Kategoriat
Uncategorized

DARTSIN A SM ja TALVEA

Niin vain kävin dartsin A SM- kisoissa ja oli aivan mahtavaa koko viikonlopun ajan.
Neljä kertaa pääsin heittoviivalle koittamaan tuuriani mutta ikävä kyllä siellä ei tuurilla pärjää vaan on osuttava. Minä en vielä osu en sitten oikeen huonostikkaan 😀
Tosin ensimmäisen pelin ensimmäinen erä oli aika hyvä ja pääsin jopa koittamaan 54 poikkasua. En saanu!
Tämä ensimmäinen vastustaja oli nimeltään Miko Este ja hän kolkuttelee maajoukkueen rivistöä, eli ei ihan kuka tahansa ollu vastassa. Paras legi hällä oli 12 tikkaa minua vastaan. Kirjasin seuraavia pelejä niin siellä Miko heitteleli 14 ja 20 tikan väliin.
Toinen peli kulki minulla ihan samaa rataa kuin muutkin eli en osu kovin hyvin ja pataan tuli.
Mutta sentään jotain voitin. Voitin kaksi erää eli ei nyt ihan puhtailla pellolle lentäny 😀
Jälleen kerran meno oli mukavaa ja porukka äärimmäisen mukavaa. Videoin paljon pelejä ja kuvasin myös paljon ja siihen se minun aikani menikin melkein.
Sunnuntaille en heittänyt ollenkaan. Aamusta oli paripelit ja minulla ei ollu paria ollenkaan (pitää olla samasta kerhosta ja meit oli viisi) joten kuvailin vaan.
Paripelien jälkeen alkoi kriketti mutta sen jätin väliin ihan sen vuoksi kun en oo heittäny sitä tosiaan 20 vuoteen niin en alkanu väsäämään sen kanssa.
Tein monta pitkä liveä kun muut heittelivät.
Paljon kuvia ja paljon livee ja niistä olen kyllä saanu paljon palautetta. Ihmiset on kovasti tykänneet niistä ja mikä jännää, niin minua pyydettiin moneen tapahtumaan kuvaamaan ja juontamaan! Mielenkiintoista!

Sunnuntaina oltiin kotona vasta noin 24 tienoolla ja väsymys oli sen mukaista. En nukkunu Peurungalla varmaan kuin sen tunnin koko aikana ja ajoin vielä pikkubussin pois sieltä.

Hauskaa oli koko rahan edestä ja seuraavaan tapahtumaan on noin kuukausi aikaa ja sillon lähetään kohti Vääksyä ja Hotelli Tallukkaa jossa järjestetään vähän isompi juttu. PDC Nordic &Baltic Tour. Siellä on sitten jo vähän astetta kovempia heittäjiä 😀
Sinne meinaan vaan ängetä kun kerta on avoin kilpailu 😀
Se on aika varmaa, että en tule pääsemään jatkoon tourille mutta kokemusta kokemusta 😀 Ja onhan se huippua kun pääsee heittämään kansainvälisesti kovia vastaan!
Sinne vaan sekaan vaikka taidot ei ihan riitä tuolle tasolle mutta voihan sitä koittaa yllättää ja kiusata legeissä 😀

Mahtavaa on myös se kun on tullu talvi ja se on jäänykkin. Niin monta kertaa lumet on sulanu pois ja vesi/jää on tullu tilalle. On suorastaan upeeta, että nyt on valkoista kaikkialla eikä loska *aska lenttä koko ajan.
Pääsin jopa linkoomaan pariin kertaan pihamaat ja tiet.

Lumiukkoja en meinaa väsätä kuitenkaan vaan nyt keskityn aika täysillä dartsiin ja teen vaan kaikki pakolliset jutut 😀
Sain jopa oman tuutorin eli valkun suunnittelemaan treenejä jotta saisi heitot pikkusen paremmalle tolalle.
Ensimmäiset ohjeet jo tui tänä aamuna ja huomioitavaa on se, että vähennetään heittoja ja lisätään laatua.
No tehdään sitten näin.

