Kategoriat
Uncategorized

Röntgenissä ja passikuvia

Hello !!!

En olis usonu, että pääsen kylille  tänään mutta niin vain kävi. Yöllä sain nukutuksi nyt vajaat 3h hyvin ja sekös tuntu mukavalta. Olin kyllä niin väsyny ettei sitä voi edes ymmärtää.
Vaikka unta nyt sainkin se ei vieny kpuja pois vaan siinä ne vaan muistutti jokaisella askeleella minua.
Klo 9.40 menin Sarin kanssa terveyskeskukseen kuvauttamaan nämä minun polvet. Jospa pian alkais tekonivel prosessi käynnistyä. Sen verran näin kuvia, että etenkin vasemmassa jalassa on melkoisia kolhuja ja ei ihme, että se on niin kipee kun on. Oikeessa puolestaa on sellanen piikki joka painaa sitä.
Huomenna lääkäri soittaa minulle ja kertoo mitä tehdään tai kutsuu paikalle neuvotteluun. Sitä odotellessa.

Kuvaksen jälkeen oli Kyykerillä toisenlaiset kuvaukset. Muistin, että minulla on kahdet passikuvat otettavana mutta niitä olikin tälle päivälle vain yhdet ! Muistelin,että klo 12..00 ja 14.00 olis mutta oli vain klo 14.00.

Koitin yrittää alkaa tekemään jotain järkevää mutta siitä ei tullu yhtään mitään. Mitä voisi tehä kun ei pysty keskittymään sekuntiakaan kun pakotus vie kaiken huomion.

Kuvauksen jälkeen lähdin pois ja meidän auton korjaaja tuli hakemaan. Samalla käytiin hakemassa meidän Zafira toiseen paikkaan huoltoon.
Auto saatiin uuteen paikkaan ja nyt Sari puolestaan tuli hakemaan minut sieltä. Kotona pikkusen evästä (väkisin) naamaan ja sohvalla totutusti lepoa.
Viiden jälkeen oli treenit jonne kampeuduin vaikka töllöttimestä tuli LIVENÄ Suomen lentistä. Peli oli SUOMI-Italia jonka Suomi sitten hävis 1-3. Mauro vei toistamiseen ottelun.
Oli kuitenkin hyvä, että oli treenit, sillä tekeminen oli oikein hyvää ja saatiin hyvä keskustelukin aikaseksi.
Kuusikkoa mentiin tänään enemmän kun koskaan aikasemmin ja hyvä niin. Perjantainakin tehdään samoin jotta lauantaina on kaikkilla hyvä fiilis ja hyvä tuntemus alla.

Kotona illalla vielä ulkosauna joka jälleen kerran teki hyvää. Mieli teki mennä jokeen uiskentelemaan mutta kun oli niin pimmeetä jo jätettiin se väliin. Tietenkin otsalamput päässä olis voinu mennä … mutta ei kuitenkaan 😀

Nyt vielä pikusen lääkettä kupoliin ja sen jälkeen koitetaan mennä koisimaan siinä toivossa, että saisi nukkua hyvin 🙂

Öitä.

Kategoriat
Uncategorized

Vielä huilia kotona

Moro !!!

Niin vain kävi ettei ollut töihin meijäksi vieläkään. Ihan putkeen ei menny yö ja lääkettä meni sen verran, että kotiin oli syytä jäädä.
Päivä meni lähes kokonaan huilatessa jotta huomenna olis jo töihin lähtö kunnossa. Alkuillasta Mikko tuli ruohonleikkurin osian kanssa ja alkoi kasamaan sitä. Minä olin valopoikana 🙂
Kauaa nokka ei tuhissu kun vempain pärähti käyntiin ja kun testikierros tehtiin pitkäksi kasvaneella nurmikolla otsalamppu valona, oli fiilis mukava kun kaikki toimi hyvin 😀 Voi olla, että piakkoin meidän viidakko muuttuu omakotitalon nurmikoksi 😀

Päivään kuului paljon puheluita ja suurin osa puheluista koski minimaajoukkuetta. Minarille saatiin Okusta viisi uutta urheilijaa ja Kerimäeltä yksi 😀 Nyt meni pikkusen yli mutta me selvitään siitä  🙂

Hienoa, että minarin tarkotus ymmärretään. Se on niin hieno projekti, että minun on vaikea etsiä parempaa juttua missä on myös vanhemmat mukana 😀 On suuri ilo olla mukana tässä projektissa. 🙂

Joulukuussa taas mennään Tanhuvaaraan leirille jossa on sitten hauskaa tiedossa ja taipaapa olla pikkujoulutkin koko porukalle 😀

Pahus vieköön kun tämä selekä ja polovet on tässä kunnossa kun ovat 🙁 Olis niin paljon tekemistä mutta ei auta kuin laistaa vaan kerta toisensa jälkeen.
Ennen lumen tuloa olis kaadettava noita puitakin metästä ja sitä olis noin hehtaarin verran. Ei auta kuin kaataa vaikka puu päivässä mutta kaadettava on ettei jouduta ostopuulle.  Vielä ensi talvi mennään näillä ja seuraavakin mutta sitten loppuu jos ei lisää tehä.

