Kategoriat
Uncategorized

Töissä taas

Hello !!!

Olipas mukava lähteä töihin aamulla vaikka meinasinkin olla hankaluuksia lähteä ajoissa. Ajoissa en ihan päässykkään kun Jussilla meni kauemmin kun lehdet ei ollu saapunu ajoissa jakeluun. Puoli yhdeksän maissa olin toimistolla jossa jo kaikki muut oli työn touhussa.
Yö meni paremmin kuin edelliset ja se tuntui hyvältä. Palaveria ja editointia oli päivä. Kahdelta oli lähdettä pois koska Jussi muutti tänään pois kotoa omaan kämppään kylille ja sinne oli kiire avuksi. Saatiin sohva ja sänky + muuta tavaraa siirrettyä jotta voi olla ensimmäisen yön siellä. Alkaa meidän talo hiljenemään kun isommat muksut on muuttanu nyt pois. Ainoostaan Taru asustaa vielä kotona ja onneksi asustaa vielä monta vuotta 🙂

Kuka meillä nyt kantaa puut, kuka ruokkii elukat, kuka tiskaa ? Taitaa tulla melekosesti hommia meille nyt kun Jussi puuttuu talosta. No, oli se jo aikakin lähteä om iin leipiin kun ikääkin on jo 20v.
Illalla piti jo soittaa miten mennee 😀 Jos jollakin on ylimääräisenä taulu TV:tä niin oltaisiin kiinnostuneita siitä. Putkitelkkaria ei viittis sinne raahata. Tarjoo telkkaria jos löytyy ylinmääräistä !

Muuton jälkeen oli vielä treenit B-likkojen kanssa jotka meni niin hyvin kuin vain voi mennä  🙂 Tekeminen oli jälleen sellaista, että ei voi sanoin kuvata. Tekeminen oli älyttömän hyvää ja kuusikko teki todella hyvin hommia 🙂 Oikein tyytyväinen 🙂 Kiitos likat !

Muuten olo alkaa pikku hiljaa palata uomilleen mutta hiukan vielä on epätodellinen olo. Ei taida ihan hevillä toipua tuosta koitoksesta ? Olihan se sellainen kokemus jota ei unohda ihan hevillä ! Toivottavasti siellä ei ole mitään mikä vaikeuttaa entisestään elämää. Täytyy koettaa vaan unohtaa tuo kokemus ja jatkaa matkaa niin kuin ennenkin.

Töihin oli mukva mennä vaikka väsyttikin ja en ihan kunnossa vielä ole. Parempi ja mukavempi on aikaa viettää töissä kuin kotona sohvalla 🙂 Huomennakin on takuulla mukava  päivä kun lähdetään kuvaamaan ja haastattelemaan PizzaPostiin tekijöitä 🙂

Niin alkaa elo parantua ja eihän tästä voi tulla kuin hyvää 🙂

Öitä

Kategoriat
Uncategorized

Gaala jäi väliin mutta olo paranee

Moro !!!

Aamulla homma jatkui eli nokka kohti Joensuuta ja sairaalaa. Yö meni penkin alle ja selekä vei polven ohella suurimman huomion yöstä. Sänkyyn menin vasta kolmen jälkeen ja puoli seitsemän aikaan oli kello soimassa. Arvata vaan saattaa miten paljon olis nukuttanu kellon soidessa. Vaan ei auttanu kun kömpioä ylös. Taas jäi kahvit keittämättä kun ei saanu juoda.

Seitsemän aikaan Sari ja Jussi tuli kotiin ja lähes heti lähdettiin Joensuuhun Jussin kanssa Sarin jäädessä nukkumaan.
Puoli yhdeksältä oli oltava paikanpäällä lepäämässä. Puoli tuntia piti vaan istua paikallaan ja sen jälkeen hoitohuoneeseen selälleen jossa laitettiin taas tippa käteen ja mömmöt siitä sisuksiin. Ennen kuitenkin piti ottaa nitro kielen alle ja taas odoteltiin. Tipan laitto meni nyt paremmin kuin eilen mutta ihan putkeen ei menny nytkään. Ei voi mittää kun on nää verisuonet tämmösisä !

Odottelun jälkeen siirryttiin kuvaukseen joka kesti yhteensä yli puoli tuntia. Putkessa makaaminen oli hankalaa kun selekään alko koskea kovaa. Paikallaan olo ei ole minun juttu. Hammasta purren loppuun asti ettei tarvii uudestaan tulla.

Nyt käynti oli helpompi kuin eilinen ja kaikki meni hyvin. Päänsärky oli taas kaverina kanssa heti kun se radioaktiivinen aine laitettiin suoneen virtaamaan.
Onneksi testit on nyt ohitse ja vielä kerran on käytävä kuuntelemassa tuomio ja se on 29.1. Toivon mukaan mitään isoa juttua ei ole edessä sillä on näitä jo ihan tarpeeksi.

Kotona oltiin Jussin kanssa yhden jälkeen ja pähkäilyn jälkeen oli mentävä sänkyyn peiton alle kun uupuminen oli todella kova. Sain jopa hiukan nukutuksi ja se piristi kummasti oloa. Olo parani sen verran, että mietin lähtemistä avannolle.
Niin kävi, että viiden jälkeen suunnistin kohti avantoa. Se, että oliko se järkevää, niin varmaan oli 🙂 Sauna teki hyvää ja ensin ajattelin, että en käy avannossa ollenkaan mutta sieltä sitä vaan kuusi kertaa ittensä löyti 😀 Sen verran katoin, että yksin en sinne menny vaan joka kerta oli joku vahtimassa. Siellä olo oli ihan ok mutta kun tulin kotiin tuli täydellinen väsyminen. Ei auttanu kun heittäytyä sohvalle pitkälleen ja villapeitto päälle. Siinä hetkessä oli hapen saanti hiukan työlästä mutta levolla se meni ohi. Pikkusen säikähdin mutta onneksi se meni nopeesti ohitse.

Tänään olis ollu URHEILUGAALA Helsingissä ja minun kutsu jäi sitten käyttämättä 🙁 Harmi kun nämä sairaalakäynnit sattu just tähän kohtaan 🙁 Olis ollu todella upeeta olla paikan päällä kattomassa gaalaa ja olihan siellä lentopalloilijoitakin paikalla 🙂 Sammelvuo sai mukavan pystin itelleen muistoksi 🙂 Harmittaa vietävästi kun en päässy paikalle. Varmaan tälläkin oli joku tarkotus. Minun ei kuulunu olla siellä syystä jota ei tiedetä.

Huomenna koitan lähteä töihin normaalisti ja muutenkin koitan päästä normaaliin rytmiin taas kiinni. Tälle viikolle minulle tuleekin vaan kaksi työpäivää kun perjantaina lähdetään Saloon B-tyttöjen Alue SM-kisoihin. Kista kestää sunnuntaihin asti ja voin sanoa, että matka on pitkä !
Tärkeintä on nyt kuitenkin saada elo normaaliksi. Kaikki muu lutviutuu siinä sivussa 🙂

Hyvää yötä.

Kategoriat
Uncategorized

Kovia kokemuksia

Moikka !!!

Aamulla ylös seittemän aikoihin ja nyt ei juotu kahvia eikä oikeestaan mitään, kun ei saanu. Puoli kahdeksan jälkeen saapin keula lähti kohti Joensuuta ja sairaalaa. Sari lähti mukaan tueksi ja turvaksi. Puoli yhdeksän aikaan oli oltava sairaalan rasitusyksikössä ilmottautumassa. En vielä tienny mitä tuleman pitää ja hyvä, että en tienny, sillä jos olisn tienny, niin en olis varmaan edes menny sinne.

Ihan ensimmäiseksi käskettiin riisumaan ylävartalo paljaaksi ja sen jälkeen paino/pituus. Noiden jälkeen oli vuorossa kanylin laitto oikeaan käteen. Se olikin taas melkoinen show enne kun se oli paikallaan. Kesti puolisen tuntia ennen kuin kanyyli oli paikallaan ja voi veljet, että teki höpöö kun reikiä tehtiin useita. Minulla on todella pienet suonet ja sinne on tosi vaikeeta saaha kanyylia kun jo verikokeetkin tuottaa usein ongelmia.

