käynti piristi kummasta ihan niin kuin aina se sen tekee. Kyllä sauna on vaan niin kova juttu ettei paremmasta väliä.

Koirien kanssa naapurin pellolla oli haisteltavaa.

Viel oli edessä yksi ruoka ja sen tein sitten minä.

Herkullista yrttikuhaa illalliseksi.

Paistoin kuhaa meille molemmille ja voin sanoa, että erittäin hyvää oli. Yksi uusi mauste on johon olen mieltynyt tosi paljon ja se on appelsiinipippuri. Taisi siitä jo aikasemmin sanoakkin siitä mutta on se vaan hyvä ja soppi tosi moneen ruokaa mukaan.

Nyt täytyy sanoa, että tänään oli oikein mukava päivä ja matavaa kun kipu ei päässy sanelemaan asioita niin paljon. Oli mukava käydä kylillä. Sain jutella ihmisten kanssa ja vaihdella kuulumisia.
Peukut vaan pystyyn, että huominenkin on hyvä päivä ja jaksaa puuhata. Se puuhailu huomenna on leipomista. Monta uutta leipää näkee päivän valon. Teen vaaleeta hapanjuurileipää ja hapanjuuresta tehtyä ruisleipää.

Kiitoksia tästä päivästä  <3

öitä