Kategoriat
Uncategorized

Työ-puita-kokous-pallo

Iltaa !

Aamulla reippaana kuuden maissa hakemassa evakkoa laatikosta ja eikä aikakaan kun olin jo menossa töihin. Matkalla huomasin tutun näkösen hahmon istumassa kylmissään bussipysäkillä. Liinat kiinni ja pakki päälle. Istuja oli naapurin Jenna joka oli menossa kouluun. Jenna kyytiin ja nokka kohti koulua ja sieltä töihin. Aamu alkoi töissä editoinnilla huutokappajuttua ja sainkin sen jo siihen pisteeseen, että voi alkaa pilkkuja viilaamaan siitä. Omaa juttua en kerennytkään aloittaa kun oli taas esittelyjä ja vieraita tupa täynnä. Hullun Hauskat Iltamat työllisti suhteellisen hyvin myös tänään. Harmittaa kun en oo mukana niissä 19 päivä.

Töistä lähdin jo yhdeltä pois kun oli asioita hoidettavana. Asiat kun oli hoidettu, nokkani suuntasi metsään ja yllättäen moottorisaha mukana 🙂 Kaadaoin pari puuta ja raivasin risuja kasaan jotta on sitten helpompi istuttaa uusia puita tilalle. Hienolta alkaa näyttää entinen ryteikkö 🙂 Vaikka hommia piisaisi varmasti yli talvenkin mutta kun ei ole aikaa eikä terveyttä kaataa niitä isompia eriä kerralla. Hitaasti hyvä tulee. Nyt tuli hyvää tunnin verran 🙂

Puoli viisi oli jo sitten seurojentalonhallituksen kokous jossa oli normaalit kuviot. Tuosta politiikasta sen verran, että hiukan harmittaa se, kun en ole päättämässä /pohtimassa niitä asoita, joita minä olen vaalinut. Olen vaalinut nuorten hyvinvoinnin puolesta vai voisiko sanoa nykyisin, nuorten pahoinvoinnin puolesta. Kuinka usein nuori/nuoret jäävät huomioimatta tässä nykykiireessä? Hyvin usein 🙁 Nyt hallituksessa me pyöritellään rahasummia. Kuitenkin olen kiitollinen siitä, että saan olla mukana myöskin tässä tärkeässä tehtävässä. Onhan meillä ollut hiukan nuortenkin asioita mutta hyvin minimaalista se on.

Kokouksen jälkeen kävin muistelemassa menneitä sillä menin kattomaan biljardikisoja Wild Hausen alakertaan ja pelasinkin pari matsia. 🙂 Pieni kipinä on ollut jo vähän aikaa pelaamaan mutta onneksi ei ole ollut aikaa siihen. Hauska oli muistella menneitä ja nauraa päälle oikein kunnolla kaikille niille kolttosille, mitä tehtiin jokaiselle vuorotellen 😀 😀 😀 Saa nähdä, raahaudunko joku kaunis sunnuntai viikkokisoihin klubille 🙂

Illalla kävin pomputtelemassa lentistä ja nyt on olo sellainen, että se olisi pitänyt jättää ehdottomasti väliin, mutta kun ei niin ei. Jo salissa vihlasi pari kertaa siihen mallin, että olisi pitänyt lähteä heti pois sieltä ja lujaa. Pää vaan ei anna periksi lähteä ja sitten kärsitään 🙁 Yleensä minulla on ollut ainakin hauskaa mutta nyt hauskakin alkoi häipyä taka-alalle. Tramal tekee ihmeitä ja sähköä lissää, kyllä se siitä 🙂

Vaimo oli lämmittänyt meille sen jo, niin kuuluisan tervantuoksuisen ulkosaunan 🙂 Se oli taas se paikka jossa rentoutui ja tuli hyvä olo. Ihmeellinen paikka tuo sauna 🙂 Tänään olisi ollut avantokin mutta kun tuo kokous muutti suunnitelmia. Olisin voinut tietenkin mennä sinne myöhemmin mutta ei huvita olla siellä yksistään, joten jätin TAAS menemättä. 🙁

Nyt kuitenkin suunta kohti makuukammaria jossa rakas vaimo jo nukkuukin , joten ei muuta kuin viereen kuorssaamaan….. öitä

Kategoriat
Uncategorized

Oliko se maanantai kaikista parhain ?

Moro !