No, kanyyli saatiin paikalleen taistelun jälkeen ja sitten alkoi litkujen litkintä. Paria sorttia tuli vielä makuuasennossa ja kun piti nousta ylös, alkoi maailma pyöriä jo siinä vaiheessa. Huimauksen helpottaessa siirryin avustettuna kuntopyörän selkään ja alettiin polkea. Jokaisesta sekunnista tehtiin tarkka analyysi ja minun piti puhua tuntemuksista koko ajan. Ei menny kovin kauaa kun vasen polvi oli niin kipee, että piti alkaa polkea oikella jalalle enemmän eikä menny kuin hetki niin selekä alkoi oirehtia siihen malliin, että piti irvistää tuskasta.

Silloin lääkäri meni pöydälle ja otti sieltä radioaktiivista ainetta ja laitto sen kanyylin kautta suonee sitä ja voi pyhäjyssäys sentään…. !!!! Ei menny kuin muutama sekunti kun alkoi sellane kuohunta, että en oo ikinä kokenu. Ahdisti ja kiristi niin kovaa enkä saanu happea ollenkaan ja tuntu, että kaikki loppuu tähän. Ja niin varmaan loppuikin hetkeksi kaikki sillä minulla ei ole selvää kuvaa mitä tapahtui ?
Sen muistan, että tuntui tosi pahalta kun en saanu vedettyä ilmaa ja rinnasta puristi todella kovaa. Kun minut oltiin siirretty sängylle istumaan, alkoi oksettaa hillittömästi mutta mitään ei tietenkään tullu kun en ollu syöny mitään. Yököttelyä kesti noin 15-20 minuuttia putkeen ja tuo aika tuntui ikuisuudelta. Taas tuli jotain litkua ja sitten tuli alkoholia !!!! Nii just, alkoholia !!! 11 vuoden putki katkes 😀 No, oli siinä alkoholia mutta vain tosi vähän ja se oli kait tuohoin pahoinvointiin. Nyt muistan miltä kossu maistu 🙂

Tärinää ja vapinaa sekä huonoa oloa jatkui vielä tovin. Rinnassa tuntui kuin olisi ollu kivi sisällä. Olo oli todella kurja ja olin hyvin pelokas. Itkuhan siinä mieheltä pääsi. Meni jonkun aikaa etten tienny oonko elossa vai kuollu, mitä tämä on ?

Kun olo hiukan parantui otettiin kanyyli irti ja minut saatettiin kuvaukseen. Se oli taas ihan oma juttunsa. Kuvasuksissa oli hauska kun siellä oli kaksi lentopalloilijaa töissä ja miten ollakkaa päästiin puhumaan lentopallosta. 🙂 Toinen heistä oli valkkuna SM-sarjassa ja toinen oli erään nuoren äiti.
No, kuvays alkoi ja se keti 21 min. Muuten oli ok makoilla selällään, paikallaan mutta voi halavattu kun alko koskemaan selekään oikein urakalla. Koskee kovaa ja liikkua ei saa yhtään. Kipu oli kova eikä sähköt saanu olla päällä stimulaattorissa kun se aiheutti häiriötä. Hoitaja jo kysyi keskeytetääkö kuvaus johon minä totesin, että ei takuulla keksytetä ettei tarvii tehdä tätä uudestaan. Hampaat yhdessä olin kuvausten loppuun asti mutta koville se otti. Taas oli hiestä ihan märkä !Onneksi kuvat saatiin otettua 🙂

Tämän jälkeen vielä tooipumista ja lääkettä sekä sähköä pikkusen kovemmmin ennen kuin sain luvan lähteä Sarin luokse. Sari olis halunnu tulla mukaan toimenpidehuoneeseen mutta sinneppä ei laskettu edes vaimoa mukaan ja minä kyllä ymmärrän miksi. Papereissa lukee myös ettei lapsia saa olla mukana.
Rajua meininkiä se on ja en halua missään tapauksessa kokea uudestaa tuota tuonelassa käyntiä !!!

