Kategoriat
Uncategorized

Parempaan päin

Moromoro!!!

Parempaan päin ollaan menossa selän ja kipujen suhteen. Sain jopa nukutuksikin jonkin verran mikä teki oikein hyvää kropalle ja sielulle. Töissä saatiin paljon aikaiseksi ja kohta päästään tekemään testilähetystä suorana!!! 🙂 mahtaa se olla jännä olo kun kaikki on valmiina. Siitä puheen ollen kävin tänään tutustumassa ammattiopistoon Lammenkadulla ja siellä lavastajiin sekä kuva-ja ääni tuotantoon. Hyvältä näytti ja tiedä vaikka tehtäisiin tulevaisuudessa jotain yhteistyötä 🙂

Iltameni puuhatessa auton kimpussa jonka vahasin. Se oli kyllä lopetettava kesken kun alkoi selkä oirehtia ja sekös harmitti. Ei oo mukava jättää kesken hommaa minkä on aloittanut mutta ei voi mittään. Jatketaan taas kun pystyy 🙂

Huomenna taas jälleen viikon viimeinen arkipäiväja sen jälkeen alkaakin syysloma niin koululaisilla kuin monella vanhemmallakin. Meillä loma alkaa vaan opiskelijoilla mutta viikon päästä alkaa minun ja Sarin yhteinen loma 🙂 21-22.11me mennään makoilemaan Rauhanlahteen. Tästä reissusta saamme kiittää joukkueen vanhempia, sillä he olivat keränneet kolehdin, (jo viimekesänä) että pääseevät meistä eroon ainakin viikonlopuksi 😀 Eipä me ollakkaa oltu missään kahdestaan mutta nyt sekin asia korjaantuu mutta eipä ole ollut aikaakaan lähteä mihinkään. Minulla lentopalloa ja Sarilla töitä 🙂 Kiitokset vaan jo etukäteen vanhemmat !!! Yli puolivuota meni järkätessä vapaata viikonloppua 😀

Nyt on taas aika suunnata nokka kamariin ja peiton alle uneksimaan huomisesta päivästä 🙂

Öitä

 

 

 

Kategoriat
Uncategorized

Olihan päivä

Terve!!!

Olihan päivä sanon minä. Yö meni jo ihan miten vaan sillä heräilin vähän väliä asentoa vaihtamaan kun ei ollut oikein hyvä mitenkään 🙁 Onneksi sentään sain nukutuksi pätkiä sieltä täältä. Aamulla oli tarkotus lähteä fillarilla töihin mutta onneksi tihkui vettä sillä en olisi koskaan saapunu perille pyörällä. Lähdin autolla ja se oli oikea valinta.. Päivä meni kipuillessa ja en saanut oikein tehtyä mitään järkevää vaan enimmäkseen yritin vaan tehdä jotain. Kuvasin hiukan studion syntyä ja raivailin kamoja sinne. Samalla suunniteltiin eristeitä, värejä eli mitä materiaalia seinät tulisi olla ettei se heijasta valoa ja samalla vaimentaisi ääntä. Huomenna käyn hakemassa tietoa vähä ammattioppilaitoksesta.

Illalla vielä kömmin treeneihin ja sielläkään ei mennyt ihan putkeen tällä kertaa mutta näitä sattuu joka joukkueella ettei mee ihan putkeen. Kuuluu vähän niin kuin asiaan 🙂 (Maanatain treenithän oli puolestaa paremmat kuin milloinkaan ennen) 🙂 Illan teemana oli syöttö ja sitä kyllä treenattiin paljon ja uskon, että seuraavan kerran kun syötellään on onnistumisprosentti paljon parempi 🙂

Kotona taas odotti ulkosauna kuuluisine tervantuoksuineen. Lämpöä vajaat 80 astetta, hyvää seuraa lauteilla mikäs sen mukavempaa. Kyllä se vaan sauna kruunaa päivän ja varsinkin puulämmitteinen sauna 🙂

Illan kähmeessä meiltä meni nettiyhteydet poikki ja tuli vasta nukkumaan mennessä takaisin ja niin kuulemma oli koko telekarelian kaikilla asiakkailla. Hyvä että puhelimet toimi.  Melkein jäi päivittämättä nämäkin sivut 🙂

