Kategoriat
Uncategorized

Töissä

Hello !!!

Lomat on lusittu ja töihin on kammettu ja minä kampesin sinne jo enne seitsemää koska edelleen ei ole kuin yksi auto talossa 🙁 Yksin sain olla kahdeksaan asti ennen kuin kavereita alkoi valua paikoilleen 🙂
Päivä meni oikeestaan palaveria pidellessä ja yksi mikä on aika hieno juttu, niin tehdään tulevaisuudessa passikuvia. Huomenna on jo ensimmäiset kuvaukset ja lisää on tulossa. Miten paljon niitä tuleekaan kun laitetaan mainokset esille !
Tänään jo treenattiin kankailla ja aika hyviä kuvia saatiin aikaseksi. Huomenna otan omat kamerat mukaan jolla kuvaan huomiset otokset. Vielä kun saisi kunnollisen kameran jossa on tarkennuspisteitä enemmän 🙂 Toki nykynenkin on loistava kamera mutta nälkä kasvaa syödessä 😀

Puoli kolme kotia kohti ja illalla oli likkojen kanssa ensimmäiset treenit tänä vuonna: Harkat oli oikein mukavat ja tekeminen oli paljon kovempaa mitä odotin. Hyviä likkoja !!!!
Itekkii innostui vähän siellä ja järjestin illaksi hampaiden kiristystä lyömällä palloa kerran verkon yli ! Se oli kyllä sen arvoista 😀

Tänään meidän talo hiljeni hiukan kun Satu keräsi kamoja ja lähti eli muutti Joensuuhun omaan yksiöönsä. Toivottavasti kaikki asiat menee hyvin ja elämä kukoistaa omassa asunnossa. 🙂 Onnea matkaan !!!

Vielä pikkusen iltapalaa naamaan, huom. pikkusen koska minähän olen dieetillä. Yksi päivä jo takana dieettiä ja olo on hirrrrrveen kevyt !!! No, mieli tekis kaivaa ruisleipää esille ja laittaa sen päälle voita ja paljon juustoa mutta minulla on selkärankaa !!!! 😀

Tänään oli suhteellisen mukava päivä ja tuskin maltan odottaan miten huippu huominen on. Huominen on minun tämän viikon viimeinen työpäivä koska perjantaina me lähdetään kohti Espoota ja lauantaina alkaa Baltic Sea Junior turnaus joka pelataan Vantaalla. Me mennään sinne Aluejoukkueiden kanssa paikalle. Viime vuonna me voitettiin se turnaus ja siitä on hyvät muistot 🙂

Kiitoksia tästä päivästä niille jotka olivat vaikuttamassa päivän onnistumiseen 🙂

Öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Vuoden ensimmäistä viedään

Tervehdys !!!

Sinne meni vuosi 2012 eikä takasin ennää tule kuin muistoissa. Ensimmäinen päivä päivä tätä vuotta on menny syödessä ja maatessa. Eilen menin hyvissä ajoin sänkyyn nukkumaan kun nukutti niin paljon. Kello oli vasta puoli kymmenen mutta eipä kait tuo haitannu mittää. Jos meni joulu ostamatta lahjoja niin meni myös uusivuosi ostamatta rakettia. Yleensä meillä menee reilut 200€ paukutteluun mutta nyt meni muksuilla vain muutama kymppi. Itteltä siis tasan nolla egua 🙂

Yö puolestaan meni  paremmin kuin pitkään aikaa sillä unta tuli ainakin neljä tuntia 🙂 Ei putkeen mutta  osissa !
Aamulla nousin ensin neljän aikaan ylös, mutta menin vielä takas sänkyyn kun teki mieli olla vaan peiton alla pimeessä. Puoli kuusi sitten nousin tekemään vahvaa espressoa joka avasi silmät lopullisesti auki 🙂
Sen jälkeen olen vain keskittyny syömään ja herkuttelemaan niillä mitä on jäljellä. Herkutteluun on ollu aihetta sillä huomisesta lähtien herkuttelu vähenee huomattavasti kun aloitan TAAS painon pudotuksen. Puntari pysähty 105 kiloon ja sille on tehtävä jotain. Se jotain on dieetti !
Ensimmäinen tavoite on 5kg ja sitten toinen 5kg jne…… Toivon mukaan noita 5 kilosia tullee monta jotta liikkuminen helpottuisi ainakin sen tiimoilta.

