Kategoriat
Uncategorized

Kipuilua ja piikkejä

Tsau !!!

Kylläpä oli taas yö 🙁 Kunnollista unta ei juurikaan ollu havaittavissa vaan pyörimistä ja irvistelyä riitti koko yön. Nyt todellakin muistan miksi en ole enää myllytelly autoja.
Aamulla nousin sängystä pois paljon ennen seitsemää mutta aikaa laskin jo ennen viittä. Yöllä oli hankala nousta sängystä ylös mutta pyörähdys tekniikalla pääsin liikkeelle. Ikkunan karmeista apua ja siitä ylös. Ensimmäiset askeleet on aina yhtä tuskaa mutta kun päsee sen yli pystyy kävelemään ilman irvistelyä.
Töihin lähdin taas aikaseen kun Satu lähti taas Joensuuhun työharjotteluun. Töissä yritin tehdä hommia mutta suurin osa ajasta meni pakotusten kourissa ja tekeminen jäi sen myötä.

Yhdeltätoista työkaveri käytti minua lekurilla jossa sain taas piikit kipuun ja tosi jäykkiin lihaksiin rentouttavaa.(Vasemmalle puolelle piikittäessä vääntyi neula kun lihakset oli menny niin jumiin ettei saanu menemään lääkettä sisään. Toisella neulalla onnistu). Sain piikit nyt ilman mitään ongelmia ja homma hoitui tosi nopeesti. Piikkien jälkeen takaisn töihin mutta nyt kävi niin, että piti mennä toimiston sohvalle selälleen ja torkahdinkin vähäksi siinä. Nyt olo oli tosi väsyny mutta tuo pikkunen lepo sohvalla piristi vähän 🙂

Kotiin lähdin kahden maissa ja yritin levätä mutta ei siitä mittää tullu. Rauhallista oleilua treeneihin lähtöön asti. Puoli seitsemän lähdin urkkatalolle harkkoihin jonne tuli yhdeksän urheilijaa paikalle. Treenit meni hyvin ja ei voi olla kuin tyytyväinen likkojen panokseen taas tänään 🙂 Tekeminen oli taas oikein hyvää ja etenkin puolustus toimi kuin seikonkello 🙂 On ne vaan hyviä 🙂

Nyt illalla selekä on pikkusen parempi mutta jomotusta riittää. Toivon mukaan huomenna on jo parempi päivä edessä. Tästä päivästä ei voi sanoa, että oli hieno ja upea mutta on niitä pahempiakin ollu. Iltaa kohden parani mutta väsymys on aika suurta ja jos nyt ei unta tule, niin voi olla huominenkin vaikee. Uskotaan nyt kuitenkin, että se on parempi.

Öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Touhu tiistai

Moikka !!!

Melkoisen vilkas ja kiireinen päivä tänään. Aamulla menin töihin jo seitsemän tienoolla kun Satu lähti Joensuuhun linja-autolla ja se lähti aikaisin joten niin minäkin sitten menin aikaisin töihin.
Töissä aamu oli meni tosi hyvin ja sain taas tehtyä töitäkin hyvin 🙂 aamulla hommat luistaa mutta iltapäivää kohden vauhti hiljentyy 🙂

Yö meni joten kuten ja taas jälleen kerran voin vaan todeta, että en nukkunu ainakaan liikaa. Yö oli levoton ja jatkuvasti sain etsiä sopivaa asentoa.
Aamulla olis sitten väsyttäny ihan kunnolla. Mieli teki jäädä makaamaan sänkyyn lähtemättä yhtään mihinkään. Onneksi pääsin ylös ja töihin.

Töissä oli riemuratkikasta kun kylää tuli vielä Jari, niin politiikalta ei voinu välttyä. Kuntaliitoksia selvitettiin ja taispa joku mielenkiintoinen aukiokin syntyä 😀
Yhden maissa lähdin hakemaan myllytysvempaimet HojoMatkojen tallilta koska minun oli tarkotus myllyttää yksi pakettiauto. Kävin kamat ja sieltä kotiin jossa evästä naamaan ja sen jälkeen naapuriin myllyttämään.
Hinkkasin melkein 7h autoa ja ulkopinnat sain valmiiksi mutta sisäpuoli jäi vielä kesken.  On siinä vaan melkoinen urakka saaha auto kiiltämään niin, että voi tarkistaa paikat hampaista.
Nyt on aika kipee olo niin polvissa kuin selässäkin. Saa nähdä missä kunnossa olen huomenna ? Toivottavasti pääsen itte kävelemään.

Huomenna olis Riennon peli Joensuussa mutta samaan aikaan on likkojen treenit salilla, joten taitaa jäädä peli näkemättä. Harmittaa nämä viikkopelit kun niihin ei pääse paikalle juuri ollenkaan 🙁  Kaikkea ei voi tietenkään saada joten tyydytään kehittämään nuoria palloilijoita tulevaisuutta varten 🙂

Nyt on hyvä aika lähteä koittamaan saisko unta, särkylääke avittamaan. Mukava päivä oli tiistai enkä oikein millään usko, että keskiviikko olisi huononpi, ei sitten millään 🙂

Öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Toipumista

Ciao tutti !!!