Onneksi selekä alkaa olla jo hiukan parempi joten huomisesta on odotettavissa parempi päivä mitä tänään 🙂 Taisi sittenkin olla liikaa tuo eilinen palloilu salilla!!! 🙁 Millonkahan sitä oppii ? Ei koskaan sanon minä. Mieleen tuli jo aikoinaan kun osa ihmisistä ei ymmärrä sitä, että kun pystyn tekemään jotain , niin sitten teen sitä seurauksista välittämättä. Niin se on vieläkin. Kun on kivuton päivä, sitä haluaa tehdä sitä mitä rakastaa eli tässä tapauksessa lentopalloa. Eikä pelkästään lentopallo vaan on monia asioita mitä teen kun pystyn liikkumaan esim rullaluistelu, rullahiihto, ja talvella hiihto niin ja pyöräily.( Sähly on jäänyt rajuuden takia jo pois). Haluaisin toki tehdä noita juttuja paljon enemmän mutta nyt teen niitä sillon kun pystyn välittämättä mitä siitä seuraa. Se onko siinä järkeä ? Takuulla on 🙂

Nyt on järkevää lähteä kohti makuuhuonetta taas ja köllähtää sen naisen viereen joka asustaa meillä ja ruveta taas kuorssaamaan vierellä 🙂

Olkoon huominen parempi kuin mitä tämä päivä oli sitäkään emme onneksi vielä tiedä.

Hyvät yöt

 

Kategoriat
Uncategorized

Töitä ja kokouksia

Hellöy !!!

Tiistai aamu meni Joensuussa RÄTINKI- lehden palaverissa. Palaveri oli taas minulle uusi kokemus ja uusia ihmisiä. Lehteen pitäis minun tehdä esittely itsestäni kaikkien luettavaksi. Itsestä kirjottaminen on välillä hankalaa mutta eiköhän sitä jonkinlainen juttu saada aikaseksi.

Päivällä toimistolla olikin sitten kuusi kappaletta seiskaluokkalaisia taksvärkkipäivää viettämässä ja voitte vaan kuvitella minkälainen meteli ja hulina oli 😀 😀 Välillä meteli oli korvia huumaavaa mutta silti hauskaa oli. 😀  Kiitoksia jokaisella apulaiselle.

Illalla mentiin kokoukseen paikalliseen hotelliin ja siellä pohdittiin seurojentalon taloutta. Se onko se mielenkiintoista voidaan olla montaakin mieltä mutta tämä kokous meni hyvin ja oli mielenkiintoinen. Aina näin ei ole ollut.  Nyt kun olen ollut hallituksessa jo kolme vuotta, niin alkaa nämä hommat jo tuntua tutummalta ja jopa ymmärränkin  jotain 😀 Kokouksen jälkeen suuntasin koululle ja siellä saliin jossa pelataan lentistä. Maljasalmen pelivuoro oli alkamassa ja minulla oli pelikengät mukana!!!! Ei muuta kuin kengät jalkaan ja kentälle 🙂 Mukavaa oli aina siihen asti kunnes selkään alkoi koskea mutta periksi ei anneta !!!!!! Se mitä se aiheuttaa, niin nähdään taas ensiyönä ja ensiviikolla. Jotenkin tuntuu, että tuo stimulaattori vatsassa on irronnut paikaltaan kun se nyt pullottaa vatsan kohdalta ja on pirun hellä siitä kohtaa. Onneksi lähiaikoina on tulossa leikkaus jossa se vaihdetaan siihen akut. Samalla se fiksataan taas oikeelle paikalle. Leikkauksessa varmaan samalla minut viedään mangeetikuvauksiin koska muuten en voi mennä siihen tuon masinan takia. Jos menis, niin tuo kone räjähtäis sisuksissa.

Mukava päivä tänään oli. Illalla pietä kiukkua havaittavissa mutta sekin johtuu vaan tästä selästä. Huomenna kaikki on jo toisin.

 Siinä kuva ja aika jota nyt haluaisin. Kevät hankiainen, Viurusuo, aurinko, hiljaisuus/rauha. Mutta kohtahan sitä lunta tulee ja päästään hiihtämään ja tuo aika on tulossa taas ensikeväänä 🙂

Öitä