Kategoriat
Uncategorized

Kotona

Tervehdys !!

Siinä ihan vähän näyttöä videon muodossa mitä tehtiin Tanhuvaarassa tänään. Video  on kuvattu iPohella ja täytyy sanoa, että aika hyvää kuvaa sillä tullee. 🙂

Sitä ennen…….

Yö meni, niin kuin meni ja aamulla väsytti, niin että koski. Laitoin herätyksen seiskalta mutta kun oli aika nousta ylös, en jaksanu edes silmiä aukasta ja niinpä jäin makoilemaan sängylle. Aamupala jäi väliin ja menin suoraan treeneihin. Parasta yössä ja aamussa oli se kun sain olla vaan. Treeneissä sitten en voinut oikein tehdä muuta kuin huudellla väliin jotain kun näyttäminen ei onnistunut ja liikkuminenkin oli huonoa.  Onneksi meillä on huippuja mukana valmennuksessa. 🙂 Ismo, Pete, Harri ja johanna hoiti asiat loistavsti , ISO kiitos siitä 🙂

Kotiin pääsin lähtemään kahden maissa hyvin väsyneenä mutta hyvin tyytyväisenä leirin antiin ja siihen miten hyvin tytöt toteutti kaikki ne tehtävät mitä heille annettiin. 🙂 Seuraavaksi sitten turnaukseen Vantaalle 6-8.1. 2012 🙂

Kotona hiukan lepoa sohvalla ja Taramali poskeen. Puoli kuuden maissa lähdin AVANNOLLE uimaan ja saunomaan. Kylmä kun helpottaa minua suuresti, ajattelin, että nyt sitä helpotusta tarvitaan ja paljon. Kun pääsin Kolmikantaan, ihmettelin miten kaikki on jo siellä vaikka kello oli vaille kuusi???? Sitten muistin, että sauna on lämmin jo viideltä kun ihmiset oli menossa johonkin joululaulu tapahtumaan. Porukat oli jo rypeny siellä tunnin verran ja olivat juuri lähdössä pois 🙁 Onneksi yksi täti jäi katsomaan minun perään etten huku tai kaadu mennessä uimaan avantoon. Avanto todellakin piristi ja kivut lieventyi aika paljonkin uidessa. No, nyt en kuitenkaan ihan uinut rataa, vaan laskeuduin ja pysyin kaulaa myöten vedessä paikallaan kun uimaan en pystynyt. Syy siihen oli se kun tämän vempaimen (stimulaattori) virrrat oli lähes täysillä, kaikki liike nosti sähköiskut  todella koviksi. Ne oli niin kovia ettei uimisesta tai yskimisestä tule mitään. Jännää kun kipu laskee ja sähköt on päällä, tuntuu sähkö kovalta ja epämiellyttävältä mutta kun koskee, niin sähköä hyvä, että edes huomaa. Joka tapauksessa oli huippua, että lähdin avannolle, sillä se auttoi mutta auttaako se yönkin, jää nähtäväksi.

Rankka viikonloppu on nyt takana ja vaikka se oli rankka minulle, se oli myös hyvin mielenkiintoinen 🙂 Kiitokset Tanhuvaaran porukoille loistavasti järjestetyistä tiloista ja eväistä 🙂 Ruoka tuppaa olemaan tuolla kyllä sellaista, että parempaa saa etsiä 🙂 Seuraavan kerran pääsen taas syömään noita herkkuja jo 26-28.1211 kun MINIMAAJOUKKUE leireilee 🙂

Nyt on kuitenkin KOTI se maailman paras paikka ja olen hyvin onnellinen omasta kodista ja perheestä 🙂 Tänään oli vielä meidän ikkunat saanut jouluverhot ympärilleen ja tunnelma on nyt oikein lämmin ja jouluisa 🙂 Talossa tuoksuu leivonnaiset mutta en näe niitä missään 🙁 🙁 🙁

Huomenna aamulla silmälääkäriin ja sitten piikeille sen jälkeen ja jos virtaa piisaa vielä töihin sen jälkeen. Ehtoolla on sitten oman joukkueen kanssa treenit viideltä, joten vyöryvä Kaasinen ei sammaloidu 😀