Paljon oon miettiny myös tuota valokuvausta. Passikuvia mennee suhteellisen hyvin mutta se paikka jossa nyt niitä otan ei ole oikein hyvä paikka. Pitäskö minun ettiä keskuskasta pieni tila jossa olis vaikka kolmesti viikkoon kuvauksia ? Olisko paikka auki jokapäivä ? Riittääkö palkka vuokran maksuun ? Miten käy uuden hankkeen jota suunnitellaan ? Jatkuuko minun työsopimus ?
Siinä on ajatuksia mitä on aiheuttanu päänraapimista yön pikku tunneilla.

Onneksi on ollu ajateltavaa niin aika on menny pikkusen nopeemmin. Paljon on mietintää ollu juuri noissa kotitöissäkin. Talvi alkaa tehdä tuloaan ja pihalla on vielä kaikki kesän kalusteet paikallaan paviljonkia myöten. Molemmat grillit on kansa vielä pihalla. Varmaan päivän verran menis, että saatas paikat talvikuntoon.
Toivottavasti kunto kohenee sen verran, että saatais edes nuo hommat tehtyä.

Melekonen viikko on takana ja ei se taida olla vieläkään ohi mutta tuntuu, että parempaan oltas nyt menossa. 🙂
Vielä kun saisi ensiyönä nukutuksi niin se olis vasta jotain 🙂 aamullapitää kuitenkin olla kylillä kun minulla on röntgen pikkusta vaille kymmenen. Molemmat polovet kuvataan jos vaikka nyt lähtis tekonivel asia liikkeelle. 15 vuotta sitten jo nitä suunniteltiin joten oliskohan aika nyt alottaa se projekti. Olishan se upeeta jos sais pari kipua pois.
Huomista odotellen ei muuta kuin hyvät yöt.

Kategoriat
Uncategorized

Kotona

Tervehdys !!!

Huhhuh…. Olihan eilinen voi jyssäys sentään. Kahta samanlaista päivä iltaa ei varmaankaan kestäs. En ookkaan enne oksentanu suorilta jaloilta kun ei kärsiny kyykistyä eikä kumartaa ollenkaan. Siinä sitä sitten oksennettiin kuin vartiosotilas asennossa.
Kipu oli nyt sellasella asteella, että tuntui jo välillä , että pyörtyy mutta eipä vaan taju lähteny mikä olis ollu parempi, että olis lähteny nii ei olis kokskenu.

Tänään aamulla kuuden maissa menin sänkyyn huilaamaan kun yön olin viettäny taas olohuoneessa torkkuen sohvalla ja möllöttäen. Eipä juuri naurattanu.

Noin kahdeksan aikaan otin unilääkkeet ja painuin takas sänkyyn. Puoli kymmenen aikaan havahduin vihlovaan kipuun vasemmassa jalassa ja unet olikin sitten siinä. Onni oli, että sain nukutta tuonkin ajan 🙂
On se pienestä kiinni jaksaminen 🙂 Heti olo tuntu paremmalle kun oli saanu nukkua.
Viikon aikana on nuo unet jääny todella vähälle jase ei voiolla tuntumatta kropassa. Töihin minusta ei ollu lähtijäksi vaan koti oli nyt se paras paikka.
Sen verran kävin kylillä illalla, että vietiin Sarin ja Tarun kanssa uudet verkkarit likoille ja staffille. Treeneihin Anu oli tehny voitavansa, että pääsi mukaan niihin kun minä en oo oikein kunnossa 🙂
Anun apu on verratonta ja saan olla kiitollinen siitä 🙂 Kiitos !!!! 🙂

Itse treeneissä en tietenkään osannu olla tekemättää mittää vaan sotkeuduin niihi vaikka Anulla oli niistä vastuu. En vaan ossa olla 🙁
Mukava oli kyllä taas nähdä noita urheulijoita tekemässä hommia 🙂 Tekeminen on jälleen kerran hyvää ja mikä parasta se tehdään aika tosissaan vaikka nauretaankin välillä 😀

Treeneistä lähtiessä Satu tuli mukaan kotiin. Pitkästä aikaa Satu tuli kotiin yöksi ja mukavaa on sekin, että hän käy treenaamassa naisten kanssa lentistä Okussa.

Illan käynti sailla aiheutti sen, että kipu alkoi taas nostaa tasoaan ja piti ottaa taas lääkettä  jottei ihan päsisi valloilleen. Nyt sitten jännään miten se kyttäytyy. Väsyttää ihan milettömästi ja maksasin lähes mitä vaan jos saisin nukkua vaikka 4-5 tuntia putkeen.

Tänään kuitenkin oli jo merkkejä paremmasta. Ihan niin kipee en ollu mutta yö taas näyttää missä mennään. Toiveissa olis päästä aamulla töihin 🙂

Horveesti ei oo ollu kivoja asioita kerrottavana kun nämä kivut hallitsee elämää mutta eiköhän se tästä taas muutu paremmaksi 🙂

Öitä.