Yksinhän tästäkään en tule selviimään joten, kiitos avusta jo etukäteen 🙂

Tänään piti lähteä avantoon mutta kuulin, että porukkaa ei ole siellä kun on pyhä. Harmi, sillä Eimen olis lähteny kanssa uimaan !!! Olis varmasti ollu mielenkiintoinen kokemus Ranskalaiselle 🙂 Torstaina sitten seuraavan kerran 🙂

Vuoden ensimmäinen päivä on ollu levollinen ja parasta on se, että ei ole tarvinnu lähteä minnekkään 🙂 Huomenna puolestaan aamulla lähdetään puitkästä aikaa töihin. Onkin jo aika kun viimeksi siellä aikaa vietin 🙂 Tarkotus oli joulunpyhinä käydä tekemässä pikkusen hommia siellä mutta noiin vain kävi, että en kerenny ! Ei se mittää.
Huomenna alkaa taas treenitkin likkojen kanssa. Taukoa on varmasti tehny hyvää mutta toivottavasti jokainen on muistanu käydä lenkillä ja pitäny muutenkin itestään huolta niin ei olis vaiikeuksia alottaa taas hommia.

Näin meni minun uusivuosi huilatessa ja olen oikein tyytyväinen tähän levon määrään. Nyt vielä saunaan ja sen jälkeen unille.com.

Öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Vuoden viimeistä

Moi !!!

Jälleen yksi vuosi alkaa olla takana ja uutta vuotta pukkaa eteen. Mitä minulle jäi vuodesta 2012 mieleen eniten? Sellaista yhtä suurta ei ole kuin minimaajoukkue ja etenkin yhteinen reissu Italiaan. Italia ja etenkin minarit jäi mieleen ja sydämmeen ikuisiksi ajoiksi.
Töihin pääsy AVOIN.TV:lle oli huikea juttu myös. Elämäni sai paljon uutta virtaa töihin menon jälkeen. Koville se on joskus ottanu ja muutaman kerran olen ollut tosi vaikeuksissa töiden kanssa mutta niin vain on selvitty 🙂

Varavaltuutetuksi pääsy ja sivistyslautakuntaan pääsy on myös hieno juttu. Edessä on hyvin mielenkiintoinen neljävuotta.

Vuosi 2012 oli minulle kiireinen ja vilkas. Lentopallo vei lähes joka viikonlopun ties minne ja olo kotona jäi vähäiseksi. Onneksi siihen on tulossa muutos 🙂
Toivon mukaan 2013 on huomattavasti rauhallisempi edellistä vuotta.

Tänään laitettiin Anssin kanssa traktori siihen kuntoon, että sillä voi taas puuhata pihatöitä. Suodattimet vaihdettiin ja ilmattiin. Niin vain Intikka pärähti käyntiin ja lumi alkoi saada kyytiä ! Kiitoksia taa Anssille avusta !!! 🙂
Heti aloin linkoomaan pihamaata kun kävin ensin hakemassa 30 litraa polttoainetta (TALVILAATUA) 😉 Linkoahan en kerenny maalaamaan joten ilman maalia nyt mennään mutta hyvin tuli pihamaa siistiksi 🙂

Illan aikana kylään tuli mies Ranskasta !!!! Eimen on se joka oli meillä viime kesänä kolmeviikkoa lomailemassa kaverinsa kanssa ja silloin hän uhkasi, että tullee käymään talvellakin ja nyt hän sitten tuli. Oli tosi mukavaa nähdä mies ovella ja ilo oli ylimmillään jälleen näkemisen merkiksi 😀 Kolmisen tuntia rupateltiin ja vaihdettiin kuulumisia kunnes vein heidät keskustaan josta he menevät Joensuuhun juhlimaan. Voi olla, että huomenna mennään tutustumaan AVANTOON !!!

Oma uusivuosi menee telkkaria katellessa ja kun kerta väsyttää näin paljon, aijon koittaa mennä nukkumaan.

OIKEIN HYVÄÄ JA PARASTA MAHDOLLISTA UUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE !