Kategoriat
Uncategorized

Hyvää joulua, hyvää ja onnelista UuttaVuotta!

Se on moikka taas pitkästä aikaa. Tuli joulu ja tuli myös UusiVuosi ja uusi vuosikymmen jälleen.
Joulu oli todella mukava kun muksut Jussi, Satu ja Taru tulivat kaikki Helsingin tienoolta kotiin viettämään rauhaisaa aikaa.
Jokainen sain lahjan jotkut jopa lahjoja. Nämä lahjomiset alka aolla jo taakse jäänyttä aikaa mutta aina jotain kuitenkin. Lähinnä sitä mitä tarvitaan eikä yhtään hömppää!
Yksi sai tietokoneen, yksi sai tekstiilipesurin ja minä sain aivan mahtavan kylpytakin <3
Jotenkin vaan oli ikävä kun osan piti lähteä pois jo heti joulupäivänä kun edessä oli työpäivä.
Pääasia, että kaikki oli kotona edes sen pienen hetken.

Jouluinen tervehdys pallosta

Heti joulun perään tietenin UusiVuosi ja uusi Vuosikymmen!

Raketteja ei edelleenkään ostettu eikä liiemmin piletetty. Sen verran piletettiin, että käytiin ystävän luona kylässä nauttimassa kuppi oikein hyvää kahvia ja Sari sain lasillisen skumppaa.
Siinäpä ne juhlat sitten olikin. Tai käytiin vielä kotimatkalla naapurissa kattomassa ja toteamassa, että paljun vesi on tarpeeksi lämmintä 😀
Vesi oli lämmintä ja jätettiin heidät juhlimaan vuoden vaihtumista.
Varmaan ennen klo. 24 oltiin jo nukkumassa 😀
Yhden raketin näin pamahtavan väriloistona taivaalla joten ei nyt ihan ilman räiskettä selvinny tästä juhlasta.
OIKEEN HYVÄÄ UUTTA VUOSIKYMMENTÄ JOKAISELLE <3

KETOGEENIN RUOKAVALIO KÄYNTIIN

Nyt on jälleen se aika jollon on alettava miettimän omaan terveyttä ja vointia.
Aika totaalisesti unohtu pariksi kuukaudeksi terveellinen ravinto ja tuli mätettyä suusta alas ihan mitä tahansa.
Nyt se on loppu ja on ollu jo kuuden vuorokauden ajan. Paino on pudonnut noin 4kg tässä ajassa joka on todella paljon. Johtuu takuulla siitä, että olen ollu tukossa kuin mikä ja nyt tulppa on ikään kuin auennut.
Nestettä on lähteny todella paljon.
Eilen ja toissapäivänä oli aika kenkkumainen olo kun hiilareita ei ole elimistö saanukkaan!
Päähän alkoi koskea ja olo oli väsyny ja aika kiukkunenkin mieli oli.
Onneksi jo tänään on pikkusen parempi fiilis. Parasta on se, että tiedän miten energiseksi olo muuttaa tässä muutaman päivän aikana.
Tavoitteena on pudottaa painoa aluksi ainakin se 10kg ja jatkoa suunnittelen tuon jälkeen. Ei pidetä kiirettä niin hyvä tullee 😀
Tosi hienoa, että Sari on täysillä mukana tässä jutussa niin ei tarvii yksin pakertaa. Ollaan siis samoilla eväillä molemmat.

Pikkusen on ollu muitakin ongelmia olon kanssa mutta nyt alkoi taas kipupolin käynnit ja jospa sieltä saisi apua näihin muihin ongelmiin.
EIlen oli lähdettävä avannolta pois kesken kun alkoi olo olla sellane, että ei oikein pystyny enää jatkamaan uimista ja saunomista.
Onneksi kerkesin olla jonkin aikaa ja pääsin nauttimaan uinnista ja saunasta.