Nyt ei muuta kuin oikein hyvää yötä ja hyvää alkavaa viikkoa 🙂

Kategoriat
Uncategorized

Tanhuvaara eli Alueleiri

Tervehdys!!!
Aamulla aikaisin ylös ja kahvia naamaan virkistävän kylmän suihkun jälkeen. Kahvituokion jälkeen oli lähtö Savonlinnaan. Ensin kuitenkin pysähdys Ullan Nesteellä koska siellä odotti kaksi lentopalloilijaa, Sanna ja Milja. Klo 7.30 oltiin matkalla kohti Tanhuvaaraa.
Lähtö ei ollut minulle kovin suotuisa, kun nukkuminen oli taas katkonaista. Automatka ei suinkaan helpottanu oloani. Paikalla oltiin puoli kymmenen ja niin oli kaikki muutkin. Oli tosi mukavaa nähdä tyttöjä pitkästä aikaa 🙂
Klo 10:00 alkoi ekat treenit ja pääpaino oli vastaanotto. Treenit sujui oikein hyvin ja mielenkiintoisin varmasti oli se kun likat pääsi kokeilemaan millasta on nostaa palloa kun se lähtee pallotykistä 🙂 Minun olo oli puolestaan melko tuskaista eikä liiemmin hymyilyttäny. Tramalia jouduin ottamaan useamman ja sähköt oli täysillä mutta helpotusta niistä vaan ei tuntunut olevan:(
Hienoa oli kuitenkin tekeminen. Kun vaan oli tekemistä,unohtui kipu vaikka se tuntui kyllä. Toiset harkat alkoi kahdelta ja kesti viiteen. Teema oli lähes sama kuin ensimmäisissäkin eli vastaanottoa nyt lisättiin siihen puolustus ja hyökkäys.
Ilta on minulla menny huoneessa levätessä. Nyt vaan odotellaan, että saisin nukutuksi jonkin verran. Varasin huoneen yksin jotta muiden ei tarvii valvoa kun ravaan kämppää ympäri.
Huomenna taas uudet kujeet 🙂

20111217-231233.jpg

20111217-231308.jpg

20111217-231339.jpg

20111217-231422.jpg

20111217-231447.jpg

20111217-231513.jpg

Kategoriat
Uncategorized

Voihan nenä

Tere !!!

Näin siinä taas kävi, että pakotukset on hallinnu aamun, päivän ja illan. Hermo on ollut todella inhottavalla päällä ja välillä tuntuu, että joku hemmo vääntää selästä ja jalasta jollain naskalilla paikkoja solmuun salamoiden iskiessä vierellä. Taramalia on kulunut taas paljon mutta nekin auttaa vain hetken verran 🙁 Sähökapistus hurisee melko täysillä ja tuntuu ettei sekään enää riitä.

Päivä oli aika hankala töissä ja olin jo lähdössä piikille mutta en jaksanu lähteä vaan tyydyin Tramaliin. Voihan nenä, miten paljon tätä on nyt ollut. Ilmat saisi muuttua jo pakkaseen !

Ilta on mennyt Anttilan pakettien kanssa tolskatessa, kun tule vääriä kamoja ja minkä piti tulla ei tullukkaan. Kai ne oikeetkin kamat joskus tulee 🙂 Telkkarin pitäs tulla maanantaina  tai tiistaina. 🙂 Muuta roinaa tippuu tasasesti pitkin viikkoa 🙂

Tänään olis ollu Riennon peli Joensuussa mutta en voinu lähteä sinne vaikka piti kun olen ,niin kipee. Harmittaa vietävästi mutta ei voi taaskaan mittää 🙁 Toivottavasti Riento on voittanu matsin suoraan 3-0 ! ja varmasti , niin onkin  🙂

Huomenna aamulla aikaisin pitäs olla virkeenä lähtemään kohti Tanhuvaaraa ja Alueleiriä. Leiri kestää lauantain ja sunnuntain. Saa nähdä missä kunnossa raahaudun kotiin?

Tämä päivä ei ollut niitä parhaimpia mitä olen elänyt, mutta paljon kuului hyvääkin josta jäi hyvä mieli. Nyt on aika pistää nää vempaimet kiinni ja lähteä pitkälleen sänkyyn ja koitettava nukkua sen minkä pystyy. Huomenna Tanhuvaarasta juttua……Öitä