DARTSIA kun nyt on niin tähän pikku vinkki tulevasta tapahtumasta Outokummussa. Tulevana torstaina 6.2 klo 17-21:00 on osallisuusviikon DARTSTAPAHTUMA urheilutalolla monitoimitilassa.
Paikalle tulee Suomendartsliiton puheenjohtaja Veijo Viinikka ja Maajoukkueessakin pelaava Tatu ”Big Bear” Pehkonen jotka heittävät NÄYTÖSOTTELUN klo 19:00.
Tapahtumassa näytöksen jälkeen arvotaan yleisöstä kaksi ihmistä jotka pelaavat paripelin näiden huippujen kanssa. Eli Veijo ja Tatu saavat parinsa yleisöstä. Molemmat yleisöstä tulevat heittäjät saavat loistavan palkinnon heittämisestä!

Siis klo. 17-21:00 välisenä aikana pääsee kokeilemaan dartsia urheilutalolla jossa myös kerrotaan ja opastetaan lajin saloihin.
Paikalla liiton Puh.Joht. kertomassa mitä kuuluu Suomalaiselle dartsille ja mitä kuuluu ulkomaille dartsin ympärillä.
TERVETULOA PAIKALLE

Dartsliiton puheenjohtaja Veijo Viinikka
Kategoriat
Uncategorized

Lunta tulvillaan….

Nytkö se tavi vihdoinkin tuli. Pakkasta oli jopa -17 astetta ja nyt on satanu lunta oikein huolella maahan asti.
Kaikkea sitä sattuukin… Olin menossa linkoomaan pihatietä ja pihaa ja laitoinkin traktorin lämpiämään piuhaan.
Kun menin tunnin päästä koppiin ja käynnistin traktorin ja aloin alkaa harjaamaan lumia sen päältä kun traktori yhtä-äkkiä sammui. Uusi käynnistys ja samalla katoin polttoainemittari joka näytti, että aika vähän polttoainetta on…
No sen verran viisari värähti, että ei pitäs sammua ihan noin vain ja pitäs jopa pystyä vielä linkoomaan ainakin pihatien.
Härpäke sammui uudestaa ja sen jälkeen menin kattomaan keulan päältä onko polttoainetta vai ei. NO EI OLLU!!!
En yhtään muistanu, että viimeksi kun ajoin nii se oli jo sillon vähissä!
Nyt se on tosi vähissä!
Enkä pääse hakemaan kyliltä lissää kun Sari lähti yövuoroon töihin.
Jääköön auraaminen huomiselle ja jääkin iltapäivälle.

Heti aamusta minun on mentävä Joensuuhun kipupolille lääkäriin ja kipupsykologille. Jos saatai vielä enemmän tasaisuutta näille kivuille.
Sen käynnin jälkeen vasta ”ehkä” kerkeen aurata pihamaan ja ehkä siksi kun Taru ja Helmeri tulee Joensuuhun sitten iltapäivällä ja heidät haetaan tänne.
Sitten onkin jo Karpaasien peli Outokummussa joka alkaa klo 19 eli kiirettä pitää. VOihan se olla, että auraaminen jää torstaille.
Jääköön ei se mittää haittaa 😀

Dartsia olen koittanu heitellä jokaisena päivänä sen verran, että tuntuu.
Kipulääkettä ja dartsia oikeen kunnolla 😀
Mukavaa kun on taas innostunu tuosta lajista ja huippua on kun kotona on tekemistä vaikka olis vähän kipeenäkin.
Lauantaina sitten Peurungalle SM- kisoihin.
Iloa ja riemua aiheutti se kun sain oikeen sponsorit ittelle dartsiin.
Ravintola MetsäHovi ja Viihdekeskus Hojohojo lähtivät tukemaan minun matkaa. Ja eikä siinä vielä kaikki. Lissää on tulossa ja siitä sitten kun asiat on sovittu.