Sain nukutuksi hyvin mutta jotenkin aamu alkoi vaisusti. Töissä oli tosi vetämätön olo ja tuntui, että virtaa vaan ei ole. Enkä kyllä saanutkaan oikein mitään aikaiseksi. 🙁 Kymmenen jälkeen paikalle tuli minun entinen opettaja ammattikoulusta Esa Huusari kattomaan mitä me tehdään ja käynti oli tosi hyvä. Esa antoi parit vinkit miten hommia voidaan tehdä ja mikä parasta yhteistyötä tullaan tekemään tavalla tai toisella myöhemmin. 🙂

Kotona vaan makoilin ja ainut mitä tein, niin lämmitin uunia ja taas makoilin. Nyt oli väsyttävää lähteä harkkoihinkin ja sitä ei monesti ole tapahtunut. Ensin käytiin Satun luona ja siitä salille. Nyt minä olin väsähtänyt mutta onneksi tytöt olivat taas oikein pirteellä päällä ja heti alkulämpissä huomasi, että on levätty 🙂 Nyt virtaa piisasi. Treenit vaan parani mitä pitemmälle mentiin ja uskonkin, että tulevana viikonloppuna pelit sujuu hyvin Joken komennuksessa.  Itsehän olen alueleirillä Tanhuvaarassa. Harmittaa vietävästi mutta vielä näitä turnauksia tulee.

Treeneistä kiireesti kotiin kun URHOlta tuli Sampo-Perpo ottelu jonka vei Sampo 3-2. Hyvä peli vaikkakin melkoisia putkia tuli mutta ainakin se oli sopivan jännä peli. Huomiona Perpon torjunta, se oli jäätävää 🙂

Vetämätön olo on taas palautunut ja vaikka pääsin saunaan (korvikesaunaan) ei olo siitä parantunut. Nyt koitetaan mennä sänkyyn, jotta huominen tulis nopeemmin ja pääsee muokkaamaan hmmmm…mielenkiintoista juttua …. oma luento…. hahahah… No, kokeillaan nyt vaikka siitä sais edes pikkusen kiinnostavan mutta mahtanen epäillä 😀 😀 😀

Hyvät yöt 🙂

Kategoriat
Uncategorized

Äitienpäivä tai isäinpäivä on……

on jokaisena päivänä. Jokaisena aamuna, iltana, joka hetki.

Tervehdys !!!

Olipas hieno ja upea päivä aamuineen ja iltoineen 🙂 Heräsin jo puoli seitsemän ylös sängystä, eikä sillon ollu ketään muita liikenteessä, joten laitoin itte kahveet kiehumaan :)Otsalamppu päässä kävin hakemassa Evakon laatikosta (Karjalainen) kun oli , niin turkasen pimeetä.  Kahvin juonnin jälkeen Sari heräsi toivottaen onnea. Kauaa siinä ei onniteltu kun lähdin pajaan laittamaan raivaussahaa toimintakuntoon. Vaihdoin siihen terän ja sitten taas mentiin.  Aloin kaataa sillä risukkoa ja samalla tein keskelle metsää latupohjan. Latupohjasta tuli todella hyvä ja nyt puuttuu vaan lumi päältä 🙂 Sari tuli mukaan raivaamaan ja sekös oli upeaa. Kyllä homma käy kun kaksin tekee. Raivuri sivuun ja järeemmät puut moottorisahalla nurin ja pinoon. Enempää en sitten tehnytkään metässä hommia, vaan lähdin pois ennen kahtatoista syömään kun perhe oli sen yhdessä tehnyt. 🙂

Ruoka oli todella hyvää ja huomasi, että siihen oltiin ihan keskitytty. Hienoa, että Satukin tuli illalla kotiin ja sain hältä lahjankin 🙂  Ruokailun jälkeen Jussin kanssa pestiin toinen autoista ja laitettiin siihen talvirenkaat paikalleen. Hyvä tuo meidän kompura muuten, sillä se pitää lämmittää saunassa ennen kuin se lähtee käyntiin 😀 😀 😀 Jo on outo vempain 🙂 Lämmityksen jälkeen se toimi kuin Seikon kello. Renkaiden jälkeen raivattiin tremppa pois nurmikolta. Hyvin touhurikas päivä on ollut mutta sitäkin mukavempi. Tramalia kului kyllä, jonka jälkeen on pystynyt olemaan suhteellisen hyvin.

Kun kerran piti saunaa lämmittää kompuralle, niin samalla siellä kävi itekkii. Tänään olis ollu avantokin mutta ei ollut voimia lähteä sinne vaan nautin kotona olemisesta. Huomenna taas mennään tekemään töitä videoiden parissa ja toivottavasti saadaan myös studio siihen pisteeseen, että saadaan koelähetyksiä aikaseksi. Pari hassua adapteria puuttu vielä 🙁 Aamulla paikalle tulee Pkky:n opettaja Esa Huusari kattomaan ja tutustumaan meidän tiloihin. Voi olla, että me saadaan paljon apua Esalta. 🙂

Isäinpäivä on kääntymässä ehtoon puolelle ja hyvä, niin, sillä väsymys alkaa olla suurta. Oikein mukava päivä tänään ja huomisesta on lupa odottaa myös mahtavaa päivää 🙂 Maanantai on se viikon paras päivä ja siihen on aikaa ennää kuin pari tuntia 🙂

Nyt ei muuta kuin suunta nukkumaan 🙂 Ötyvä