Olo parani hyvin ja kahvin/sämpylän jälkeen alkoi elo palata mieheen ja päästiin lähtemään pois sairaalasta. Pois mennessä käytiin IsoMyyssä asioimassa ja miten ollakkaan Jyrki Katainen oli siellä ”juttelemassa” kansan parissa !
Jutteluhan meni oikein hyvin aina siihen asti kunnes joku kritisoi häntä ja kokoomuksen politiikkaa. Vierellä oleva eläkeläinen halusi kertoa Kataiselle eläkekatosta ja kritisoi Kataista ja kokoomusta eläkeläisten ja normaali ihmisten nöyryyttämisestä ja riistämisestä, niin heti tuli turvamies ja ohjasi pois keskustelkusta ja samalla meidän pääministeri käänsi selkänsä puhujalle. Samoin kävi toiselle vierellä olevalle naiseläkeläiselle. Melkoista touhua !!!
Itse olisin halunnu puhua juuri tuosta asiasta ja olisin halunnu myös kysyä olisko nyt oikein, että minulla olis palkaton päivä kun kävin sairaalassa ? Sari oli onneksi sen verran viisas, että patisti minut pois tuosta tilanteesta 🙂 Kyllä minusta kokoomus ja Katainen näytti kyntensä jälleen kerran.

Kotiin lähtiessä käytiin vielä MokkaMaassa juomassa hyvät kahvin ja lähtihän sieltä melkoine kasa kahvia mukaankin 🙂 Vielä enne kuin lähdettiin kotiin käytiin kylässä Sepon ja Leilan luona. Siellä paljon juttelua ja tietenkin hyvään Blue Mountain kahvia mustikkaviinerin kera 🙂 Pari tuntia oltiin kunnes oli aika lähteä kotiin. Kotona hiukan sähköpostia ja tekstiviestejä kunnes oli aika lähteä treeneihin. Mietin kyllä miten jaksan ja pystyn mutta oli hyvä, että lähdin. Sain muuta ajateltavaa kuin se kaaos mitä sairaalassa oli. A-tytötkin oli hyvässä vedossa ja ainakin minä nautin tekemisestä 🙂

Treenien jälkeen kotona olen ollu todella poikki ja hyvin väsyny. Vieläkin on aika pelokas olo ja jotenkin on sellainen epätodellinen olo. Sydämmen kohdalla on vieläkin sellanen outo tunne mutta se ei ole kivulias. Hurja kokemus toivon, että tuota ei tarvitse ihmisten kokea. Toki on hyvä, että tutkitaan mutta se miten se tapahtuu on aika rajua touhua.
Aamulla takaisin sairaalaan ja täytyy sanoa, että onneksi en tiedä mitä siellä tapahtuu. Sen tiedän, että kokeet tehdään nyt levossa. Sitä en tiedä laitetaanko taas sitä ainetta joka nostaa sykkeen niin korkeelle, että taju lähtee vai mitä siellä tehdään. Sen tiedän, että kanyyli laitetaan taas käteen ja sehän kyllä viittaa siihen, että jotain hirveetä on tulossa 🙁

Selekä ja polvet on tosi kipeet ja lääkettä on menny tänään kiitettävästi. Huomenna ei ainakaan minun tarvii ajaa metriäkään mutta onneksi Jussi pääsee kuskiksi. Jussikin lähtee suoraan töistä aamulla kuljettajaksi.

Melkoinen päivä oli ja huomenna se jatkuu edelleen. Huomenna olisi lähtö myös urheilugaalkaan Helsinkiin mutta niin vain se jää minun osalta käymättä vaikka kutsu sinne tulikin 🙁 Olisin halunnu sinne paljon mutta nämä sairaalareissut vievät niin paljon voimia, että reissu jää tekemättä. Reissua on tiedossa oain kun lähdetään Saloon Alue joukkueen kanssa viikon loppuna. Kerätään sinne voimia.

Jos joskus toivon tukea matkalla niin nyt toivon sitä teiltä. Onneksi minulla on Sari ja muksut tässä lähellä. Ilman heitä en olis varmaankaan jaksanu eteen päin. 🙂 Onneksi on ollu lentopallo mukana elämässä jossa olen voinu unohtaa usein kivut ja murheet. Onneksi on nykyisin aivan mahtava upea työpaikka jossa olen saanut aivan uutta virtaa eloon ja tekemiseen. Onneksi olette te olemassa jotka jaksatte lukea näitä jorinoita 🙂 Vaikka on ongelmia, olen kuitenkin aika onnellisessa asemassa kun minulla on nämä asiat 🙂

Nyt elpymään ja valmistatumaan liikkeelle aamulla.

ps. Raskaana olevat naiset ja pienet lapset ! Kun näette minut, pysykää kauempana sillä en saa olla teidän kanssa tekemisissä radioaktiivisen aineen takia muutamaan päivään.

Öitä.