Paluu vanhan rakkaan lajin pariin! DARTS

Elettiin vuotta -1985-1986 kun sain kosketuksen Dartsin ihmeelliseen maailmaan.
Sitä maailmaa riitti vuoteen 1998-1998 saakka kunne laitoin tikat naulaan roikkumaan.
Sen jälkeen olen heitelly satunaisesti sillon tällön mutta esin viikkokisoissa en ole käyny ollenkaan.
Parisen vuotta sitten Outokumpuun heräteltiin laji uudestaan ja silloin istuin Ramin Dartsin aloituspalaverissa missä sovittiin, että toiminta alkaa jälleen. Lupauduin tuollon seuran hallituksen varajäseneksi.
Vielä ei kuitenkaan napsahtanu kovaa mutta nyt puolestaan alkaa olla sellasta menoa, että tullee väkisinkin mieleeni entiset ajat jolloin vannottiin Dartsin nimeen 😀
Heitin viikko sitten ekat liigapelit ja jopa voitin yhden pelin siellä mikä tietenkin oli vaivan huippua. Tasollisesti ei pääse ei sitten mitenkään kehuskelemaan 😀
Eli kaksi viikkoa olen nyt treenannu oikeen urakalla ja käyny kisoissa.
13.1 kävin Leppävirralla erittäin hyvässä tapahtumassa jossa oli näytösottelu MArk Kantele vs Veijo Viinikka. Marko on Suomen ainoa ammattilaskenttiä kiertävä pelaaja ja Veijo on puolestaan Suomen kärkiheittäjiä ja Dartsliiton puheenjohtaja.
Näissä karkeloissa jälleen huomasin sen kuinka yhteisellä tiellä koko porukka on. Ystäviä ollaan vaikka ei olla ikinä ennen nähtykään toisiamme!
Yhteen kuuluvuus on todella suurta ja se näkyy kaikessa mitä tapahtuu ympärillä. Se on jotain todella upeeta.
Tulevana viikonloppuna 17-19.1 on SuomenCup Lappeenrannassa jonnen minäkin olen menossa 😀
Siellä on noin kaikkiaan noin 700-800 muuta mukana kokonaisuudessaan eli takuulla vanhoja tuttuja tapaan ja uskon, että juttua piisaa 😀
Siitä kaksi viikkoa on sitten A-SM kisat Peurungalla ja sinnekkin olen menossa heittämään. Eli aloitetaan tälleen matalankynnyksen kisoilla 😀

Näillä fiiliksillä lähdettiin kohti uutta vuosikymmentä. Tuleva vuosi on varmasti mukava ja uskon, että paljon hyvä on luvassa vuoden aikana.
Kaikkea hyvää jokaiselle taholle ja matkoilla jos en itse huomaa (mikä ei ole uutta) nii kopaskaa olkapäästä 😀

Kategoriat
Uncategorized

Unettomia öitä

Viime ajat ovat taas olleet niin vähillä unilla, että heikompaa hirvittäs. Ja alkaa tämä jo itteenikin hirvittää.
Kivut on ollu kaikista lääkkeistä ja rohdoista huolimatta jo pitemmän aikaa sellasella tasolla, vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseen.
En pysty alottamaan oikeen mitään kun tiedän, että se loppuu lyhyeen aika pian.
Monta alotusta olen tehny ja ihan yhtä monta lopettanu melkeimpä saman tien.
Yksi syy varmasti on edelleen nämä ilmat!
Kosteeta, märkää, epävakaista! Tuli kunnon pakkaset tai kunnon lämmöt niin olis parempi olla.

Joulun on jo viikon päästä ja me ei olla tehty muuta kuin 65 piirakkaa 😀 Toki olenhan minä väsänny muutaman kreikkalaisen pakkaseen odottamaan syöjiä.
Meinaan tehä ainakin 6 leipää vielä jotta ei vaan lopu kesken kun muksut tulee.
Ja kyllä varmasti jokainen haluaa joulun jälkeen kotiinsa näitä leipiä, joten tehdään niitä sen mukaisesti 😀

Aamu-uintia ja kirkasvaloa olen kyllä tehny nyt viikon verran mutta tänään jätin uinnin välistä koska en jaksanu.
Viime yö kun meni taas valvoessa suurimmaksi osaksi on olo sen mukainen. Kahden jälkeen menin sänkyyn ja jo pikkusen ennen neljää olin ylhäällä kävelemässä pitkin kämppää.
Se on kyllä sanottava, että tuo kirkasvalolamppu on mainio keksintö tänne kaamokseen.
Ihan selkee ero on ollan ilman tuota lamppua.
Jokaisena aamuna olen istunu lampun välittömässä läheisyydessä sen puolisen tuntia keskimäärin. Luen yleensä päivän lehdet lampun äärelä ja se on hyvin riittäny.
Tähän kun lisätään vielä uinti joenssa ja illalla avannolla sitten kunnon uinnit, niin olo on sen myötä parempi.
Miten virkee sitä oliskaan jos olis ilman kipuja.