Maanantai paras päivä viikosta alkoi hyvin sateisesti eli vettä tuli kun saavista. Mielenkiintoista oli kun meillä oli kuvaus aamulla (vaalijuliste) erään vaahteran alla ja vettä satoi huolella. Muutama minuutti oli kuvauksille aikaa kun yhden ehdokkaan oli lähdettävä Tanskaan. Kuvat oli siis pakko ottaa heti aamusta ja vesisateessa. Onneksi saatiin kuvaaja paikalle. 🙂 Kuvat otettiin minun kameralla kun Okusta sulkeuti lopullisesti kuvausliike 🙁 Editointikin tapahtuu ihan omilla vempaimilla. Kuvien pitää olla hyviä koska niistä tehdään isot julisteet ! Toivottavasti noista saadaan hyvät ja että niitä kelepaa katella. Vielä pitää käydä kuvissa sen verran, että saa lärvikuvan ehdokaslistoille ja lehteen.

Yö meni yllättävän hyvin ja oma sänky tuntui todella hyvältä hostellin sängyn jälkeen. Aamulla seiskalta ylös ja espressot naamaan.
Työpäivä puolestaan meni kyllä ihan pelastusarmejalle. En saanu tehtyä oiken yhtään mitään. Olo oli kuin olis jääny jyrän alle ja joka paikkaa koltti ihan kunnolla. Selkä on nyt jotenkin outo sillä se antaa tehdä paljon ja se ei kirpase niin kuin normaalisti tekee. Vihlova kipu on poissa  mutta pakotus on ja pysyy.

Tänään soi puhelin ja kun vastasin soittaja oli joku jota en tunne. Hänelle oli suositeltu soittamista koska minulla on tuo neurostimulaattori kropassa.  Suosittelijat oli fyssärit ja lekurit. Kaverille on suositeltu samanlaista härpäkettä elimistöön ja hän halusi tietoja leikkauksesta ja miten se toimii. Puoli tuntia siinä meni jutellessa ja selkeästi huomasi, että kaveri pelkäää tosi paljon leikkausta. Ei ihme. Ei sitä joka päivä mennä puukon kanssa selkäydintä viipaloimaan. Muistan kuinka itte pelkäsin sinne menemistä ja sitten vielä enemmän kun ensimmäinen leikkaus meni vähän pieleen. Toinen onnistui sitten hyvin mutta voitiin leikata vasta kolmen vuorokauden päästä.

Soittaja oli tyytyväinen juttutokioon ja olin huomaavani helpotusta kaverissa ja hän sanoikin, että taitaa ottaa Stimulaattorin. Stimulaattori on ainakin minun tapauksessa mahdollistanu paljon enemmän kuin mitä ennen. Kokonaan ei tämäkään vie kipuja mutta sen terävimmän piikin se katkaisee. Hyvä, että toimii vielä ja hyvä, että voin olla avuksi. Ainakin tullee suht hyvä mieli kun on voinu auttaa vaikeissa päätöksissä ja tämä on varmasti vaikea päätös. Leikkauksessa on isoja riskejä. Kuole siihen ei mutta halvaantumisriski on suuri. Onneksi lääketiede on kehittyny paljon ja kehittyy edelleen 🙂 joten vahinkoja sattuu aina vaan vähemmän 🙂

Töistä lähdin puoli kolmen aikaan ja kaupan kautta kotiin. Kotona evästä naamaan ja sen jälkeen viimeistelin illan treenejä. Tänään oli A-likoilla harkat muutamalla B-tytöllä vahvistettuna. Kahdeksan likkaa oli paikalla ja minusta saatiin tosi hyvä treenit aikaseksi.

Treenien jälkeen ykkös salissa pelailee ikämiehet ja miten ollakkaan minä änkeydyin sinne mukaan pallottelemaan. Oli siellä toki ihan pelimiehiäkin mutta oli niitäkin paljon joilla oli jotan propleemaan kroppansa kanssa eli minä sovin sinne oikein hyvin. Peli ei ole älyttömän kovaa ja jokainen tekee just silleen kun pystyy ja niin tein minäkin.  Hiki siinä kuitenkin tuli ja jos vaan paikat sallii niin alan käymään heidän vuorollaan pelailemassa 🙂 Mukavaa oli 😀

Kotona vaimo oli lämmittäny ulkosaunan ja kyllä kelpasi mennä sinne istumaan ja nauttimaan lämmöstä viileine huilineen. Vajaa tunti meni lauteilla rupatellessa, kai se on jonkin laista terapiaa 🙂

Mukava maanantai oli ja aikamoista toipumista päivä on ollut mutta iltaa kohden piristy. Viikonvaihde oli antoisa ja hyvin rankka joten toipuminen jatkuu varmasti vielä pari päivää. Illalla on jääpala pahvimukissa ollu kovassa käytössä ja kyllä se vaan helpottaa paljon. Tulis vaan jäät jo järveen niin saisi kokovartalo jäähoitoa kerralla 🙂

Nyt korva tyynyä vasten jottta huominen tulee npeemmin ja, että pääsee taas töihin. Jos sitä saisi tehtyä jotain palkkansa eteen 🙂

Hyvät yöt.