Mukavaa talvista aikaa teillekkin 😀

Toinen yhteistyökumppani on ViihdekeskusHojoHojo
Ja minä heitän ja tuhlaan 😀
Kategoriat
Uncategorized

Dartsia Suomen Cup

Niin se vain kävi, että dartsi alka viedä miestä sen minkä pystyy. Eikä se nyt taida ihan huono juttu olla.
Suomen Cup oli Lappeenrannassa tai voisi sanoa Imatralla kun Hotelli saimaa on ihan rajalla.
Paikka oli loistava ja upea. Huoneet siistit, ruoka älyttömän hyvää ja mikä erikoista, en ole ennen ollu hotellissa missä on jääkiekkohalli hotellin sisällä!
Kyllä. Oma halli on ja se muuttuu areenaksi niin kuin nyt muuttui kisojen ajaksi!
Omat pelit meni miten meni mutta yksi kohokohta sieltä löytyi eli 601 20 tikalla poikki Kenan kanssa paripelissä.

Tässä teen paluun isolle viivalle 20 vuoden tauon jälkeen!

Paljon otin valokuvia ja tein muutamia videohaastatteluita kisoista jotka muuten sain melkoisen paljon positiivista pöhinää aikaseksi.
Paljon tuli uusia kavereita ja mikä mahtavinta, tapasin vanhoja pelikavereita juuri tuon 20 vuoden takaa. Oli aivan mahtava viikonvaihde.

Seuraavaksi viikon päästä menenkin jo A-SM-kisoihin Peurungalle! Näin se lähtee liikkeelle vaikka en juuri ossaa heittää dartsia enää mutta siitä viis. Sinne vaan rohkeesti ”kiusaamaan” muita heittäjiä. Jos jotain hyötyä niin ainakin saavat jännittää sen hetken verran minua kun eivät ole nähneet nuoremmat ikkää ennen minun heittävän. Kuitenkin kaikki valmistuu huolella tulevaan kisaan 😀 Voin ainakin heittää ilman minkäänlaista painetta 😀

Videoita ja kuvia otan edelleen paljon sieltä ja jaan niitä facen kautta paljon eli teen suoria lähetyksiä. Ota siis face seurantaan mikäli haluat nähdä livenä kisapaikan tunnelmia.

Viikonvaihde oli pikkusen muutakin kuin vaan tikkaa. Oli aivan mahtavaa kun Monna, Lilja ja Ella tulivat tapaamaan minua kun asuuvat siinä lähistöllä.
Käytiin syömässä yhdessä ja eväs oli todella hyvää. Siinä meni rupatellessa reipas pari tuntia mikä oli todella miellyttävää.
Kiitos kun kävitte <3



Nyt elellään aika pitkälti dartsia, dartsia ja vielä kerran dartsia. Treenaan lähes joka päivä, että saisin ees sektorin haltuun mutta vaikeeta tuntuu olevan!
Tässä vaiheessa vielä teen huomattavasti parempi kuvia/videoita kuin heitän mutta ehkäpä se vielä joskus napsahtaa 😀
Vuoden verran taas mennään näillä ja jos ei vuoden päästä osu niin keskityn vaan kuvaamaan 😀
3kk olen antanu sellasen armon käydä päässäni. Tässä ajassa olis saatava jotain näkyvää aikaseksi eli välillä onnistumia.
Saahan nähdä mihin kaikkeen sitä vielä pääseekään tämän äärellä? Ainakin sen verra voin sanoa, että teen jutuja dartsista niistä kisoita missä olen.
Helmi maaliskuun vaihteessa on sitten Vääksyssä ISOT kisat kun PDC Nordic & Baltic Tour rantautuu tännen meidän leveyksille. Siellä on sitten jo isoja maailmankin tähtiä seassa. Suomalaisia taistelee kärjen kanssa Marko Kantele ja toisena Suomen historiassa heittää nainen avoimessa kisassa eli Kirsi Viinikainen astelee viivalla mikä on mahtavan upee juttu 🙂
Sinne olen menossa niin heittämään kuin kuvaamaan.

Näihin kuulumisiin ja näihin tunnelmiin oikeen mukavaa ”talvista” aikaa <3