Tänään olen kiitollinen vaikka olo ei nyt ihan niin älyttömän hyvä olekaan. Hyvää keskiviikkoa jokaiselle tallaajalle <3

Kategoriat
Uncategorized

Maanantai uuden alku

Oltiinhan taas melkoisen syvässä vedessä rypemässä kipujen suhteen. Kyllä se vain vie paljon voimia kun ei helepota ollenkaan koko vuorokauden aikana.
Onneksi viime yönä sain nukuttua parisen tuntia yhteen putkeen 🙂
Oli ihan mukava tajuta,että oon nukkunu.
Ylös sängystä ja kylpytakki niskaan ja kohti jokea. Tai ensin hain päivän lehden laatikosta ja sen jälkeen kylpytakki kuusen oksalle ja polskimaan.
Joessa tuo vesi on varmasti viileempää kuin esim. järvessä.
Sinne vaan kuohuvaan veteen sekaan. Vettä joessa on noin 60cm ja se tarkottaa sitä, että joutuu menemään mahalleen jotta kastuu koko ukko.
Nyt vietin mahallani aikaa joessa noin 30sek kunnes nousin ylös nauttimaan ilman tuomasta lämmöstä.
Tuntuuhan se lämpimältä kun nousee ylös.

Aamu-uinnilla

Eilen alotin tekemään Koposen Japelle lupaamaani leipää. Kreikkalaisen meinasin taas tehdä ja eilen ruokin sen ja tänään aamulla ruokin se vielä kertaalleen niin seuraavaksi pääsee tekemään itse leipää.
Iso leipä on taas tulossa mutta ompahan siellä syöjiäkin minne leipä mennee 😀
Nyt on saanu tehä leipää oikeen urakalla ja vielä saa tehä. Jos oikeen tarkkoja ollaan niin saisin tehä joka ikinen päivä näitä eikä yksikään kerkeis homehtua 😀
Jos oisin nuori ja terve niin voisi olla, että tekesin pikkusen enemmän näitä. Enkä suinkaan tekis näitä kotona.

Japen tulevan leivän juuri valmistuu.

Nyt nautitaan tästä pikkusen paremmasta olosta. Kipua on edelleen mutta niinhän sitä on aina 24/7 mutta nyt taas siedettävällä tasolla.
En oo varma mutta jos nämä minun siedettävät kivut pystyi heittämään jollekkiin, niin uskon, että kipujen saaja ei pystyisi tekemään yhtään mitään.
Onneksi näitä ei ole suurimmalla osalla ihmisistä.
Tänään vielä otetaan iisisti ja jos hyvin käy, niin menen illalla katsomaan miten treenit sujuu tai enemmänkin pelit. Maanantaina ei juuri treenata kun on pelivuoro.
Sivusta näkee hyvin mitä voisi kehittää ja opetella.
Lentopallo on ollu minun osalta aika vähäistä tällä kaudella mutta jospa se taas tästä virkiää.
Tammikuussa alkaa 3-sarjan kevätkausi ja siihen ollaan lähössä mukaan muutamalla vanhemmalla ja muutamalla junnulla. Sopivasti molempia.


Neron kanssa vietiin kynttilät Napin haudalle <3

Edelleen suru ja kova ikävä on Nappia. Kyllä talosta puuttuu paljo kun Nappia ei ole enää täällä fyysisesti.
Jokaisena iltana ollaan viety kynttilät palamaan haudalle ja muisteltu hetki kaikkia yhteisiä hetkiä jonka saimme viettää.
Nero on välillä murheissaan kun Nappi puuttuu. Nerohan on Napin poika ja ollu koko elämänsä Napin kanssa yhdessä. Eivät ole vuorokautta pitempään olleet erossa koskaan.
Onneksi tuo viimeinen leposija on tässä ihan kotona niin voidaan käydä joka päivä ja ilta siinä muistelemassa.

Kaikesta huolimatta oikein hyvää maanantaita ja parasta mahdollista alkavaa viikkoa teille jokaiselle. <3